Askel askeleelta [yksinpeli]

Syvässä lumihangessa taivalsi pienikokoinen susinarttu, joka seurasi muiden jättämiä jälkiä säästääkseen voimiaan. Halla painoi mieleensä, että solaa kohti tuntui liikkuvan useitakin eläimiä, niin susia kuin pienempiäkin otuksia, sillä narttu saattoi astella kevyesti lähes valmiiksi tehtyä polkua pitkin. Se oli mukavaa vaihtelua pitkän syvässä hangessa taivaltamisen jälkeen.

Narttu oli väsynyt, mutta jatkoi matkaansa pysähtymättä. Vaalean sävyinen susi haukkasi välillä suullisen lunta turruttaakseen janonsa, mutta muutoin kevyiden askelten tahti ei hidastunut. Korvat kääntyilivät valppaasti nartun päässä tuon askeltaessa eteenpäin. Halla ei halunnut tulla yllätetyksi, joten oli valppaana pienimmänkin äänen varalta. Tarkka kirsu erotteli hajuja ilmasta, koettaen paikantaa lähimpänä olevat eläimet. Tuuli ei kuitenkaan kantanut kenenkään tuoksua, mikä sai varovaisen nartun rentoutumaan aavistuksen verran.

"Iltaa", matala ääni tervehti yllättäen. Hätkähtäen narttu kyyristyi, kääntyen nopeasti äänen suuntaan. Korkean kallioseinämän juurella makoili valkea susiuros, joka katsoi Hallaa lempein silmin. Narttu painoi päätään alemmas korvat luimussa, välttäen visusti katsomasta edes uroksen suuntaan.
"Olen Jäkälä", uros jatkoi yhä ystävällisellä äänellä, nousten rauhallisesti jaloilleen. Halla painui matalammas, kuin voisi tekeytyä yhä pienemmän kokoiseksi vain ajatuksen voimalla. Suuri uros lähestyi häntäänsä heiluttaen, mikä sai Hallan hätääntymään. Kun uros oli vain askeleen päässä, Halla laskeutui kyljelleen, kiepahtaen nopeasti selälleen tassut tiiviisti vatsaansa vasten painettuna. Nartun kurkusta kohosi hätääntynyt uikutus, mikä sai suuren uroksen pysähtymään niille sijoilleen.
"Ei mitään hätää, tyttö pieni", Jäkälä vakuutti lempeällä äänellään. "En minä sinulle pahaa tee."

Jäkälän asetuttua uudelleen makuulteen, Halla uskaltautui kiepahtamaan ympäri, muttei edelleenkään katsonut valkeaa sutta.
"Mitä teet täällä, tyttö pieni?" Jäkälä kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Etsin", Halla vastasi hiljaa. Narttu oli edelleen peloissaan, mutta löytänyt edes hiukan rohkeutta sisältään. Jäkälän rauhallinen käytös ja makuuasento rauhoittivat Hallan mieltä suuresti. Toinen ei voisi käydä päälle makuuasennosta kovinkaan helposti. Hallalla olisi aikaa paeta, jos niikseen tuli.
"Mitä sinä etsit?"
"Kotia", narttu myönsi yhä hiljaisemmalla äänellä, katse tassuihin liimattuna. Halla ei vahingossakaan vilkaissut valkeaa urosta, joka makoili etutassut ristittynä vain muutaman metrin päässä.
"Olet selkeästi entinen laumalainen", Jäkälä totesi rauhallisesti, "joten haluat varmaan laumaan. Täällä on neljä laumaa, joista voit valita", uros jatkoi. Hallan valppaasti pystyssä olevat korvat olivat ainoa merkki siitä, että pieneksi painunut susi kuunteli Jäkälän rauhallista ääntä.

"Haluan turvaa", Halla sanoi hiljaa, mikä sai Jäkälän äännähtämään huvittuneesti.
"Enpä olisi arvannutkaan", uros mutisi hiljaa, mutta edelleen ystävällisellä sävyllä. "No, siinä tapauksessa ehdoittaisin, että suuntaat Sysimetsään. Jatkat vain pohjoiseen päin, kunnes tulet laaksoon. Siellä käännyt oikealle, itään, niin saavut heidän reviirilleen."
"Sysimetsä?" Hallan ääni oli hiljainen ja rikkonainen, kun narttu maisteli sanaa suussaan.
"Kuulemani mukaan Sysimetsä on laakson kahdesta laumasta rauhallisempi. Rinnemetsän alfa on vaativa ja tiukka, mutta Sysimetsässä ollaan rennommin. Toinen rauhallinen lauma on Aarnimetsä, mutta olet jo kulkenut heidän reviirinsä ohitse. Nuormetsällä on kenties laakson kokenein alfa, mutta hänen luonteestaan voidaan olla montaa mieltä", Jäkälä jutusteli saadakseen Hallan rentoutumaan. Narttu kuunteli kuono etutassujen väliin painettuna, mutta korvat valppaasti pystyssä. Sysimetsä kuulosti ihan kelpolaumalta, joten sinne nartun täytyisi suunnata.

"Kiitos", Halla sanoi hiljaa, ennen kuin lähti ryömimällä peruuttamaan kauemmas Jäkälästä. Suuri uros katsoi lähes huvittuneena nartun matelua. Halla oli selkeästi pelokas narttu, joka tarvitsi lauman turvaa. Hetken Jäkälä pohti, olisiko uroksen kuitenkin kannattanut lähettää arka narttu jonnekin muualle. Ehkäpä Aarnimetsään. Varmaa ainakin oli, ettei Halla pärjäisi yksinään. Toinenhan säikkyi ihan suotta ja vei alistumisenkin aivan uudelle tasolle.
"Eipä kestä kiittää", vanha uros vastasi huvittuneesti, katsoen poistuvaa narttua, joka jolkotteli kohti solaa häntä matalalla ja korvat luimussa. Jäkälä pudisti päätään ja palasi lokoisalle lepopaikalleen, asettuen tyytyväisesti tuhahtaen lumeen makaamaan.

Halla jolkotteli matalin askelin solaa kohti, pää matalalla ja korvat luimussa. Susi ei voinut luonnolleen mitään. Narttu oli alistunut Jäkälälle niin selkeästi kuin vain osasi, koska se oli suden tapa. Parempi olla huomaamaton, vähäpätöinen ja vaaraton kuin riskeerata tappeluun joutuminen. Sola häämötti jo edessä, kun narttu vihdoin kohotti katseensa ja tarkasteli ympäristöään. Laakso olisi solan toisella puolella, kuten myös toivon mukaan uusi koti ja perhe. Ehkä Halla vielä löytäisi paikan, jossa elellä hyvää ja rauhallista elämää.

Nyt tärkeintä oli edetä kaikessa rauhassa askel askeleelta.