Uusi sielu [päättynyt]

Kotkankynsi oli ottanut Hallan, aran nartun mukaansa lähtiessään rajoille, sillä toivoi, että hyvät kokemukset rajoilla partioimisesta vahvistaisivat nartun itsetuntoa. Ehkä Hallakin löytäisi kadottamansa rohkeuden, kun tuntisi olonsa kotoisaksi laumassaan. Punaturkkinen alfa kulki häntä korkealla jolkotellen metsän halki, vaalea narttu kyyryssä perässään. Kotkankynsi pysähtyi silloin tällöin nuuskimaan jotakin mielenkiintoista, ennen kuin jatkoi matkaansa narttu kannoillaan. Halla ei puhua pukahtanut, mutta seurasi alfansa perässä, vaikuttaen hyväntuuliselta heiluttaessaan häntäänsä pienesti alfalleen aina, kun punaturkki vain vilkaisi taakseen.

Ulvahdus sai kaksikon pysähtymään niille sijoilleen. Kotkankynsi kallisti päätään miettiessään. Uusi liittyjä, kenties? Punaturkki suoristi ryhtinsä ja kääntyi ääntä kohden, jolkotellen reippain askelin. Halla näytti painuneen yhä enemmän kasaan seuratessaan alfaa pelokkaana. Halla ei pitänyt tilanteesta yhtään. Hän uskalsi hädin tuskin puhua muille laumalaisilleen, ja nyt hän joutuisi laumattoman eteen? Kerrassaan kamalaa.
"Tervehdys", Kotkankynsi sanoi kohteliaasti pysähtyessään muutaman metrin päähän Virvasta. Halla kyyristeli alfan takana koettaessaan tekeytyä huomaamattomaksi. "Saanen udella, mitä teet täällä?" Punaturkki kysyi häntä korkealla ja olemus itsevarmana. Uros oli takanaan kyhjöttävän nartun vastakohta tasapainoisesti neljällä tassullaan seisoessaan, katse liimautuneena tuntemattomaan narttuun.

Kotkankynsi laski omaa häntäänsä alemmas nähdessään Virvan arkuuden. Nartussa taisi olla samankaltainen kuin Halla, joka tuntui vasta nyt valavan rohkeutta alfastaan. Päivä päivältä arka narttu oli tuntunut suoristuvan ja uskaltavan enemmän, mutta ilmeisesti vieraiden susien kohtaaminen palautti arkuuden vaaleankirjavaan suteen.
"Olen", Kotkankynsi vastasi, "nimeni on Kotkankynsi. Tämä on Halla, yksi perheeni jäsenistä", uros jatkoi pehmeämmin ja laski jälleen häntäänsä. Punaturkki jopa heilautti hännänpäätään muutaman kerran puolelta toiselle rohkaistakseen Virvaa. Alfan takana Halla suoristautui varovaisesti, mutta piti häntänsä yhä matalalla ja katseensa selkeästi sivussa molemmista susista. Narttu uskalsi kuitenkin heiluttaa kokeilevasti häntäänsä matalalla Virvalle. Ehkä toinen ei hyökkäisi heti päälle.
"Oletan, että sinulla oli minulle asiaa, kun kutsuit ulvomalla?" Kotkankynsi kysyi kohteliaasti. Punaturkin katse kiinnitti huomiota niin Virvan ulkomuotoon kuin eleisiinkin. Toinen vaikutti terveeltä ja kelpo sudelta. Ehkä narttu oli etsimässä laumaa itselleen? Aina saattoi toivoa.

Vai että Virva. Nimi ei kuulostanut tutulta, mutta se ei haitannut lainkaan. Virva vaikutti jo aavistuksen rohkeammalta rentoutuessaan. Kotkankynsi nyökkäsi rohkaisevasti, kun narttu tuntui takeltelevan sanoissaan ja keräävän hetken rohkeutta. Halla astui askeleen eteenpäin, poistuen vihdoin alfansa varjosta ja heilutti häntäänsä jo rohkeammin. Halla piti Virvasta, sillä toinen ei ollut ylpeä ja julma, kuten monet muut, joihin rajoilla törmäsi.
"Ymmärrän", Kotkankynsi vastasi ja kallisti hivenen päätään katsoessaan Virvaa. "Osaatko metsästää?" Uros kysyi ja odotti kärsivällisesti vastausta. Ei punaturkki vaatinut laumalaisiltaan huikaisevia taitoja. Tahto olla osa laumaa ja tehdä kaikkensa lauman eteen riitti.
"Kerro minulle, miksi juuri sinut pitäisi ottaa perheemme jäseneksi", Kotkankynsi pyysi pehmeästi, mutta heilautti häntäänsä rohkaisevasti. Ei uros halunnut säikyttää uutta liittyjää pois, mutta susi oli utelias. Oli aina mukava kuulla lisää uusista laumalaisista. Halla heilutti häntäänsä jo iloisemmin puolelta toiselle ja katseli lempeästi Virvaa. Vaaleankirjava susi halusi toisesta laumansa jäsenen. Heistä voisi tulla ystäviä. Ajatus sai nartun innostumaan. Kunpa alfa hyväksyisi toisen... Halla vilkaisi alfaansa, huomaten heti, että Kotkankynnen koko olemus oli rento ja avoin. Uros hyväksyisi tämän suden aivan varmasti, mikäli Virva vaan todella toivoisi laumaan pääsyä. Punaturkin eleistä puuttui kaikki terävyys ja hyökkäävyys, jota alfa oli esittänyt silloin, kun oli ajanut susia pois rajoiltaan.

Kotkankynsi kuunteli vastauksen. Hyville metsästäjille oli aina käyttöä. Laumassa metsästäminen vaati taitoa ja kykyä sopeutua tilanteisiin, mutta Virva vaikutti sudelta, joka pystyisi siihen. Punaturkki oli tyytyväinen saamaansa vastaukseen. Ei ollut ihmekään, että alfa odotti kärsivällisesti nartun seuraavaa vastausta, joka taisi vaatia hetken pohtimista sudelta itseltään.
"Mikäli todella haluat Sysimetsään, olet lämpimästi tervetullut osaksi tiivistä perhettämme", Kotkankynsi vastasi ja painoi päänsä hyväksyvästi. Punertava häntä kohosi jälleen korkeammalle, kun alfa otti asemansa jälleen omakseen.
"Voimme palata yhdessä pesille, mikäli niin mielit", alfa sanoi ja käänsi päätään pesäkoloja kohti. Halla suoristautui kokonaan ja heilutti häntäänsä iloisesti uudelle laumalaiselle.
"Mukava saada sinut joukkoomme", arka narttu sanoi hiljaa ja heilutti häntäänsä, joutuen tekemään kaikkensa, ettei kyyristyisi jälleen. Halla oli niin tottunut hiipimään ympäriinsä, että selkä suorana kulkeminen tuntui omituiselta. Mutta ei perheen parissa saanut hiipiä, niin alfa oli sanonut useasti. Perhe piti huolta heikoimmistaankin, joten Hallalla ei ollut mitään pelättävää. Se oli myös totta. Narttu ei enää pelännyt, vaikka arka olikin, sillä vahvan alfan läsnäolo oli rauhoittavaa. Kotkankynsi pitäisi heistä kaikista huolta. Siihen Halla luotti, ja se olikin ainoa syy sille, miksi vaaleankirjava narttu oli uskaltanut sanoa yhtään mitään Virvalle.

Halla heilutti häntäänsä tyytyväisenä seuratessaan muutaman askeleen alfansa jäljessä. Narttu vilkuili koko ajan sivulleen ruskeaturkkista Virvaa kohti. Vaaleankirjava susi joutui hetken keräämään rohkeutta, ennen kuin uskaltautui puhumaan.
"Mistä sinä tulet?" Halla kysyi varovaisesti, mutta heilutti edelleen häntäänsä matalalla. Narttu ei osannut edes ajatella, että oli hierarkisesti uutta liittyjää korkeammalla arvossa. Susi oli jo niin tottunut omegan arvoonsa, ettei edes osannut kaivata muuta.
"Minä tulin laakson ulkopuolelta, mutta alfa on syntynyt täällä", Halla kertoi varovaisella äänellään, uskaltamatta puhua muutoin kuin hyvin hiljaa. Onneksi susilla oli tarkka kuulo.
"Halla on oikeassa, minä olen syntynyt täällä. En tosin tällä reviirillä, mutta entinen alfamme Ovela hyväksyi minut lähes pentuna mukaan, joten olen käytännössä kasvanut tällä reviirillä, josta tulee sinullekin hyvä koti", Kotkankynsi vahvisti laumalaisensa sanat, tarkentaen hieman. Uros ei osannut hävetä menneisyyttään tai verisiteitään Rinnemetsän laumaan, vaan oli ylpeä siitä, mitä oli saavuttanut Sysimetsässä. Alfa johti joukkoa kohti pesäkoloja rauhallisesti jolkotellen punertava häntä korkealla. Uros vilkuili aina silloin tällöin taakseen narttuja kohti, tyytyväisenä siitä, mitä oli löytänyt rajoilta. Toivottavasti Virva kotiutuisi nopeasti.

Molemmat sudet kuuntelivat uuden laumalaisen sanoja tarkkaavaisina ja uteliaina. Oli hienoa saada uusia liittyjiä, ja vielä ihanampaa oli tutustua uusiin susiin. Halla, joka ei ilman lauman suomaa turvaa olisi uskaltautunut sanomaan yhtään mitään, puhui nyt jo vapautuneemmin. Lauman suoma tuki oli arvokasta aralle nartulle.
"Tee parhaasi laumasi eteen, niin lauma tekee parhaansa sinun eteesi", Kotkankynsi sanoi lempeästi. Uros oli sanonut samat sanat Hallalle, kun toinen oli vasta liittynyt laumaan, sillä punaturkin mielestä ne kuvastivat lauman toimintaa kaikista eniten. Yksilöiden tekemä työ tuottaisi yhteistä hyvää, joka auttaisi jokaista lauman jäsentä. Lauma eli susiaan varten, vähän kuten sudet laumaansa varten.

// Alkaisiko tämä peli olla tässä? :> //