Onko elämässä vielä aikaa ( Yksinpeli )
Aug 31, 2014 17:34:05 GMT 2
Post by Roxi on Aug 31, 2014 17:34:05 GMT 2
Aarnimetsän kätköissä ja sulassa sovussa pitkään toiminut lauma oli voinut suhteellisen hyvin.
Edesmennyt ankaraakin ankarempi talvi oli vienyt osansa niin aarnimetsän asukeista ja muualtapäin laaksoa. Lauma jonka valkea suuri uros Valta kasasi taannoin yhdessä Tuho pokansa kanssa oli kasvanut huimaa vauhtia ja tasoittunut likimaina noin kymmenen suden kokoiseksi laumaksi. Lauman elintila oli tasainen ja lauman väki pysynyt suhteuttusti samana uusien liittyjien tullen tuppasi aina olemaan jotain luonnon ilmioita joka vei laumasta heikoimpia mukanaan. Siitä huolimatta jo iäkäs Valta oli kyennyt selviytymänä laumans kanssa kynnyksistä huolimatta pitkän kuuman kesän yli.
Valta oli saanut laumansa kanssa paljon aikaan vaikkei mikään poistunut lauman reviirien ulkopuolelle. Rajarikkureita ja valloituksia ei ollut juuri tapahtunut Vallan aikana.
Poikansa menetyksen jälkeen Valta kokoi syvän alamäen elämässään josta sen oli todella vaikea päästä takaisin jaloilleen.
Tilanen nyt kesän jälkeen kohti sykysä kulkeva aika oli tuonut Vallalle uusia jälkeläisiä joista se ei voinut olla muuta kuin ylpeä. Siitä huolimatta vaikka Lauma oli kasvanut uusilla pienokaisilla ja tuntui yhä toimivan omalla tasapainollaa milteinpä lositavasti. Ei Vallalla ollut kaikki kohdallaan. Sen lisäksi että kesä oli kuuma ja suteellisen pitkä sellainen. Oli vanha valkoturkki toden teolla tulossa vanhaksi. Nyt se tallusti rantatörmällä mietteissään ja hyvinkin tietoisena siitä ettei matka tuonpuoleiseen olisi enää pitkä. Sen olisi pian aika jättää hyvästit laumalleen ja palata rakkaintensa luokse. Paikkaan missä se näkisi jälleen Tuhon ja edesmenneen puolisonsa. Valkea turkki ei halunnut huolestuttaa laumaansa terveydentilastaan ja oli täten pysytellyt toisaalla hoitaen täten lauman muita asioita. Pentujensa syntymän jälkeen uros oli pidätellyt itsensä saalisramassa pien riistaa Ruusulle tuon jaksaessa pentujensa kanssa eteenpäin.
Valkoturkin oma olo itla oli heikentynyt kesän aikana huomattavasti eikä se ollut enää ketterä ja voimakas vastus edes vaatimattomalle rusakolle. Lauman miltei ensimmäini jäsen Käpy sattui paikalle ja huolestui alfansa alakuloisuudesta. Johon Valta taas tuhahti tyypilillisesti hiljaa.
" Onko kaikki kunnossa" käpy kysyi alfaltaan ja sai alfan pysähtymään matkallaan. " Aikani tässä maailmassa on lopussa. Tiedän etten tule enää pitkänä olemaan aarnimetsän valtias. Ja minun on väistyttävä uuden alfan tieltä." Valta vastasi tasapainoisesti mutta hiljaisesti. Katsoessana käpyä jonka silmät pyöristyivät päässä sai Kävyn miltein loksauttamaan leukansa auki. " Kukaan ei ole ikuinen.. Aijotko nimittää itse uuden alfan paikallesi vai jätätkö sen lauman valinnaksi." Käpy kysyi tietoisena siitä ettei vanha Valta aikoisi jättää laumaansa noin vain. " Otan asian puheeksi lauman kokoontuessa huomenna. koska aikaa ei ole enää hukattavaksi enkä halua jättää laumaani toistamiseen. Teen sen niinkun se täytyy tehdä. Lauma tarvitsee alfan siinä missä mikä tahansa lauma. Ja Ruusu on alfa narttu joten hän jatkaa siitä missä on nytkin. JA pennuistani vanhin uros astuu paikalleni vasta kun on sen ikäinen että kykenee johtamaan laumaa. " Valta vastasi. Tämä sai Kävyn vaikenemaan tyystin.
"jos suot minulle nyt hiukan omaa rauhaa ja menet vaikka pesille katsomaan että Ruusu ja pennut voivat hyvin. Minä kasaan ajatuskeni ja palaan kutsumaan lauman koolle. " Alfa totesi painottaen omaa aikaansa. jolloin käpy nyökkäsi ja katosi pesien suuntaan jättäen alfansa mietteisiinsä.
Alfa jatkoi kulkuaan kiertäen pienen lenkin rantatörmällä ja palasi kohta reitilleen palatakseen pesille kasaamaan laumaansa.
Edesmennyt ankaraakin ankarempi talvi oli vienyt osansa niin aarnimetsän asukeista ja muualtapäin laaksoa. Lauma jonka valkea suuri uros Valta kasasi taannoin yhdessä Tuho pokansa kanssa oli kasvanut huimaa vauhtia ja tasoittunut likimaina noin kymmenen suden kokoiseksi laumaksi. Lauman elintila oli tasainen ja lauman väki pysynyt suhteuttusti samana uusien liittyjien tullen tuppasi aina olemaan jotain luonnon ilmioita joka vei laumasta heikoimpia mukanaan. Siitä huolimatta jo iäkäs Valta oli kyennyt selviytymänä laumans kanssa kynnyksistä huolimatta pitkän kuuman kesän yli.
Valta oli saanut laumansa kanssa paljon aikaan vaikkei mikään poistunut lauman reviirien ulkopuolelle. Rajarikkureita ja valloituksia ei ollut juuri tapahtunut Vallan aikana.
Poikansa menetyksen jälkeen Valta kokoi syvän alamäen elämässään josta sen oli todella vaikea päästä takaisin jaloilleen.
Tilanen nyt kesän jälkeen kohti sykysä kulkeva aika oli tuonut Vallalle uusia jälkeläisiä joista se ei voinut olla muuta kuin ylpeä. Siitä huolimatta vaikka Lauma oli kasvanut uusilla pienokaisilla ja tuntui yhä toimivan omalla tasapainollaa milteinpä lositavasti. Ei Vallalla ollut kaikki kohdallaan. Sen lisäksi että kesä oli kuuma ja suteellisen pitkä sellainen. Oli vanha valkoturkki toden teolla tulossa vanhaksi. Nyt se tallusti rantatörmällä mietteissään ja hyvinkin tietoisena siitä ettei matka tuonpuoleiseen olisi enää pitkä. Sen olisi pian aika jättää hyvästit laumalleen ja palata rakkaintensa luokse. Paikkaan missä se näkisi jälleen Tuhon ja edesmenneen puolisonsa. Valkea turkki ei halunnut huolestuttaa laumaansa terveydentilastaan ja oli täten pysytellyt toisaalla hoitaen täten lauman muita asioita. Pentujensa syntymän jälkeen uros oli pidätellyt itsensä saalisramassa pien riistaa Ruusulle tuon jaksaessa pentujensa kanssa eteenpäin.
Valkoturkin oma olo itla oli heikentynyt kesän aikana huomattavasti eikä se ollut enää ketterä ja voimakas vastus edes vaatimattomalle rusakolle. Lauman miltei ensimmäini jäsen Käpy sattui paikalle ja huolestui alfansa alakuloisuudesta. Johon Valta taas tuhahti tyypilillisesti hiljaa.
" Onko kaikki kunnossa" käpy kysyi alfaltaan ja sai alfan pysähtymään matkallaan. " Aikani tässä maailmassa on lopussa. Tiedän etten tule enää pitkänä olemaan aarnimetsän valtias. Ja minun on väistyttävä uuden alfan tieltä." Valta vastasi tasapainoisesti mutta hiljaisesti. Katsoessana käpyä jonka silmät pyöristyivät päässä sai Kävyn miltein loksauttamaan leukansa auki. " Kukaan ei ole ikuinen.. Aijotko nimittää itse uuden alfan paikallesi vai jätätkö sen lauman valinnaksi." Käpy kysyi tietoisena siitä ettei vanha Valta aikoisi jättää laumaansa noin vain. " Otan asian puheeksi lauman kokoontuessa huomenna. koska aikaa ei ole enää hukattavaksi enkä halua jättää laumaani toistamiseen. Teen sen niinkun se täytyy tehdä. Lauma tarvitsee alfan siinä missä mikä tahansa lauma. Ja Ruusu on alfa narttu joten hän jatkaa siitä missä on nytkin. JA pennuistani vanhin uros astuu paikalleni vasta kun on sen ikäinen että kykenee johtamaan laumaa. " Valta vastasi. Tämä sai Kävyn vaikenemaan tyystin.
"jos suot minulle nyt hiukan omaa rauhaa ja menet vaikka pesille katsomaan että Ruusu ja pennut voivat hyvin. Minä kasaan ajatuskeni ja palaan kutsumaan lauman koolle. " Alfa totesi painottaen omaa aikaansa. jolloin käpy nyökkäsi ja katosi pesien suuntaan jättäen alfansa mietteisiinsä.
Alfa jatkoi kulkuaan kiertäen pienen lenkin rantatörmällä ja palasi kohta reitilleen palatakseen pesille kasaamaan laumaansa.