Vastarintaa

"Liityin melkein heti" Hän vastasi heilauttaen aavistuksen verran häntäänsä, se oli ollut hyvä päätös.
Lumo tepasteli Kuun vierellä ja nyökkäsi tuolle ystävällisesti heilautaen häntäänsäkin kun toinen vastasi mainiten veljensä. Arka narttu painoi korviaan hieman enemmän luimuun Kuun jatkaessa että oli ärhännellyt muille. Lumo ei pitänyt susista jotka olivat ilkeitä ja ärhäntelivät syyttä. Joskin hän ei koskaan lausunut mielipidettään ääneen, eikä Kuu ollut vielä ärhännellyt hänelle, joskin kyllä sille laumattomalle jonka oli häätänyt.

"Onko veljesi vielä täällä?" Lumo kysyi varovasti vilkaisten toista samalla pikaisesti, parempi puhua tuon veljestä kuin ärhäntelyistä. Ruskea narttu tarkoitti kysymyksellään sitä että oliko toisen veli vielä laaksossa vai lähtenyt jonnekkin kauemmas.

Taisi olla ihan hyvä että Kuukivi näytti puhuvan ja kertovan asioita kysymättäkin, sillä kun Lumo ei kysynyt, saattoi hän helposti saada toisista väärän kuvan niiden puheiden perusteella jotka kuuli. Narttu ymmärsi kyllä toisen halun suojella perhettään, vaikkei hän ollut sellaista liiemmin koskaan tuntenut.
Kuun kertoessa että veli oli hylännyt heidät Lumo hymähti hiljaa. Ehkä veljellä oli ollut jokin syy lähteä tai ehkä tuo vain oli lähtenyt kulmemaan omia polkujaan. Lumolla ei olisi koskaan rohkeus perheen luota lähtemiseen riittänyt ellei hän olisi eksynyt. Kuulosti siltä että Kuu syytti perheensä hajoamisesta veljeään, jos tuo oli kerta halunnut suojella perhettään ja pitää sen koossa.
"Etkä ole nähnyt häntä sen jälkeen?" Ruskea narttu kysyi ytävällisesti pitäen katseensa edessään.

"Kyllä, kolme" Hän vastasi hetken kuluttua sisaruksia koskevaan kysymykseen. Hän ei ollut oikeastaan koskaan ollut kovin läheinen sisarustensa kanssa, mutta oli kyllä tullut toimeen heidän kanssaan tajuttuaan alistua heille.

Lumon häntä heilahteli aina silloin tällöin matalalla puolelta toiselle. Hän oli salaa kiitollinen siitä että toinen narttu tuntui hidastavan tahtiaan aina välillä, ehkä huomattuaan että hän jäi jälkeen. Lumo ei ollut koskaan pitänyt vaeltelemisesta, sillä ei sopinut lyhyillä jaloillaan harppomaan nopeasti ja pitkään. Kyllä hän jaksoi reviirin ympäri kiertää, mutta jatkuva vaeltaminen ei tuntunut hyvältä. Hän tarvitsi perheen ja kodin, paikan jossa olemista pitää oikeutettuna. Siksikään hänen synnyinlaumansa ei ollut ollut nartulle sopiva. Tämä oli paljon parempi.

"Ikävää, minä puolestani olen ainoa joka ei pysynyt lauman mukana" Lumo vastasi kertoen viimein jotain itsestään ilman että erikseen kysyttiin. Ollessaan jonkun kanssa kahden oli helpompi puhua ja nyt kun narttu alkoi tuntea Kuun laumalaisekseen, johon voisi turvautua, hän saattoi jopa avata suunsa pidempäänkin lauseeseen.

Lumo vilkaisi hiukan hämmentyneenä ympärilleen Kuukiven istuessa alas, mutta heilautti lopulta ilahtuneesti häntäänsä ja istuutui itsekin.
"Lumimyrsky" Hän vastasi palauttaen mieleensä sen kamalan myrskyn ja kylmyyden.
"Eksyin muista ja tarvottuani myrskyssä tarpeeksi pitkään hakeuduin suojaan ja myrskyn laannuttua kaikki näytti erilaiselta eikä missään ollut jälkeäkään yhdestäkään laumalaisestani. En löytänyt heitä enää" Ruskeaturkkinen nuorikko jatkoi miettien kuinkakohan moni muu oli eksynyt porukasta. Jos heillä olisi ollut pysyvä reviiri kuten täällä, niin ei olisi käynyt, sillä kaikki olisivat löytäneet reviirille takaisin. Harmi, mutta sen seurauksena hän oli päätynyt tänne josta oli hyvin iloinen. Mitä Lumo olisikaan tehnyt jos olisi jäänyt pitkäksi aikaa yksin laumattomaksi, luultavasti menehtynyt.