|
Post by §usipoika on Feb 17, 2014 13:27:01 GMT 2
Valkea narttu askelsi reippaasti metsässä, päämäärää sillä ei ollut. Orvokki pysähtyi nuuskimaan usein ja kulki suurimman osan ajastaan nenä maassa, jotta tietäisi missä kulkisi ja millainen maasto olisi. Orvokki oli kotiutunut hyvin uuteen kotiinsa ja pystyi hyvin rentoutumaan Nuormetsän reviirillä. Narttu pysähtyi suuren kaatuneen puun vierelle, siitä se nousi varoen puun matalla olevalle kohdalle istumaan. Tuon mitään näkemätön katse tuijotti tyhjyyteen ilmeettömänä. Narttu hengitti raikasta aamuista ilmaa. Se oli viettänyt monia päiviä pesien lähellä, mutta nyt se oli lähtenyt pitkästä aikaa kauemmas sieltä. Se että naaras oli kieltäytynyt olemasta passattavana ja toisinaan avusta näkyi kyllä sen ulkonäössä. Narttu ei halunnut olla talven jälkeen paremmassa kunnossa kuin muut, koska ei omasta mielestään edes ansainnut sitä.
Linnut lauloivat ja muistuttivat kevään olevan päivä päivältä lähempänä rankan talven jälkeen. Orvokkin takkuuntunut turkki ja normaalia laihempi keho kertoi kuinka paljon talvi oli vienyt nartun energiaa. Sillä ei ole ollut aikaisemmin voimia lähteä mihinkään, nyt kuitenkin kevästä ja paremmasta ajasta muistuttavat asiat olivat saaneet nartun liikkeelle. Ehkä myös pian olisi taas se aika vuodesta jolloin monet nartut olivat levottomia. Orvokki kuunteli kuinka lempeä tuuli heilutti lumisiapuiden latvoja kevyesti.
|
|
|
Post by Silkki on Feb 17, 2014 13:42:40 GMT 2
Suuri susiuros taivalsi syvässä hangessa rauhallisin askelin. Kaataja oli kulkenut pitkän matkan etsiessään ruokaa ja kaataessaan saaliita yhdessä muun metsästysryhmän kanssa. Muut olivat palanneet pesille, mutta suurikokoinen uros oli päättänyt käydä kohtaamispaikan kautta. Mistä sitä ikinä tietäisi, vaikka suuren kaatuneen rungon luokse olisi asettunut tuttuja laumalaisia. Kaikki eivät pyörineet pesillä, sen harmaa susi oli huomannut. Joko sudet olivat etsineet muita suojaisia paikkoja, tai sitten ne olivat lähteneet kokonaan. Kevät paljastaisi, kummasta oli kyse.
Kaataja haistoi ilmassa tutun tuoksun, ulvahtaen matalan tervehdyksen jo kauempaa. Susi ei vielä nähnyt narttua, jonka tiesi olevan lähettyvillä hajun perusteella, mutta mieluummin kertoi jo kaukaa, kuka lumisen maiseman halki oikein rymisteli. Orvokki ei näkisi Kaatajaa vielä siinäkään vaiheessa, kun suuren suden vihreän harmaat silmät löytäisivät nartun, eikä Kaataja halunnut säikyttää rymistelyllään toista pois. "Hei Orvokki", Kaataja tervehti matalalla äänellään iloisesti häntäänsä korkealla heiluttaen. Vaikka narttu ei eleitä näkisikään, ei se Kaatajaa estänyt. Uros huomasi heti, että Orvokki ei ollut parhaimmassa mahdollisessa kunnossa, mutta kukapa tällaisen talven jälkeen olisikaan. Talvi oli ollut kylmä ja ankara, eikä tuntunut hellittävän millään. Vasta nyt lämpötila alkoi kohota sen verran, että linnutkin uskaltautuivat puiden oksille laulamaan. Kyllä kevät vielä saapuisi... Ehkä. "Mitä teet täällä?" Uros kysäisi lempeästi, katsoen pää hivenen kallellaan nuorempaa narttua. Kaatopuu oli mukava paikka, mutta harva tänne eksyisi huvin vuoksi. Orvokki oli ollut pesillä talven mittaan, siitä Kaatja oli varma. Uros oli kantanut ruokaa pesille ja muisti haistaneensa tutun hajun ennenkin, kenties jopa nähneensä häivähdyksen valkeaa turkkia.
|
|
|
Post by §usipoika on Feb 18, 2014 19:15:59 GMT 2
Valkea narttu hätkähti pienesti yllättävästä ulvaisusta, jonko se tunnisti hyväsydämmisen uroksen ääneksi. Kaataja oli jossain lähistöllä ja Orvokki yritti paikantaa tuon lähestymis suuntaa korvillaan. Narttu astui alas puun rungolta ja odotti kärsivällisesti että Kaataja pääsi lähemmäs. Neitomme turkki sulautui takkuisuudestaan huolimatta valkeaan maastoon varsin hyvin. Kaatajan tervehdykseen se vastasi tyynesti heleällä nartun äänellään "Kaataja hyvä, on ilo kuulla sinut." Orvokki heilautti häntäänsä muutaman kerran ja laski päätään kunnioituksen osoitukseksi. Neidon korvat osoittivat rennosti eteenpäin ja kieli roikkui hetkellisesti suun ulkopuolella.
Kylmä ilma sai nartun nostamaan etusiaan vuorotellen ilmaan, vaikkei keli ollut pahimmillaan enään. "En minä mitään erikoista tulin vain käymään ja toivoin jos olisin voinut tehdä jotain hyödyllistä. Ja itseasiassa toivoinkin saavani seuraa" se vastasi ujolla äänellään. Nartun katse vaelteli hieman uroksen ympärillä, kuin epätoivoisesti yrittäen nähdä jotakin. "Miten olet voinut?" Se kysäisi, harvinaista kyllä se oli iloinen juttu seurasta. Orvokki oli viettänyt pitkän aikaa hiljaisesti ja suurimman osan ajastaan kauempana kaikista muista. Orvokkin aika oli kulunut sokeuteen totuttelussa ja oli se muutaman kerran uskaltautunut rajoja tarkistamaankin, vaikkei siitä olisi juurikaan ollut hyötyä siellä se kuitenkin halusi yrittää. Orvokki halusi tehdä lauman eteen sen mitä voisi, koska olihan narttu koko elämänsä velkaa tälle perheelleen.
|
|
|
Post by Silkki on Feb 19, 2014 13:32:34 GMT 2
Orvokki oli ilmeisen tyytyväinen seuraan, joten Kaataja istahti alas lumihankeen rentona. Turha oli olla jäykkä ja arvokas, kun ystävän kanssa jutteli. Yhtä hyvin voisi istahtaa alas, tehdä olonsa mukavaksi ja vaihtaa kuulumisia. "Olet tehnyt varmasti paljon kaikkea hyödyllistä talven mittaan. Yksikään susi ei ole ollut turha, tämä talvi on vaatinut kaikilta enemmän", Kaataja vastasi lempeästi. Uros ei tarkalleen tiennyt, mitä sokea narttu oli puuhannut, mutta tunsi Orvokin. Toinen ei suostuisi elämään muiden säälistä, vaan koettaisi parhaansa mukaan auttaa omaa laumaansa. Orvokki oli hieno susi. "Minä olen voinut hyvin", uros vastasi matalalla äänellään. Kaataja oli hyvässä kunnossa, ei toki yhtä hyvässä kuin edeltävänä kesänä, mutta kuitenkin. Susi oli saanut ruokaa, löytänyt suojaa ja kyennyt auttamaan laumaansa. Mitäpä siitä, jos tumma turkki oli hieman takkuinen ja menettänyt kiillon, joka kieli terveydestä. Susi oli hengissä, terveenä ja kykeneväinen jatkamaan elämäänsä. Tokihan ikä alkoi jo tuntua, se Kaatajan oli myönnettävä. Kylmimpinä talviaamuina nouseminen oli tuntunut jäykemmältä kuin yleensä, mutta Kaataja uskoi, että se menisi kyllä ohitse, kunhan kesän lämpö laskeutuisi laaksoon.
"Oletko kuullut mitään sisarestasi?" Kaataja kysäisi ohimennen, muistaen ystävällisen suden, joka oli aikoinaan pyytänyt Kaatajaa pitämään huolta Orvokista. Uros oli luvannut järjestää nartun laumaan, ja niin oli käynyt. Sen jälkeen kaikki kunnia kuului Orvokille. Toinen oli selvinnyt hienosti haastavissakin oloissa, kuten tämä talvi oli osoittanut. Kaataja ei voinut olla ylpeämpi edessään olevasta valkeaturkkisesta nartusta.
|
|
|
Post by §usipoika on Feb 19, 2014 15:59:34 GMT 2
Sokean nartun katse harhaili muutaman kerran, mutta palautui aina urokseen tämän liikahtaessa tai sanoessa jotakin. Kaatajan kommettiin nartun hyödyllisistä puuhista, se vastasi vain kohteliaasti häntäänsä heilauttaen kun ei muutakaan keksynyt. Valkeaturkkinen susi todellakin halusi taistella hengestään, vaikka ei olisikaan selvinnyt yksin talvea ja sen huomasi nartun kunnosta. Ilman tätä laumaa mitä narttu oli oppinut kutsumaan perheekseen, se olisi kuollut jo monta kuuta sitten. Valon määrä kasvoi hiljakseen, mikä näkyi pienenä hohteena kaiken pimeyden keskellä. Valosta huolimatta se ei kyennyt näkemään mitään. Orvokkia toisaalta harmitti kun ei voinut nähdä tuota urosta jolle oli kiitollinen, eikä oikein osannut sanoa kiitollisuuttaan. "Hienoa kuulla etä olet voinut hyvin." Valkeaturkki vastasi aidosti iloisen kuuloisena, pienesti sen häntäkin heilahti. Orvokki yritti pitää eleitään luonnollisena, ettei ikinä unohtaisi niitä varsinkin kun muutenkin oli ujo ja hieman epäsosiaalisempi kuin monet muut sudet.
Kaatajan kysellessä sen sisaresta narttu laski katseensa ja sen kidasta pääsi pieni huokausta muistuttava äännähdys, "En, toivon hänen olevan kunnossa. Siellä vuorilla kun on kovin rakkaa, erityisesti talvella." Se vastasi toivoa äänessään. Yllättäen nartun sisimmän täytti vieras tunne, uteliaisuudeksi sitä vissiin kutsuttiin. "Onko sinulla sisaruksia?" Se kysäisi korviaan käännellen hieman hermostuneena, sen mielestä oli outoa kysellä moisia. Hetkellisesti valkoset korvat upposivat niskavilusten sekaan, kertoen nartun tuntemuksien vaihtelusta. Toisaalta siitä oli mukavaa jutella, mutta kuitenkin se oli niin vierasta sille.
|
|
|
Post by Silkki on Feb 19, 2014 16:20:56 GMT 2
Orvokki tuntui olevan hieman huolissaan sisarestaan, mutta samalla uskoi toisen selviävän varsin hyvin. Kaataja ei voinut kuin myötäillä toisen sanomisia, sillä ne pitivät paikkansa. Elämä vuorilla oli raskasta talviaikaan, puhumattakaan näin ankarasta ja lumisesta talvesta. Pohjoisessa syntynyt Kaatajakin tiesi, ettei tällainen talvi ollut tyypillinen näille seuduille. Pohjoiseen ehkä, mutta tänne, tähän laaksoon? Ehei. Täällä talvet olivat helpompia. "Uskon, että hän on kunnossa. Hän kyllä pärjää ja heidän laumansa on ehkä pieni mutta vahva. Olen varma, että he ovat löytäneet hyvän suojaisan alueen, jolla välttyä talven pahimmalta kylmyydeltä", Kaataja vakuutti lempeästi. Uros tiesi, millaista oli huolehtia sisaruksista, ystävistä tai laumalaisista. Se oli raskas taakka kannettavaksi, joten uros teki mitä tahansa auttaakseen Orvokkia. Lempeät sanat eivät loppujen lopuksi maksaneet sudelle mitään.
Narttu yllätti kysymällä, oliko Kaatajalla sisaruksia. Hetken uros vain tuijotti sivummalle, miettien mielessään omia verisukulaisiaan, joista suurinta osaa suuri uros ei ollut nähnyt enää vuosiin. Vain yksi oli seurannut veljeään tänne, tähän laaksoon, ja sekään ei ollut sujunut täysin ongelmitta. "Kyllä minulla sisaruksia on, mutta suurin osa on jo tainnut jatkaa vaellustaan täältä ikuisuuteen, sillä siitä on jo kauan, kun otimme ensimmäiset askeleemme lumessa", susi vastasi matalalla äänellään, lempeänä ja ystävällisenä kuten aina. Uros ei osannut surra sisarustensa mahdollista menehtymistä, sillä se kuului elämään. Olisi ihme, jos sisaruksista suurin osa olisi enää hengissä, sillä heillä oli jo ikää. He eivät enää olleet nuoria, vaikka miten Kaataja koettikin uskotella itselleen niin. "Veljeni saapui myöhemmin laaksoon perässäni, mutta hänkin on jo jatkanut matkaansa", Kaataja selitti. Suuri uros ei tarkalleen ottaen tiennyt, oliko Mäyränhammas päässyt hengestään vai vaeltanut vain muualle, mutta niin tai näin, velikin oli jo taakse jäänyttä aikaa ja historiaa. Uroksen perhe oli täällä, Nuormetsässä. Ei Kaataja oikein edes osannut kaivata sisaruksiaan, sillä lauma oli tarjonnut ystäviä enemmän kuin Kaataja oli edes uskaltanut toivoa.
|
|
|
Post by §usipoika on Feb 19, 2014 19:28:32 GMT 2
Orvokki kuunteli hiljaa Karhunkaatajaa. "Tosiaan Lumitähti on kyllä sisukas kuin mäyrä" se sanoi lohduttaakseen itseään, se kuvitteli sisarensa jossain siellä etsimässä ruokaa laumalleen ja itselleen. Tosin Orvokki ei tiennyt, ettei tuota laumaa missä hänen sisarensa vaelsi tainnut olla enään olemassa. Tällä hetkellä Orvokki ei olisi halunnut olla kenenkään muun suden lohduttavassa seurassa kuin Kaatajan, tosin kyllä se silti toivoi, että olisi voinut kuulla sisarensa äänen vierellään.
Kaatajan kertoessa sisaruksistaan Orvokki tunsi sääliä urosta kohtaan, samalla se ymmärsi kuinka onnekas se oli kun oli saanut viettää pitkän ajan sisarensa kanssa. Sai vielä olla samassa laaksossa tuon kanssa, jos tuo nyt oli vielä hengissä eihän sitäkään voinut tietää varmana, vaikka Orvokki halusikin uskoa niin. "Etkö kaipaa heitä? Ja tiedätkö miksi veljesi lähti?" Valkoturkki kysäisi hieman hämmentyneenä kuinka tyynesti toinen pystyi puhumaan asiasta ja samalla sen korvat väännähtivät hermostuneesti, koska narttu tunsi olevansa liian töykeä kysellessään moisia asioita. Tosin sitten sille tuli mieleen, että ehkei Kaataja edes tuntenut heitä kovin hyvin. Ehkei hän ollut nähnyt sisaruksiaan sitten pentu aikojen. Pikkuhiljaa nartun sulkeutuneisuus alkoi laueta ja se saattoi rentoutua aina vain paremmin Kaatajan kanssa. Orvokki toivoi syvästi Lumitähden tulevan katsomaan häntä joskus, mutta sokealle nartulle ei tullut mieleenkään lähteä perheensä luota. Ei edes sisarensa mukaan, koska silloin Orvokki tuntisi pettäneensä Nuormetsän sudet. Olihan tämä lauma pitänyt siitä huolta ja sen ansioista sillä oli koti missä nukkua laumalaisten lämmössä pakkas yöt.
|
|
|
Post by Silkki on Feb 21, 2014 12:24:05 GMT 2
Kaataja ei sanonut enää mitään toisen totuudenmukaisiin sanoihin Lumitähdestä. Oli turha jatkaa vakuuttelua, kun ei ollut mitään uutta sanottavaa. Lumitähti oli nopeaälyinen, selviytymistaitoinen ja sisukas susi, joka ei luovuttaisi pienten vastoinkäymisten kohdalla. Tai suurempienkaan, mikäli niitä esiintyisi. Lumitähti jatkaisi kyllä eteenpäin ja palaisi sisarensa luokse, mikäli tilanne omassa laumasa kääntyisi niin pahaksi.
Orvokki kyseli jälleen Kaatajan sisaruksista, mikä ei häirinnyt suurta sutta lainkaan. Uros oli tehnyt oman rauhansa asioiden kanssa, joten niistä puhuminen ei ollut enää sen kummoisempaa kuin säästä keskusteleminen. Suuri uros luotti Orvokkiin, joten ei nähnyt mitään syytä olla vastaamatta lempeisiin kysymyksiin, joita narttu varoen esitti. "Välillä kyllä", Kaataja myönsi. "Kasvoimme yhdessä ja taivalsimme samassa laumassa monta talvea ja kesää, mutta lopulta minun oli aika lähteä, joten minä lähdin. He ovat eläneet pitkän ja hyvän elämän, kuten myös minä. He ovat sisaruksiani, ystäviäni, mutta he ovat olleet poissa elämästäni lähes yhtä kauan kuin olivat siinä mukana", Kaataja jatkoi lempeällä äänellään, vailla surua tai murhetta. Uroksen ääni oli tyypillisen matala ja se kumpusi syvältä suuren rintakehän uumenista, mutta siitä puuttui surumielisyys tai häpeä. Susi ei osannut surra sisaruksiaan, sillä oli lähtenyt rauhassa ja jättänyt heidät hyvään elämään laumaan, joka palvelisi heidän tarpeitaan. "Veljestäni en tiedä. Hän oli täällä, tapasimmekin muutaman kerran, mutta sitten hän vain katosi. Hän harkitsi liittymistä Nuormetsään, jotta voisi olla kanssani samassa laumassa, mutta ilmeisesti muutti mielensä viime hetkillä tai keksi jotakin parempaa. Veljeni on elänyt pitkään, kuten minäkin, joten ehkä luonto vaati jo omansa takaisin", Kaataja kertoi veljestään, joka oli ollut hetken mukana suuren suden elämässä, ennen kuin kohtalo oli jälleen vetänyt kaksikon erilleen. Ei Kaataja oikein osannut kaivata veljeäänkään, sillä siitäkin oli jo aikaa. Aluksi suru ja murhe olivat olleet voimakkaita, mutta ne olivat jo väistyneet talven saapuessa.
|
|
|
Post by §usipoika on Feb 22, 2014 17:38:17 GMT 2
Valkea turkki höristi korviaan toisen puhuessa sisaruksistaan, ihmettellen edelleen kuinka toinen oli niin tyyni. Mutta samaan aikaa ihaili toista, se itse murehti sisarestaan ja ikävöi tätä. Tosin toinen oli selvästi hyväksynyt tilanteen ja oppinut olemaan sen kanssa, koska kykeni tyynesti puhumaan niistä. "Ikävää, että sisaruksesi ole enään luonasi." Orvokki sanoi haikea säväys äänessään. Kuitenkin eleettömästi, koska ei oikein tiennyt miten sen olisi pitänyt reakoida, kun toinen oli niin rauhallinen.
Orvokki hiljaa sydämmessään toivoi, että Lumitähti tulisi vuorten luota tänne ja liittyisi Nuormetsään. Kuitenkin se tiesi ettei sen sisar välttämättä jaksaisi rauhallista laumaelämää mitä Orvokki arvosti suuresti, Lumitähti kun rakasti jännittäviä hetkiä elämässään. Yllättäen sen mieleen tuli se päivä kun se tapasi sisarensa pitkän ajan jälkeen, ne onnen ja ilon tuntee jotka olivat sekunneissa vaihtuneet hämmennykseen ja pelkoon. Narttu alkoi täristä pienesti ja sen korvaat oli vedetty niska vilusiin, sekä häntä oli aivan kiinni nartun takakoivissa. Sitten narttu ymmärsi, että saattoi hämmentää Kaatajaa äkillisellä mielialan muutoksellaan ja otti askeleen taaksepäin aivan kiinni puun runkoon sanoen "Anteeksi." Muistot olivat hämmentäneet Orvokin itsensäkin ja se ei oikein tiennyt miksi se oli säikähtänyt muistojaan niin kovin.
|
|
|
Post by Silkki on Feb 22, 2014 17:51:59 GMT 2
Uros ei enää jatkanut keskustelua sisaruksistaan, sillä Orvokki tuntui vaipuneen omiin ajatuksiinsa. Yllättäen koko nartun elekieli muuttui, mikä sai Kaatajan nousemaan ripeällä liikkeellä ja astumaan lähemmäs valkeaa narttua. Uros heilutti häntäänsä matalalla kuin rohkaisten toista, samalla kun koetti lempeästi tökkiä narttua kuonollaan. Toinen oli peruuttanut aivan runkoon kiinni, pahoitellen kovasti käytöstään. Kaataja koetti vielä kerran koskettaa lempeästi suurella kuonollaan nartun hartiaa rohkaisevasti, ennen kuin peruutti itse askeleen verran kauemmas. "Ei tarvitse pyytää anteeksi", Kaataja sanoi lempeästi. "Toivottavasti kaikki on hyvin." Uros vain toivoi, että toinen oli kunnossa eikä turhaan säikkyisi mitään. Suurikokoinen susi ei ollut itse pahemmin hätkähtänyt toisen mielialanmuutosta, lähinnä toivonut voivansa rohkaista sokeaa narttua. Samalla susi toivoi, ettei yllättävällä säikkymisellä ollut mitään tekemistä uroksen itsensä kanssa. Siitä oli kauan, kun tummanharmaa Kaataja oli viimeksi säikäyttänyt jonkun pelkällä omalla olemuksellaan. Uros ei erityisemmin toivonut, että vastaavaan tilanteeseen päädyttäisiin uudelleen.
|
|
|
Post by §usipoika on Feb 22, 2014 18:26:13 GMT 2
Orvokki hengitti muutaman kerran syvään ja alkoi rauhoittua, tuntiessaan Karhunkaatajan kuonon hartiallaan. Vaikka nartun korvat olivat edelleen luimussa se avasi kitansa selittääkseen hieman tilannetta urokselle, joka ei onneksi ollut hämmentynyt tilanteesta vaan oli yrittänyt rohkaista narttua juuri sillä hetkellä kun se sitä tarvitsi. "Kaikki on ihan hyvin, ajatukseni vain karkasivat siihen kun tapasin Lumitähden pitkästä aikaa ja... kaikki muuttui lopullisesti..." sokea narttu värähti edelleen, vaikka tällä kertaa se onnistui pysymään rauhallisena. Orvokki toivoi toisen ymmärtävän mistä se puhui ilman sen suurempia selityksiä, vaikka sen sanoista olikin ehkä hieman vaikea tajuta mistä se puhui.
Lopulta se laski takamuksensa maahan rauhoittaakseen itseään ja hitaasti sen korvatkin alkoivat nousta niska vilusista. "Kiitos... ihan kaikesta." Orvokki sanoi Kaatajalle tajuttuaan, ettei se ollut koskaan kiittänyt tuota lempeää urosta joka oli omalta osaltaan mahdollistanu nartun selviämisen. Narttu luimisti korviaan nopeasti, mutta höristi niitä sitten uudelleen. Valkoturkkia harmitti ettei se tiennyt miltä tuo uros näytti, mutta yritti piirtää kuvaa toisesta sisimpäänsä. Narttu ymmärsi, että äskeinen tilanne voisi olla vaarallinen muissa olosuhteissa. Jos sokean nartun täyttäisi pakokauhu sille voisi käydä ties mitä ja ulkopuolinen susi voisi hyökätäkin huomatessaan toisen olevan heikko.
|
|
|
Post by Silkki on Feb 22, 2014 18:48:40 GMT 2
Kaataja helpottui selkeästi, kun Orvokki vakuutti kaiken olevan hyvin. Narttu selitti lyhyesti säikähtämisensä syyn, mikä sai Kaatajan nyökkäämään pienesti. Niin, ei ihme, että narttu oli yllättäen säikähtänyt. Sitä saattoi joskus tapahtua ilman sen kummempaa syytä. Uros oli tyytyväinen nähdessään, kuinka toinen rauhottui ja sai kerättyä ajatuksensa kunnolla kasaan. Uros vain kuunteli, puuttumatta keskusteluun sen enempää. Orvokki halusi selittää, joten Kaataja antoi nartun tehdä niin. Kun valkeaturkkinen narttu kiitti Kaatajaa varsin lämpimästi, uros vain virnisti ja heilautti häntäänsä.
"Älä suotta kiittele, Orvokki. Ystävät ovat täällä sitä varten, että auttavat silloin, kun sitä tarvitaan", Kaataja sanoi rauhallisesti häntäänsä heiluttaen. Suuri uros istahti alas lumihankeen, katsoen pää hieman kallellaan Orvokkia. Toinen oli kenties vielä hieman hätkähtänyt yllättävästä reaktiostaan, mutta kaiken kaikkiaan Orvokki näytti jo varsin hyvältä. Se jos mikä oli tärkeintä. Toisen hyvinvointi oli Kaatajalle tärkeää, sillä kuten uros oli sanonut, Orvokki oli Kaatajan ystävä ja se tarkoitti, että uros tekisi kaikkensa voidakseen taata Orvokille hyvän elämän. "Mikäli kaipaat sisartasi kovasti, voin talven väistyttyä selvittää, missä päin hän liikkuu ja kenties jopa tuoda hänet rajoillemme, jotta voitte vaihtaa kuulumisia", Kaataja lupasi lempeällä äänellään. Oli selvää, että sisarukset olivat läheisiä, joten mikäli Orvokki toivoisi Lumitähden tapaamista, Kaataja tekisi parhaansa tehdäkseen sen mahdolliseksi. Ei siitä liikaa vaivaa olisi. Kaataja tunsi monia susia, joten jo pelkän rajakierroksen aikana voisi susi saada selville, missä Lumitähti liikkui. Laumattomien keskuudessa oli yhä lukuisia Kaatajan ystäviä, jotka kertoisivat tietonsa suurelle sudelle, jos Kaataja vain kysyisi oikeita kysymyksiä.
|
|
|
Post by §usipoika on Feb 22, 2014 19:33:40 GMT 2
Valkea turkkinen narttu sokeilla silmillään tuijotti Kaatajan suuntaan ja vaistosi toisen helpotuksen, mikä omalta osaltaa helpotti nartun oloa. Sokea narttu kuunteli Kaatajaa ja tämän nöyryyttä, sen oli pakko avata kitansa vielä sanoakseen "Mutta, et edes tuntenut minua kun Lumitähti toi minut tänne ja miten voisin olla kiittämättä sinua siitä, että sinun ansiostasi minulla on perhe ja olen edelleen elossa." Orvokki sanoi yllättävän päättäväisesti, mikä oli todella vieras tunne nartulle. Yleensä ujo narttu ei helpolla ole näin suulas, mikä kertoo silkasta luottamuksesta ja ystävyydestä nartun kohdalla.
Karhunkaatajan ystävälliseen pyyntöön Orvokki vastasi "En usko, että se on tarpeen. Sillä lauma tarvitsee sinua täällä, sitä paitsi uskon sisareni tulevan jos meidän on tarkoitus nähdä. Ei sinun muuta tarvitse tehdä kuin rajapartion oheessa pitää silmäsi auki." sokeaa narttua kuitenkin houkutti ajatus, mutta ei se voinut pyytää toiselta sellaista. Lauman hyvin vointi oli loppujen lopuksi kuitenkin tärkeämpää.
|
|
|
Post by Silkki on Feb 22, 2014 19:50:20 GMT 2
Nartun päättäväiset sanat saivat Kaatajan hiljenemään. Uros oli jo vastustamassa ja väittämässä, ettei ollut tehnyt mitään niin ihmeellistä Orvokin eteen, mutta päättäväisyys, jolla valkoturkki kertoi asiansa sai Kaatajan pysyttelemään hiljaa ja nöyrtymään kiitosten edessä. Päätään hieman painaen uros otti kiitoksen vastaan lempeästi mutta hieman hämillään. Susi oli vain tehnyt, mitä oli nähnyt oikeaksi, eikä kokenut tarvetta kuulla kiitoksia siitä. Orvokki kuitenkin vaikutti niin päättäväiseltä kertomaan, kuinka suuri apu Kaatajasta oli ollut, että mitäpä uros olisi voinut siihen vastaan sanoa. Niinpä susi vain istui hiljaa paikoillaan, ihmeissään mutta kiitollisena. Orvokki oli hieno susi ja hyvä ystävä.
"Orvokki, minä voin löytää sisaresi sinulle ilman, että poistun laumamme alueelta hetkeksikään. Minä elin vuosia laumattomana laaksossa, joten tunnen suurimman osan susista, jotka edelleen vaeltelevat paikasta toiseen ruuan, suojan ja elintilan toivossa. Minun ei tarvitse astua rajojen yli saadakseni viestin sisarellesi", uros vakuutti lempeästi. Susi halusi tehdä selväksi, ettei kyseessä ollut lauman jättäminen oman onnensa nojaan, sillä Kaatajan ei tarvitsisi jättää yhtäkään vastuutaan täyttämättä, vaikka etsisikin Lumitähden Orvokkia varten. Susi oli tehnyt niin aiemminkin selvittäessään laakson tilannetta. Kaataja voisi tehdä sen uudelleen silmääkään räpäyttämättä. "Joten mikäli koskaan toivot sisaresi tapaamista, tiedät, mistä löydät minut."
|
|
|
Post by §usipoika on Feb 22, 2014 22:54:47 GMT 2
Orvokki oli tyytyväinen kun Kaataja hyväksyi sen kiitokset mukisematta, varsinkin kun narttu ei halunnut jatkaa väittelyä edes hyvän asian puolesta enään pidempään. Valkea turkki nuuhki ilmaa hieman mietteliäänä, mutta kuunteli kuitenkin Kaatajaa. "Olen kiitollinen siitä mitä voit tehdä minun eteeni." Se vielä lisäsi heleä ääni kiitollisuutta loistaen ja ehkä pieni hymykin kävi sen suupielillä. "Onneksi olet ystäväni, olen voinut aina luottaa sinuun. Aina siitä lähtien kun lähdin lähes tuntemattoman Kaatajan matkaan sisareni luota." Orvokki lausahti iloinen pilkahdus äänessään. Se alkoi ymmärtää miten Nuormetsä oli muuttanut sitä, sen kadonnut elämän ilo oli palaamassa.
Hetkellisesti valkoturkki uppoutui jälleen omiin ajatuksiinsa, mutta haikeana sanoi sitten "Kevät oli aina niin kaunis, kesällä luonto oli värikäs, sekä vehreä ja talvessakin oli oma kauneutensa." Orvokki olisi voinut antaa melkein mitä vain jotta saisi näkönsä takaisin, sen elämä oli muutunut niin suuresti ja niin lyhyessä ajassa.
|
|