|
|
Post by Silkki on Feb 23, 2014 1:13:35 GMT 2
Kaataja vain kuunteli, kuinka toinen jälleen kerran kiitti suurta sutta vailla mitään sen suurempaa syytä. Uros ei ollut tottunut moiseen, mutta otti kiitokset hyvillään vastaan, joskin hieman hämmentyneenä. Narttu oli turhankin lempeä ja kiitollinen, ei Kaataja nyt mitään niin ihmeellistä ollut tehnyt. Uros oli vain auttanut Orvokkia siinä missä pystyi, sillä oli uskonut, että valkoturkista olisi hyötyä laumalle. Se usko oli osoittautunut oikeaksi, sillä Orvokki oli pärjännyt hienosti ja tuonut omat kykynsä lauman käyttöön. Siitä laumaelämässä loppujen lopuksi oli kyse - taitojen hyödyntämisestä.
"Olen iloinen, että lähdit", suuri susi sanoi lempeästi mutta äänestä paistoi läpi ilo ja riemu, jota susi tunsi. "Sain mahdollisuuden tutustua miellyttävään, viisaaseen ja rauhalliseen suteen, enkä kadu sitä hetkeäkään", Kaataja jatkoi hyväntuulisesti. Uros oli iloinen jokaisesta ystävästä, jonka oli löytänyt elämänsä varrella. Vaikka toisia ei ollut nähnyt enää pitkiin aikoihin, piti uros silti heitä edelleen läheisinä ystävinään. Ystävyys ei kuihtunut niin helpolla. Vaadittaisiin paljon, ennen kuin Kaataja luopuisi ystävistään. Muutama vuosi sinne tai tänne, mitäpä se enää haittaisi.
"Odotan lähinnä kesän lämpöä, helpompia saalistusreissuja ja pitkiä, lämpimiä kesäöitä", susiuros myönsi huvittuneella äänellä. "Vaikka olenkin pohjoisen kasvatteja, alkaa tämä talvi jo hieman tympiä. Kylmyyskin tuntuu aivan erilaiselta kuin nuorempana. Kylmimpinä päivinä ihmettelin, miten en kompastunut omiin jalkoihini", susiuros lausui huvittuneena, kieli suupielestä roikkuen. Kylmyys oli saanut Kaatajan kankeammaksi, sillä ikä oli tuonut mukanaan paljon muutakin kuin pelkkää viisautta.
|
|
|
|
Post by §usipoika on Feb 23, 2014 16:20:13 GMT 2
Orvokki kuunteli toisen kehuja hiljaa, korviaan imarreltuna luimistaen se kuitenkin vastusti lempeää urosta "Enhän minä ole viisas, enkä ainakaan kuten sinä." valkoturkki ei voinut ymmärtää kuinka toinen piti sitä viisaana. Olihan Orvokki aivan untuvikko elämän teillä jos verrattiin Kaatajaan joka ylpeänä kantoi kokemustaan.
Toisen puhuessa kesän lämmöstä ja siitä kuinka talven kylmyys puri, narttu ymmärsi vasta kuinka toinen tosiaan oli vanhempi kuin se itse. Jotenkin narttu olisi voinut kuvitella Kaatajan olevan vielä nuori ja ketterä kuin pentu, mutta todellisuudessa uros oli lähes kaksi kertaa vanhempi kuin narttu itse. Orvokki ei voinut olla tuhahtamatta huvittuneesti uroksen sanoille "Kuka nyt enään talvesta pitäisi?" se lausahti vielä. "Kesä on kyllä ihanaa aikaa. Kaikki on niin helppoa. Oletko muuten koskaan miettinyt, kuinka ihanaa on nähdä kaikki luonnon kauneus tai kuinka lumoavia luonnon äänet ovat?" Orvokki yllättäen kysyi urokselta, unelmoivalla äänellä jossa oli pieni pilkahdus innostusta. Narttu halusi yrittää tuoda Kaatajan sen omaan maailmaan, jossa äänet ja hajut olivat korvaamattoman ihania ja tärkeitä.
|
|
|
|
Post by Silkki on Feb 23, 2014 16:32:56 GMT 2
"Jokainen on viisas omalla tavallaan", Kaataja vastasi lempeästi. Uros uskoi, että jokaisesta löytyi viisautta, vaikka kaikki eivät sitä aina näyttäneet. Viisaus kasvaisi ja muuttuisi elämän myötä, mutta kokemuksien värittämänä se kantaisi halki elämän. Orvokki oli viisas, vaikkei ehkä itse sitä uskonutkaan. Typerä susi ei selviäisi edes laumassa yhtä hyvin kuin Orvokki oli tehnyt.
"Kesä tarjoaa paljon hyvää pitkän ja raskaan talven jälkeen", uros vastasi. "Siellä, mistä minä olen kotoisin, jouduimme talvisin luottamaan enemmän kuuloomme ja hajuaistiimme kuin kykyymme nähdä. Suurikin saaliseläin saattoi olla silmin näkymättömissä lumihangen keskellä, mutta muut aistit eivät pettäneet meitä. Auringon kirkkaan valon heijastuessa jäätyneestä hangesta, oli helpotus voida luottaa kuuloon ennemmin kuin silmiin. Aurinko tuppasi häikäisemään aivan liikaa", Kaataja kertoi synnyinalueistaan. Uros oli kasvanut kaukana pohjoisessa, jossa talvi vei suurimman osan vuodesta ja lunta riitti, pakkasesta puhumattakaan. Jäätynyt hanki heijasti auringon valoa liiankin kirkkaasti, eikä susi ollut kyennyt näkemään tarkasti saalistaan. Onneksi kuulo ja ilmassa liikkuvat hajut tarjosivat kaiken tarpeellisen tiedon, jota susi saattoi kaivata niinä hetkinä, kun silmät pettivät. Uros ei kuitenkaan osannut edes kuvitella, millaista elämä olisi, kun ei koskaan näkisi mitään. Susi oli toki kokenut lumimyräköitä, joissa näkö oli yhtä turha aisti kuin kuulokin, mutta ne kaikki väistyivät kunhan vain malttoi odottaa.
|
|
|
|
Post by §usipoika on Feb 23, 2014 19:15:41 GMT 2
Orvokki tyytyi olemaan hiljaa Kaatajan vakuuttaessa viisaudesta, ei se viitsinyt enään väittää vastaan. Orvokki ei pitäny itseään tavallista maan tallaajaa erikoisempana, se tiesi monia sitä mahtavampia susia ja kunnioitti monia heistä syvästi. Yksi näistä oli tietenkin Kaataja ja nartun sisar Lumitähti. Valkoturkki jäi lumoutuneena kuuntelemaan Kaatajaa tämän kertoessa, kuinka luonto oli kyennyt osoittamaan millaista olisi olla sokea. Orvokki ei keksinyt enään mitään mitä sanoa joten tyytyi olemaan hiljaa. //anteeks lyhyys... mutta yritän keskittyä tohon Cv:seen... Ei tuu kyl yhtään mitään  // |
|
|
|
Post by Silkki on Feb 24, 2014 14:45:41 GMT 2
Orvokki vaikutti kuuntelevan valppaasti, mitä Kaataja kertoi omasta lapsuudestaan pohjoisen kylmillä aroilla. Siellä sudet olivat olleet massiivisia, vaaleita ja suurikokoisia, mutta satunnaisia tummempiakin yksilöitä syntyi, kuten Kaataja. Luonto oli kasvattanut sudet karulla otteella, mutta se teki heistä vahvoja ja selviytyjiä. Sellaisia susia, jotka eivät antaneet periksi minkään edessä. Kaataja oli pehmentynyt laaksossa ollessaan huomattavasti. Suuri susi oli saapunut kylmänä kuin talviyö ja sulkeutuneena kuten lumen saartama laakso, mutta hitaasti laakson lämpö oli sulattanut ikijään suuren uroksen sydämestä. Kaataja oli ollut aikuinen saapuessaan laaksoon, mutta kasvanut täällä kenties yhtä paljon kuin nuorempana pohjoisessa. Kaikkea kasvua kun ei voinut mitata korkeutena ja lihaksina.
"Ilmassa on jo aavistus kevättä, lupaus lämpimästä, joka saa lumen poistumaan parin kuunkierron aikana", Kaataja sanoi lempeästi miettiessään säätä ja hengittäessään kylmää talvi-ilmaa. Ilma oli toki yhä kylmä, pakkasen puolella, mutta tuoksu, jota tuulet kantoivat mukanaan, lupasi jotakin parempaa laakson asukkaille piakkoin. Ei menisi enää kauaa, kun lumi sulaisi ja kevät todella saapuisi kaikkine hyvine puolineen.
"Mitä sinä toivot laumalta ja elämältäsi saapuvan kevään myötä?" Kaataja kysäisi ystävällisesti. Urosta todella kiinnosti, mitkä sokean susinartun tulevaisuuden suunnitelmat olivat. Todennäköisesti toinen pysyisi laumansa parissa, sillä kukapa vapaaehtoisesti vaihtaisi lauman turvan laumattoman karuun elämään.
|
|
|
|
Post by §usipoika on Feb 24, 2014 19:44:15 GMT 2
//Oho... äsken lueskelin tätä peliä ja huomasin omassa rooli tyylissäni olevan aimoannos soturikissa tyyliä ^^ Toivottavasti ei ole haitannut ;D //
Orvokki ei keksinyt vieläkään mitään sanottavaa, sillä oli jäänyt miettimään millaista olisi ollut elämä pohjoisessa jossa Kaataja oli kasvanut. Valkoturkki heilautti häntäänsä pienesti, kun iloinen ajatus kevään pikaisesta saapumisesta lämmitti sen mieltä. Narttu saattoi jo kuvitella kuinka uuden elämän äänet ja hajut täyttäisivät metsän joka kolkan. Metsä herää uudelleen eloon pitkän horroksen jälkeen ja siitä ei mene kauaa kun alkaa lyhyt, mutta antoisa yltäkylläisyyden aika.
Kaatajan kysymykseen narttu ei oikein tiennyt mitä olisi vastannut, koska ei ollut uskaltanut talven aikana miettiä päivää pidemmälle elämäänsä. Hetken se miettityään se avasi kitansa sanoen "En oikeastaan tiedä, kai minä toivon vain pitkää ja yltä kylläistä aikaa laumalle. Omalta osaltani haluan vain päästä loikoilemaan auringossa ja nuuhkimaan kevään tuoksuja" hempeällä äänellä se vastasi suurelle urokselle. "Kuinkas on oma laitasi?" se kysäisi vielä Kaatajalta lempeällä äänellä. Orvokki oli oppinut arvostamaan pieniä asioita sokeutensa myötä ja samalla ennen pienten asioiden merkitys nartun elämässä oli muuttunut suuresti.
|
|
|
|
Post by Silkki on Feb 26, 2014 11:11:02 GMT 2
// En edes huomannut sitä, kun en ole kyseistä sarjaa lukenut. :> Minulla ainakin juuri luettujen kirjojen tyylit tarttuvat helposti omaan tekstiini. //
Kaataja kuunteli, mitä narttu kertoi. Kyllä, auringossa loikoilu kuulosti hyvältä, mutta jotenkin uros epäili ettei siihen olisi aikaa niin paljoa kuin susi toivoisi. Toki välillä oli levättävä ja nautittava, mutta juuri nyt... No, juuri nyt Kaataja uskoi, että kevät toisi laumalle mahdollisuuden vahvistua, mikä vaatisi töitä. Vanhaa urosta se ei kuitenkaan säväyttänyt, sillä lauman etu oli kaikkien etu ja jokainen lauman puolesta otettu askel kuljetti laumaa johonkin suuntaan.
"Samoilla linjoilla minäkin", susi totesi lyhyen ytimekkäästi, mutta lempeys ei karissut mihinkään suuren suden olemuksesta. Kaataja olisi kaikkien kaveri siihen asti, kun toinen vain antaisi. Ei uros typerä ollut, jos laumalainen meinasi ryttyillä, palautti suuri uros tuon paikoilleen, mutta susi ei uskonut jatkuvan uhoamisen parantavan yhtään mitään. Niinpä Kaataja esiintyi mieluummin lauman ystävänä kuin hierarkiassa korkealla olevana.
"Mitä sanot, jos palaisimme yhdessä pesille? Olen varma, että muu lauma on sielläpäin, joten voisi olla hyvä hetki kokoontua ja vaihtaa kuulumisia", suuri uros ehdotti lempeästi, kysyen muttei käskien. Jos Orvokki haluaisi jäädä tänne, se sopisi mainiosti. Ei Kaatajallakaan mihinkään kiire ollut. Oikeastaan, suurella sudella oli kaikki maailman aika tassuissaan juuri nyt.
|
|
|
|
Post by §usipoika on Mar 1, 2014 14:34:25 GMT 2
//No hyvä :3 Itse olen niin rakastunut tuohon kirja sarjaan että <3 Ja ehkä se sitten on yleinen vaiva ;D// Valkea turkki palautui lämpimistä unelmistaan takaisin kylmään talveen ja pienet kylmän väreet kulkivat pitkin nartun selkäpiitä. Kylmyys löi jälleen läpi sen turkin ja sai nartun nostelemaan tassujaan. Orvokki oli sokeutensa vuoksi varsin alhaisessa asemassa laumassa, mutta silti se nautti joka hetkestä lauman sisällä. Eikä valkoturkilla ollut valittamista olihan se selvinnyt talvesta ja saanut vielä ystävänkin. Mitä muuta se saattoi toivoa enään? Kaatajan ehdotukselle lähteä pesille se vastasi lyhyesti "Mennään vain." Narttu ei ollut koskaan tavannut kaikkia lauman jäseniä ja odottikin sitä innolla. //tämä olisi varmaan sitten tässä? Aloitteletko sinä sen kokoontumisen? Meinaan mietin vain, että nämähän voisivat olla yhtä aikaa siellä. Niinkuin autohittaus systeemillä?  // |
|
|
|
Post by Silkki on Mar 1, 2014 15:04:55 GMT 2
// Käy hyvin. Sovitaan, että kaksikko kulki matkan yhdessä ja saapuu siis yhtä matkaa pesäkoloille. :> Minä laittelen tuon kokoontumisen pystyyn kunhan ehdin. //
|
|
|
|
Post by §usipoika on Mar 1, 2014 15:24:39 GMT 2
//Juu, ei vastaan sanottavaa ;D Minä loikkailen sinne sitten kun saat sen tehtyä.  // |
|
//
//
//