Kauhusta kanekana kohti unelmia

Unelmien tavottelu oli kestäny jo vuodia rusehtavan kirjavalla uroksella. Kauhu tuo varsin pitkään laumattomien krijoissa kulkenut herra. Oli tavoitellut aikoinaa Viiman vallassao llutta reviiriä vallan kumoiksen jälkeen itselleen. Vain siksi että ei hyävksynyt tuolloin Veren nimisen uroksen tapaa toimia.
Alun alkujaan suunnitelmat olivat olleet loistavalla mallilla susia oli ollut mukana ja lisää tullut mutta koskaan se ei takapakkien vuoksia päässyt rajoille asti.
muutaman ainoan kerran seo li käynyt koittamassa onneeaan mutta joutunut palaamaan tyrmistyneenä häntä koipien välissä takaisin joutomaille.
Nyt herralla tuppasi olemaan jo elämän suurimpia vaivoja kok oreiviri. Vaihtoehtoja ei paljoa ollut kun Jouto maat olivat palaneet liki elottomaksi reviiriksi. Eikä siellä voinut kukaan enää pitkänä edes selvitä.
Kauhu joka oli sydämmessään toivonut ystäiensää saapumista mukaan ja lähtöä kohti solan tuntumassao elvia rajoja. Ei näykynyt ystäväkultia ja Kauhu tunsi itsensä petetyksi eikä aikonut jäädä enää odottamaan tippaakaan. Joten se suuntasi ravi askeleensa kohti solan ylittämistä kiertäen ne vuorilta päin välttääkseen suuremmat ruuhkat.

Matka ei kuitnekaan alkanut niin kun olisi krijoissa lukenut. Kauhu joutui törmäämänä ehkä ikävimpään asiaan mitä olisi saattanut edes odottaa. Sen kulku pysähtyi kun seinään pimenevän illan tiimoilla jähmettyessään tystin sanatommana paikalleen. Valtavan murinan saattelemana varjojen ja kuun kajoa heijastava joen pintaa pitkni hiipiva varjo sai Kauhun vetämänä korvansa niskaan haju kulkiasta äänestä puhumattakaan sai urosken irvistämään.
Ikäänkuin varjonlailla liikkunut hahmo lähestyi murinansa kanssa yhä lähemmäksi. " Petturi..." Kuului matalatempoinen ääni ja siinä samassa kahakka oli päällä. Muuan kulkija joka oli Kauhun tien katkaisuut oli syöksynyt suorinta tietä uroksen niskaan ja kaksikon kahakka jatkui kovin äänin.

Kauhu tiesi tismalleen missä mentiin ja kuka tämä hyökkääjä oli se tiesi myös olevansa alakynnessä ikävästi.
Kahakan jälijltä tomuava tuhka pöllysi kaksikon pyöriessä ja liukuessa pitkni markkia. Valtavien murinoiden ja vinkumisten aiheuttama mölinä kantautui vaitonaista laaksoa joen pintaap itkin varmasti eteenpäin.

Ammottavan karjumisen perusteella saattoi joku tunnistaa Kauhun äänen. Ääni ei kuitnekaan korostanut apuvoimia piakalle vaan tyystiä vihaa.
Tasaisen rytmin säestämä kiista pysyi pitkään. Kunnes kahden sudne välinen pöly siirtyi tuulen mukana toisaalle ja Kauhun valkea hammasrivistö irvisteli murahdusten saattelemana piakallaan.
Tiasteluparina toiminut suhteellisen kookas uros seisoi paikallaan tuijottaen yhä paikallaan Kauhua. " Olen kuullut tarinoita Kauhusta, Ja sinä perinteinen petturi et ole uskaltanut kertoa totuutta edes täällä elämäsi aikana. Sinusta ei tule koskaana mitään suurta. Olet saamaton pelkuri joka jätti kaiken taakseen oman pelkonsa takia. " muukalainen totes hampaitaan irvistellen. Tähän kauhu murahti ikävästi. " Sinä et tiedä elämästäni mitään etkä tule siitä mitänä tietämäänkään... " Kauhun sanat loppui kesken koska muukalainen hyökkäsi kimppuun tavoittaen Kauhun kaulan.
" En, eikä tule kukaan muukaan enää.. Sillä sinun tiedi on päätetty. Eikä sinulla ole mitään kerrottavaa kenellekkään tämän jälkeen. "
ikävän krunts äänen jälkeen muukalainen juoksi tiehensä kohti vuoria eikä palannut tapahtuma paikalle.
Kauhu makasi lliki ääneti maassa aphasti vuotava avohaava kaulassaan.
Mikä sen ikävempää kuin törmätä menneisyyden aaveisiin. Totuutta ei kovin moni tiennyt edes kauhusta kuka oli muukalainen ja miten se oli kauhun löytänyt ja miksi se oli kauhun etsinyt käpäliinsä? Siinäpä kysymys johon Kauhu ei itse olisi vastaamassa.

kauhu hengähti viimeisen kerran ja vaipui iki uneen.


// Kauhu siis näppärästi vaipunut ikiuneen. Muukalaisesta tulette varmasti vielä kuulemaan jossain vaiheessa lisää. Kauhun kohtalo oli siis nyt positua rivistä koska en saanut sen toimia eteenpäin vietyä. Uudet tuleet puhaltakoon. //