|
|
Post by Silkki on Feb 17, 2014 14:12:11 GMT 2
// Roxi & Ilo tännepäin. Paikkana siis kivikkoniitty, kulkusuuntana pohjoinen //
Luminen niitty levittäytyi joka suuntaan, eksyttäen helposti alueella kulkevan. Kaatajaa se ei kuitenkaan hämännyt, sillä uros tiesi tarkalleen, mihin suuntaan oli kulkemassa suurella niityllä. Susiuros oli seurannut nuoren, loukkaantuneen hirven jälkiä lähes tasangon eteläisimmiltä osilta aina kohti metsää ja pesäkoloja. Kaataja oli nähnyt jäljittämänsä eläimen muutaman kerran, pakottaen väsyneen hirven jälleen jaloilleen ja pakenemaan vauhdikkaasti syvän lumen halki.
Kaataja haisteli maata harkitessaan tilannetta. Hirvi oli väsynyt ja viimeisin kiihdytys oli repinyt vanhan haavan auki, sillä lumessa oli muutama veripisara. Susi uskoi pystyvänsä kaatamaan hirven yksinään, mutta se olisi riskialtista ja pahimmillaan kohtalokasta. Pienikin epäonnistuminen, ja suuri susi olisi päässyt hengestään, tai ainakin loukkaantunut. Talvi ei tuntenut armoa, varsinkaan loukkaantuneelle eläimelle.
Niinpä suurikokoinen tummanharmaa susiuros kohotti kuononsa ilmaan ja ulvoi matalalla äänellään kauas kantavan kutsun. Kukaan tuskin liikkuisi kivikkoisella niityllä, mutta metsä ja sitä myötä suojaisammat alueet olivat lähempänä. Monet olivat uskaltautuneet metsän suojista niityn rajoille ja muutaman kymmenen kilometrin päähänkin, joten ehkäpä joku kuulisi kutsun.
Kaataja piti huolen siitä, ettei hirvi päässyt ylittämään jäätynyttä jokea, vaan tottuneesti ajoi saalista syvemmälle lauman reviirille. Tätä hirveä uros ei luovuttaisi Aarnimetsälle tai laumattomille, tämä kuului Nuormetsäläisille. Olihan tummanharmaa susi jolkotellut eläimen perässä jo pitkään.
Susiuros ulvoi vielä kerran, höristäen korviaan kuullakseen vastauksen. Nyt olisi ruokaa tarjolla. Harvoin talvisin sattui näin hyvä tuuri, mutta tällä kertaa onni oli Nuormetsän puolella. Nyt vain tarvittaisiin ainakin yksi laumalainen, joka olisi valmis tarttumaan tilaisuuteen.
|
|
|
|
Post by Roxi on Feb 17, 2014 14:26:26 GMT 2
Tummaturkki viipotti eteenpäin tutuhkon hajujäljen perässä. Se oli ynt aivan varma että joku oli ainakin vielä elossa tässä laaksossa ja tämä joku oli tuttu Ilollekin. Ilo jatkoi matkaansa seuratessaan jälkiä hangessa. Eikä menynt kauaakaan kun narttu nosti päänsä äkillisesti ylös kuulakseen paremmin. Ja kyllä se kuuli oikein joku kutsui ja pian Ilo lähtikin tiukempaa ravia kohti kutsuvaa kaatajaa.
Pian narttu saikni uroksen näkökenttäänsä ja pieni hännän heilautus sai nartun miltei vinkumaan ilosta kunnes se tajusi tilanteen ja hidasti vauhtiaan ja suuntasi Kaatajaa kohti.
Ilo oli nälkäinen ja sitä ei voisi olla huomaamatta. Talvi on vetänyt veronsa myös tästä nartusta. Eikä se sanoisi ei ruualle kun sitä olisi tarjolla.
Mustaturkki jäi aavistuksen kauemmaksi Kaatajasta ikään kuin odottamaan uroksen lisä toimia. Narttu oli tajunnut mistä oli kyse ja oli nyt mukana uroksen toiminnassa hirven suhteen. Jutella ehtisi myöhemminkin hirvi kun kompuroisi eteenpäin ja joku muu voisi saada sen. Joten lurittelut Ilo jätti nyt odottamaan aikaansa, nyt oli toiminnan vuoro.
|
|
|
|
Post by Silkki on Feb 17, 2014 14:40:12 GMT 2
Kaataja kuuli toisen suden lähestyvän ja nopeasti poimi ilmasta tutun hajun. Ilo! Kaatajan häntä heilahti korkeammalla muutaman kerran tervehdyksenä, ennen kuin uros käänsi päänsä takaisin hirven suuntaan. Hirvi oli todellakin väsynyt, sillä se oli jälleen kerran asettunut makuulle, vaikka matkaa susikaksikkoon ei ollut kuin muutamia satoja metrejä. Toisaalta Kaataja ymmärsi eläimen uupumisen, sillä lumessa oli raskas taivaltaa ja hirvi oli tehnyt paljon pidemmän matkan kuin tummanharmaa susiuros. Hirvi oli alussa ontunut toista etujalkaansa voimakkaasti, mikä oli saanut Kaatajan huomion, mutta nyt eläin ei enää edes käyttänyt jalkaansa lainkaan. Se vuoti verta vanhasta haavasta, joka oli rasituksesta revennyt auki. Veren haju sai adrenaliinin virtaamaan Kaatajan suonissa, kun uros vilkaisi Iloa kohti.
Kaataja jolkotteli lähemmäs Iloa, tietäen tarkalleen, ettei hirvi enää ehtisi mihinkään. Hirvi taisi tietää itsekin olevansa mennyttä kalua, ei kai se muuten olisi maahan asettunut.
"Ilo, pakota hirvi jaloilleen ja aja se takaisin minua kohti", Kaataja ohjeisti hiljaisella äänellä. "Hirvi on loukkaantunut ja uupunut, mutta uskoisin sen nousevan jaloilleen, kunhan lähestyt tarpeeksi kovalla metelillä", uros jatkoi. Olisi tärkeää, että kaksikko pelaisi yhteen hiileen kaadossa, tai jompikumpi voisi loukkaantua. Sitä Kaataja ei missään nimessä halunnut.
"Hirvi lähtee todennäköisesti seuraamaan vanhoja jälkiään, jolloin se juoksee suoraan minua kohti. Pysyttele tarpeeksi lähellä, jotta voit käydä kiinni heti, kun olen saanut hirven kaadettua. Se ei enää käytä toista etujalkaansa lainkaan, joten isken toiseen ja saamme hirven kyljelleen hetkessä. Koeta saada ote kurkusta ja repiä se auki, minä teen parhaani suojataksesi selustaasi hirven jaloilta sillä aikaa. Mutta Ilo, irrota otteesi kurkusta heti, kun olet saanut yhden kunnon repäisyn, jotta hirvelle ei jää pienintäkään mahdollisuutta potkaista sinua jaloillaan. En halua, että loukkaannut", uros ohjeisti ja päätti sanomansa lyhyen ytimekkääseen mutta huolestuneeseen lausahdukseen. Uros mieluummin luopuisi hirvestä kuin aiheuttaisi vamman Ilolle. Kunhan hirvi olisi maassa ja kurkussa edes jonkinmoinen haava, luonto hoitaisi loput. Uupunut eläin ei kauaa taistelisi vaan shokki ja verenhukka hoitaisivat homman kotiin.
"Onnea matkaan", Kaataja toivotti häntäänsä heilauttaen, ennen kuin kääntyi ja lähti astelemaan syvään hankeen, jonne asettui makaamaan. Tuuli ei kantaisi suden hajua hirven sieraimiin, joten mikäli Ilo onnistuisi kiertämään hirven toiselle puolelle, eläin pakenisi Kaatajan suuntaan, aavistamatta ansaa, jonka susikaksikko oli asettanut. Hirvi oli koko ajan kulkenut siinä luulossa, että jäljittäviä susia oli yksi. Sillä ei olisi mitään syytä koettaa rynnätä syvemmän hangen halki, kun vanha reitti näytti täysin vaarattomalta. Niin Kaataja ainakin toivoi, sillä muutoin kaadosta tulisi hankalampi ja tässä säässä paljon vaarallisempi.
|
|
|
|
Post by Roxi on Feb 17, 2014 15:10:10 GMT 2
Ilo kuunteli tarkkaan mitä herra metsästysjohtaja sanoi hirven kaadosta. Jos ilo olisi vähääkään ollut täysivatsaisempi se olisi todennut tähän jotain erittäin nasevaa tuttuun tyyliinsä. Mutta Ilo oli suhteellisen pirteä ja nälkäinen joten se ryhdisti itsensä ja nyökähti Kaatajan sanoille ymmärrettyään.
Mustaturkki lähti lipumaan hirven toiselle puolelle ja läheni aavistuksen kerrallaan tuota maassa makaavaa hirveä. Ilo näki nyt koko sarvipään joka tosiaan oli huonossa hapessa jo makaamisestaan. Tuoreen veren haju sai Ilon lipomaan suupieliään kunnes se oli saavuttanut asemansa ja lähti ärähdysten ja haukkujen saattelemana kohti hirveä.
Hirvi oli toki huomannut susi nartun lähenevän ja nousi vaivallosiesti ylös paniikin omaisessa räpiköinnistä päätellen. Ilo ei kuitenkaan mennyt liian lähelle tuota otusta vaan pysyi loitolla ja yritti saada paikoillaan pyörivää hirveä liikkeelle.
Aluksi hirvi näytti ottavan väärää suuntaa mutta ilo hypäti vastaan jolloin hirvi siirtyi vastakkaiseen suuntaan juuri kohti Kaatajaa. Jälleen Ilo lipoi suupieliään ja lähti hirven perään yhä uhkaavaa haukahtelua pitäen ettei hirvi vain päättäisi kääntyä takaisin. Hirven avun huudot olivat heikot ja kunnossakaan ei ollut kehumista. Ilo jatkoi takaa ajoa pysytellen aivan hirven kintereillä odottaen hetkeä jolloin se voisi käydä loukkaantuneen hirven kaulaan kiinni.
Ilo suorittaisi tehtävän loppuun kuten Kaataja oli kehottanut ja hyökkäisi vasta kun kaataja olisi saanut hirven kaadettua kyljelleen.
Mikäli kaikki menisi niinkuin oli suunniteltu ja hirvi olisi kyljellään Ilo tarrautuisi tuon kaulaan ja ponnistaisi kaikin voiminen hirven kaulavaltimon lieppeiltä saadakseen kaulan auki. Muussa tapauksessa Ilo joutuisi turvautumaan Kaatajan apuihin kaadossa mikäli hirvi päättäisikin olla hankalempi tapaus.
|
|
|
|
Post by Silkki on Feb 17, 2014 15:22:03 GMT 2
Kaataja ei nähnyt, mitä Ilo teki, mutta kuuli nartun haukahdukset ja ärähdykset siinä missä hirven paniikinomaiset kiljahdukset ja ryminän, jota epävakaat askeleet aiheuttivat. Ilo onnistui tyylikkäästi ajamaan hirveä juuri haluttuun suuntaan, mistä Kaataja tunsi ylpeyttä. Ilo oli kasvanut hienoksi susinartuksi, joka pärjäisi vaikka mitä tapahtuisi. Kaataja jännitti lihaksiaan, kun kuuli hirven lähestyvän. Uros valmistautui ponnistamaan, ja pystyi pelkästään kuulonsa varassa päättelemään oikean hetken. Heti liikkeelle lähdettyään uros näki nuoren hirven, joka ei edes huomannut suurta urosta ennen kuin Kaataja oli liian lähellä. Uroksen voimakkaat leuat sulkeutuivat hirven ohuen etusäären ympärille ja tyydyttävän räsähdyksen saattelemana hirvi kiljaisi ja kaatui, kun sääriluu antoi periksi suden leukojen voimalle. Kaataja loikkasi sivulle, väistäen tottuneesti pois hirven alta. Kaataja katsoi, kuinka Ilo tarttui hirven kaulaan. Suuri uros oli asettunut hirven jalkojen ja Ilon väliin, pakottaen nartun siten lähestymään hirven kaulaa sopivasta kulmasta. Sätkimisestä huolimatta hirvi ei kyennyt osumaan susiin jaloillaan eikä päässyt enää ylös, mistä Kaataja oli tyytyväinen.
Uros peruutti kauemmas muutaman askeleen verran huuliaan lipoen. Nyt tarvitsisi enää odottaa pieni hetki, ja hirvi olisi kuollut. Lämmin veri höyrysi ilmassa, kun hirvi voimattomasti heilutti jalkojaan ja taisteli kuolemaa vastaan. Kaataja tiesi, ettei hirvi enää nousisi, joten oli turha roikkua siinä kiinni. Niinpä susi seisoi muutaman metrin päässä katse tiiviisti hirveen liimattuna.
"Hienosti toimittu", Kaataja kehaisi Iloa. Uros tiesi, ettei toinen enää ollut pentu eikä sitä kautta avuton, mutta hyvästä työstä saattoi aina kehua. Ilo kyllä tiesi, mitä teki, mutta eipä kehut koskaan olleet ketään tappaneet.
"Mitä teit täälläpäin?" Uros kysäisi hetken mielijohteesta. Narttu oli saapunut niin vauhdikkaasti, että tuon oli ollut pakko olla aivan lähistöllä. Harva uskaltautui hyytävän viiman armoille tänne tasangoille näin talvisin. Ilo oli ilmeisesti selviytyjä siinä missä Kaatajakin.
|
|
|
|
Post by Roxi on Feb 17, 2014 15:45:34 GMT 2
Hirvi oli kaadettu ja valkea lumi täyttynyt kerrasaan kauniista taistosta veriseen rypeämään. Ilo tuhahti tyytyväisenä kun hirvi makasi maassa värjäten hankea etisestänä vereellään. Vihdoin ruokaa ja sitä riittäisi kummallekin aivan hyvin. Ilo nosti katseensa hirvestä Kaatajaan joka kehui sitä. Tyytyväinen narttu piti katseensa uroksen katseessa ellei tuo sitä pois kääntäisi. " Kiitos itsellesi, olet paikkasi selkeästi ansainnut. " Ilo sanoi tutuksi tulleella tavallaan. Ilo asteli lähemmäksi Kaatajaa tuon esittäessä kysymyksensä.
Tovin hilajisuus kävi Ilon mielessä kun se antoi katseensa kiertää maisemaa joka tuntui oleva liiankin hiljainen. " Tämä laakso on ollut erittäin hiljainen. Olin matkalla rajojen tuohon päähän katsoakseni jos jotain uutta olisi, kunnes kuulin kutsusi ja tulin tänne. Oletkin ainoa jonka olen nähnyt sitten aikoihin. Ehdin miltei ajatella että olisin ainoa eloon jäänyt. " Ilo vastasi ja oli loppua kohden kääntänyt katseensa urokseen. Ilo tykkäsi kovasti kun oli vihdoin löytänyt jonkun elossa olevan. " Sinä taisit seurata tätä hirveä tänne?" Ilo kysyi sitten vuorostaan.
Jokseenkin Ilo oli vaivaantunut siitä kun oli aikaa kun narttu oli uroksen nähnyt viimeksi.
|
|
|
|
Post by Silkki on Feb 17, 2014 15:58:40 GMT 2
Ilo vastasi tutulla tavallaan, mikä sai Kaatajan virnistämään hännän heilauttamisen lisäksi. Uros ei turhia jaksanut ylpeillä asemallaan, vaan piti häntänsä selkälinjan jatkona iloinen pilke silmissään. Hirvi korahteli vetäessään henkeä viimeisen kerran, mikä sai Kaatajan vilkaisemaan nopeasti eläimen puoleen. Vihreänharmaiden silmien katse kääntyi kuitenkin pian takaisin Iloon, joka vastasi aiemmin esitettyyn kysymykseen.
"Laumat ovat vetäytyneet syvälle reviireilleen talvea pakoon. Tämä talvi on ollut poikkeuksellisen ankara", Kaataja totesi lempeällä äänellään. Uros oli liikkunut kauempanakin reviiriltä etsiessään ruokaa ja muita laumalaisia. Lauma oli kasassa, tosin pesäkoloille vetäytyneinä. Harva uskaltautui metsän suojista talven viiman armoille näin aukeille seuduille.
"Kyllä, törmäsin hirven jälkiin kaukana etelässä, joten lähdin ajamaan sitä lähemmäs reviirimme sydäntä. Onneksi satuit olemaan lähistöllä, sillä yksin en olisi pystynyt tähän kaatoon", Kaataja totesi, vaikka tiesikin, että olisi yksinään yrittänyt kaatoa. Nälkä ajoi susia tekemään mitä uhkarohkeimpia asioita, myös käymään hirven kimppuun yksinään. Tosin se kohtaaminen tuskin olisi päättynyt kummankaan, hirven tai suden, kannalta hyvin. Onneksi Ilo oli ollut lähettyvillä, valmiina auttamaan.
Kaataja astui lähemmäs hirveä, jonka silmät olivat sumentuneet. Uros nuuhkaisi hirven loukkaantunutta lapaa, jota vanha haava koristi. Karhu, uros ajatteli haistaessaan vienon tuoksun ja nähdessään jäljet, jotka lapaan olivat jääneet. Onneksi karhu ei ollut saanut kaadettua hirveä, tai susikaksikko olisi jäänyt ilman päivällistä. Kaataja vilkaisi Iloa, ennen kuin kumartui ja iski hampaansa hirven kylkeen. Lämmin liha maistui hyvältä ja uros tiesi, että tästä saaliista riittäisi monelle sudelle. Tai mikäli muita ei olisi lähistöllä, voisi Kaataja tulla haaskalle huomennakin. Niin tai näin, nyt ruokaa ainakin oli. Kaataja heilautti häntäänsä ja siirtyi hivenen sivummalle, jotta Ilokin mahtuisi syömään uroksen rinnalle. Kaataja ei jaksanut näin kahden kesken pitää turhan tarkkaan kiinni hierarkisista käytöstavoista. Uros oli saanut ensimmäisen haukun, joten Ilo voisi ihan hyvin liittyä Kaatajan rinnalle syömään lämmintä, ravitsevaa hirvenlihaa.
|
|
|
|
Post by Roxi on Feb 17, 2014 16:06:30 GMT 2
Ilo nyökähti pienesti Kaatajan sanoille laumojen olevan lymyssä pesäkoloillaan. Ilo taisi olla liian rauhaton pysyäkseen paikoillaan koko talvea. Ei kuulunut nartun tapoihin pysytelä puolet vuodesta paikallaan. Elämä oli rakenettu elämään joten Ilo tekisi sen kaikin voimin.
Kaataja ryhtyi syömään tuoretta lihaa jolloin ilo tottumuskestaan katsahti ympärille joskos muita näkyisi lähistöllä. Kaataja siirtyi sivummalle ja Ilo heilautti häntäänsä ja nappasi oman palansa ja siirtyi sitten itse sivummalle syömään. Ilo tuskin muisti miten hyvää tuore liha saattoikaan olla. Ja vieläpä kun oli itse ollut sen kaadossa mukana.
Ilo mietti mielessään aikoja kun oli saapunut Katalaa etsiessään uusille maille missä kaikki oli nyt niin tuttua ja joka päiväistä.
Lihansa syötyään Ilo lipoi tassujaan puhtaaksi verestä ja nousi sitten istumaan. " Mietitkö sinä koskaan paikkaasi täällä? Tarkoitan niinkuin että oletko tyytyväinen siihen mitä olet nyt vai kaipaatko jonnekin muualle?" Ilo esitti ehkä aavistuksen omituisen kysymyksen katsoessaa kauas kaukaisuuteen vailla päämäärää katseellaan. Se ehkä itse kaipasi jotain mitä ei vielä itsekkään tiennyt.
|
|
|
|
Post by Silkki on Feb 17, 2014 16:18:32 GMT 2
Kaataja nautti lämpimästä lihasta täysin rinnoin. Ruoka ei koskaan maistunut yhtä hyvälle kuin itse kaadettuna. Syötyään vatsansa täyteen, Kaataja tarttui hirven etujalkaan ja järsi näppärin liikkein jalan irti polvesta alaspäin. Reipas nykäisy ja uros asettui makaamaan tyytyväisesti hieman sivummalle sääriluu suussaan. Uros nautti luun järsimisestä, se oli ollut tapa, jonka susi oli omaksunut jo pienenä. Nuori hukka oli aina onnistuneen kaadon jälkeen vienyt sääriluun järsittäväkseen, mikä oli huvittanut monia laumalaisia. Nyt se oli vain tapa, jota Kaataja ei enää kyseenalaistanut.
Uros piti tassuillaan kiinni hirven koivesta järsiessään luuta hännänpää pienesti heiluen. Ilon kysyessä, miettikö Kaataja koskaan paikkaansa Nuormetsän laumassa, uros laski hitaasti säären suustaan ja katsoi nuorempaa lajitoveriaan pää kevyesti kallellaan.
"En, en enää. Minä olen tyytyväinen elämääni täällä, tässä ja nyt. Tämä lauma on perheeni, enkä kaipaa mitään muuta", Kaataja vastasi rauhallisesti. Uroksen lempeät silmät tarkkailivat Iloa, kun susi nuolaisi suupielensä puhtaaksi verestä. "Nuorempana etsin paikkaani, ja se toi minut tähän Laaksoon. Monien mutkien kautta päädyin Nuormetsään, josta tuli kotini vuosien varrella", Kaataja jutusteli lempeällä äänellään. Uros muisti, millaista oli ollut etsiä omaa paikkaansa ja kyseenalaistaa kaikkea. Uros oli pitkään miettinyt, oliko Nuormetsä todella oikea paikka suurelle sudelle, mutta hitaasti Kaataja oli löytänyt itselleen sopivan tehtävän Nuormetsästä. Tehtävän myötä uroksen olemassaololle oli tullut tarkoitus, ja tarkoituksen kautta teoilla oli merkitystä. Nykyään Kaataja oli tyytyväinen elämäänsä Nuormetsässä, perheen ja ystävien keskellä.
|
|
|
|
Post by Roxi on Feb 17, 2014 16:45:49 GMT 2
Ilo antoi toiselle järsimis rauhaa joten ei tuojttanut tuota kun vasta tuon puhuessa nartulle. Katse siirtyi urokseen joka oli yhä nallemainen mistä Ilo tuon uroksen muistikin. Kaatajan lemepät silmät oli harvinaisuus tuossa masassa. Mutta ehkä ilo ei ollut koskaan edes miettinyt asiaa niinkään pitkälle.
" Niin... Minäkin löysin paikkani täältä Nuormetsän lauma antoi minulle paljon sain kasvaa isäni mukana. Enkä voisi toivoa muuta. Mutta kaipaan silti jotain jossain. Mutta en tiedä mitä ja missä." ilo totesi siinä missä oli jälleen kerran harhautunut katseellaan jonnekkin mistä ei ainakaan vastauksia saanut.
Ilo ryhdisti itsensä ja ravisteli turkkiaan. " Pian on taas kevät ja nämä maat täyttyvät uskon kevään tullen sen tuovan myös laumallemme paljon uusia tuulia. Vai mitä?" Ilo lausahti iloisesti häntäänsä heilauttaen. Mikäs siinä vatsa oli täynnä ja seurakin oli tuttua ja turvallista eikä tarvinnut miettiä mahtoiko toinen hyökätä selkänsä kääntämisen jälkeen kimppuun tai täytyikö täss äreviiriä ryhtyä puollustamaan. Ilon oli erityisen iloinen että nyt tiesi Kaatajan olevan sielunsa voimissa. " No mutta herra metsästäjä.. Mitä ajattelit tehdä jos minä vien sääriluusi." Ilo heitti leikiten ja koetti täten sitten varastaa Kaatajan luuta ja lähtisi kaartelemaan puita. Mikäli taas luu jäisi saamatta ehkä Ilon pitäisi keksiä jotain muuta.
|
|
|
|
Post by Silkki on Feb 17, 2014 16:55:58 GMT 2
Kaataja kuunteli, kuinka Ilo pohti ääneen, miten paljon lauma oli antanut nuorelle sudelle. Kaataja muisti, millaista oli olla nuori ja miettiä, mihin elämä kuljettaisi. Kaikki oli ollut niin avointa, epävarmaa ja toisaalta taas niin selkeää ja tuttua. Omassa laumassa pysyminen oli itsestään selvä vaihtoehto, ja kuitenkin monet päätyivät koettamaan onneaan muualla. Niin oli myös Kaataja tehnyt. Mikäpä suuri uros oli Iloa tuomitsemaan, jos toinen pohti, voisiko jokin muu lauma tarjota enemmän.
"Se selviää kyllä ajan kanssa", Kaataja vakuutti lempeästi. Kyllä Ilo vielä löytäisi oman paikkansa ja kaiken, mitä elämältä kaipaisi.
"Niin uskon. Ainakin kevät tuo enemmän ruokaa ja siten helpomman elämän. Todennäköisesti myös uusia liittyjiä löytyy, kevät kun on parasta aikaa vaeltaa kauemmaksikin", Kaataja myönteli iloisesti. Kyllä, kevättä kannatti odottaa. Enemmän ruokaa, enemmän laumalaisia, helpompi elämä kaiken kaikkiaan. Lämmin sää sopisi myös Kaatajalle, vaikka uros oli pärjännyt pakkasissakin paksun turkkinsa suojaamana.
Ilon viedessä sääriluun Kaatajan kuonon edestä - kirjaimellisesti -, uros nousi seisomaan leikkisästi murahtaen.
"Näytän sinulle paikkasi", Kaataja sanoi murahduksen saattelemana, mutta koko suuren uroksen elekieli huusi sitä, ettei susi ollut tosissaan. Tuuhea häntä heilui vauhdikkaasti puolelta toiselle, silmissä oli iloinen pilke ja uroksen suupielet levisivät susimaiseen nauruun, kielen roikkuessa suupielestä. Uros loikkasi eteenpäin, koettaen saada huomattavasti ketterämmän Ilon kiinni, siinä kuitenkaan onnistumatta. Hetken loikittuaan Kaataja pysähtyi häntäänsä heiluttaen, katsoen nuorempaa sutta ilo silmistä loistaen. Siitä oli kauan, kun Kaataja oli viimeksi ollut näin vilpittömän iloinen ja huoleton.
|
|
|
|
Post by Roxi on Feb 17, 2014 17:17:23 GMT 2
Kaikki selviäisi ajan kanssa, sen ilokin tiesi ja oli tästä yhtä mietlä uroksen kanssa. Eikä siis lisänynt asiaan enää mitään.
Sen siaan se kaartoi komean käännöksen puiden lomasta kahden suruen puun väliin. " Vai paikkani, annahan tulla. " Ilo päräytti leikkisästi takaisin ja jatkoi pujotteluaan. Kunnes uros näytti luovuttavan. Narttu kulki tovin lähemmäksi urosta. " Mitä onko tämä paikkani? " ilo virnuili leikkisästi yhä luu suupielissään.
Ilo oli aina ollut jokoa kärttyinen tai erittäin iloinen lie siitä nimensäkin saanut. Aina suunapäänä jokapaikassa vähät välittänyt siitä oliko kukaan samaa mieltä asiasta kunhan hän sai pitää oman päänsä.
Mustaturkin ilme kertoi enemmän kuin sanat. Se oli erittäin iloinen ja pirteä. Etenkin nyt kun masu oli täynnä ja viimasta huolimatta sillä oli hyvää seuraa. Ilo seisoi tovin päässä Kaatajasta ja tuijotti sääriluhampaidensa välissä mitä mahtoi uros tehdä.
Päivä oli taittunut yllättävän nopeasti eikä Ilo edes ollut tajunnut että pian pimeäkin laskisi laakson ylle.
|
|
|
|
Post by Silkki on Feb 19, 2014 14:23:30 GMT 2
Kaataja oli pysähtynyt, koska tiesi, ettei mahtaisi ketterämmälle sudelle yhtään mitään tässä hippaleikissä. Kaatajan ainoa keino saada luu Ilolta oli vaikuttaa luovuttaneelta, kunnes narttu hylkäisi koko luun ja uros voisi tyytyväisesti viedä sen takaisin. Tai no, toki oli toinenkin keino. Uros voisi väsyttää Ilon, kunnes saisi nuoremman suden kiinni. Se ei palvelisi kumpaakaan, sillä turha juoksentelu vain kuluttaisi voimia, joita voisi tarvita myöhemmin. Niinpä Kaataja istahti alas, asettuen hetken mielijohteesta makuulleen asti. Susi alkoi nuolla etutassujaan puhtaaksi niihin kuivuneesta verestä vailla pienintäkään huolta huomisesta.
Ilo kiusoitteli ja haastoi leikkiä yhä uudelleen, mutta Kaataja jätti nartun huomiotta, keskittyen suurten tassujensa puhdistamiseen. Kyllä Ilo pian rauhottuisi, ja silloin Kaataja voisi kaikessa hiljaisuudessa viedä luun ja voittoisasti kiusata Iloa vuorostaan. Siihen asti oli paras olla kaikessa rauhassa ja kääntää koko keskustelu muualle.
"Voisi olla aika kutsua koko lauma paikalle, kun saalista kerran on", Kaataja lausahti puolihuolimattomasti. Mikäli Ilo haluaisi käydä kahdenkeskistä keskustelua, voisi kaksikko taivaltaa sivummalle, mutta fakta oli, että haaskaa oli turha jättää lumihangen keskelle jäätymään, kun lauman voisi kutsua siitä nauttimaan. Ruoka maistuisi jokaiselle, sen Kaataja tiesi kokemuksesta. Uros ei kuitenkaan kohottanut kuonoaan vielä ulvontaan, vaikka nousikin seisaalleen ja ravisteli raukean oloisesti lumet paksusta turkistaan.
|
|
|
|
Post by Roxi on Feb 19, 2014 15:24:34 GMT 2
Ilo käpsytteli kohti Kaatajaa ja tiputti luun tuon eteen. " Taidat olla oikeassa. Haaskasta riittää laumalle yllin kyllin ja ravinto menee tarpeen jokaiselle meistä. " ilo lausahti ja antoi Kaatajan hoitaa hommansa. Leikkimenen jäi sisi Ilon osalta siihen. Ehkä se kaipasi Jotain muuta kun leikki toveria mutta lauma meni kaiken edellen. Ilo ei ollut enää niin nuori että leikkisi kyltymättömyyteen asti. Se katsahti metsikön suuntaan ja toivoi että laumalaisia tulisi pian että se kykenisi olemaan varma ettei Talvi olisi vienyt puolta laumasta. Pesäkoloilla ilo ei paljoa ollut viihtynyt syystä jos toisesta se koki tärkeämmäksi pitää rajat vahvoina ja vartioida niitä tunkeilijoiden varalta.
Ilon katse kääntyi Kaatajaan. " Et kertonut vielä paikkaani. " ilo virnisti huvittuneesti ikään kuin viedäkseen keskustelua toisaalle laumasta. Ei sillä etteikö lauma olisi ollut sille tärkeä vaan ehkä se halusi kerrankin nauttia seurastaan kun sellaista oli vihdoin löytänyt.
|
|
|
|
Post by Silkki on Feb 19, 2014 16:09:48 GMT 2
Ilo tiputti luun, joten Kaataja tarttui siihen saman tien huvittuneen murahduksen saattelemana. Uros laski etutassunsa luun päälle, merkiksi siitä, että luu oli nyt jälleen uroksen. Ilon todetessa, että Kaataja oli oikeassa, suuri uros vilkaisi haaskan suuntaan. Tummanharmaa kuono kohosi korkealle kun Kaataja aukaisi suunsa, ulvoen matalalla äänellään kutsua laumalleen. Ilo voisi halutessaan liittyä mukaan ulvontaan, kantaisihan kaksi ääntä viestiä pidemmälle kuin yksi. Uros hiljeni hetken kuluttua, vilkaisten nopeasti jälleen kaadetun hirven suuntaan. Uros ulvoi kerran lyhyesti, kuin vahvistaakseen aiempaa kutsuaan, ennen kuin hiljeni täysin.
"Ehkä sinun on selvitettävä se itse", Kaataja totesi lempeällä äänellä, puoliksi huvittuneena mutta puoliksi vakavana. Jokaisen oli löydettävä oma paikkansa niin lauman sisältä kuin ulkoakin. Oli tiedettävä oma asemansa, jotta laumassa vallitsisi tasapaino ja turvallisuus. Turha riitely asemista vain hajottaisi laumaa yhä pienempiin osiin.
"En usko, että lähistöllä on montaa sutta. He olisivat saapuneet jo kutsuessani laumaa kaatoa varten. Meidän on parasta lähteä kohti kotipesiä, tai ainakin syvemmälle metsän suojiin. Lauma kyllä löytää haaskan, mikäli he kuulivat kutsun", Kaataja lausahti. "Sitä paitsi, haaska on kaukana rajoista, lähes sydänreviirillä, joten en usko yhdenkään laumattoman olevan tarpeeksi rohkea koettamaan onneaan", uros jatkoi hyväntuulisesti. Hirvi oli saatu ajettua kauas joelta, mikä tarkoitti, että rajatkin olivat kaukana. Sen lisäksi, että harva liikkuisi kivikkoisella ja lumisella tasangolla, vielä harvempi uskaltautuisi lauman alueelle. Varsinkaan näin kauas rajojen suomasta turvasta.
|
|
