|
|
Post by Harine on Mar 3, 2014 19:33:51 GMT 2
//Silkki ja Kaataja  // Valta oli myöntänyt pyynnöstä Surmalle luvan tarkastaa muiden laumojen tilanne, mistä valkoturkki oli enemmän kuin mielissään. Aamu oli vasta sarastamassa kun narttu oli lähtenyt matkaan. Ensimmäisenä se halusi tarkistaa lähimmän Nuormetsän tilanteen. Ennen niin vihattu lauma oli nyt nartun silmissä melkeinpä mitäänsanomaton Haukan kuoleman jälkeen. Ehkä se saisi jälleen jonkun mielipiteen laumasta matkan päätteeksi. Nyt aamun ollessa jo melkein päivän puolella valkoturkki kulki kyseisen lauman rajoilla itsevarmoin askelin ja elein. Surma oli tähdännyt valoiseen aikaa, jotta laumalaiset näkisivät Surman helpommin. Rajat vaikuttivat kohtuullisen vahvoilta, mutta se ei yksistään kertonut mitään laumasta. Surma kohotti kuononsa kohti taivasta ja päästi kidastaan pitkälle kantavan ulvonnan. Se halusi, että joku tulisi tarkastamaan, mikä melu rajoilla oikein oli. Narttu ei pelännyt laumalaisia ollenkaan. Narttu olisi vahvoilla, kunhan koko lauma ei ryntäisi katsomaan melua. Samalla susi pohti, oliko lauma muuttunut paljonkin sitten viime kuulemasta. Tästä viime kuulemasta oli paljon kauemmin kuin Surma olisi halunnut, mutta sillä oli ollut tehtävänsä betana. Ne olivat sen tärkeysjärjestyksessä korkeimmalla, muu tulisi myöhemmin. Surman oli myönnettävä, että pieni piipahdus muualla oli oikein virkistävää. Se tunsi jälleen tutun ilkikurisen virneen nousevan naamalleen, kun se istahti hankeen ja piti huolen, että ryhti oli edelleen moitteeton. Surmalla ei ainakaan vielä ollut kiire mihinkään. Lisäksi jos Nuormetsällä kestäisi kovinkin kauan tulla katsomaan sen luomaa hälinää, kertoisi se Surmalle, ettei naapuri olisi uhkana Aarnimetsälle. |
|
|
|
Post by Silkki on Mar 4, 2014 12:24:43 GMT 2
// Täältähän me saavumme //
Kaataja oli lähtenyt pesäkoloilta hyväntuulisesti, käynyt aiemmin kaadetun hirven haaskalla ja jatkanut sitten tyytyväisenä rajoja pitkin, jotta voisi omalta osaltaan pitää huolta rajoista ja laumasta. Rajat olivat vahvat, mikä ei sutta yllättänyt, sillä Ilo liikkui täällä paljon suuren suden lisäksi. Liljakin oli ollut tavallista vähemmän pesäkoloilla, joten tummanharmaa uros oletti nartun kiertävän rajoilla muiden mukana. Kaiken kaikkiaan, kaikki vaikutti rauhalliselta, kunnes ulvonta halkoi hiljaista ympäristöä. Kaatajan pää kohosi heti korkeammalle kun suden korvat kääntyilivät ja kirsu haki ilmasta hajua, joka kertoisi, kuka tuo metelöijä oikein oli. Vastausta heti saamatta susi siirtyi aavistuksen kömpelöön laukka-askeleeseen, taittaen matkaa nopeasti ja selkeän uteliaana.
Uros haistoi Surman ennen kuin näki toisen, mutta ei hidastanut vauhtiaan ennen kuin vasta lähempänä. Tuttavia saattoi lähestyä vauhdikkaastikin, sillä Kaataja uskoi, että Surma ei olettaisi suden käyvän päälle, vaikka vauhti hidastuikin jolkottelun kautta kävelyyn vain kymmenisen metrin päässä. Susi pysähtyi muutaman loikan päähän, heilauttaen häntäänsä selkälinjansa yläpuolella iloisena tervehdyksenä.
"Tervehdys, Surma", Kaataja tervehti matalalla äänellään. "Mikä tuo sinut Nuormetsän rajoille? Onhan kaikki hyvin Aarnimetsässä?", Kaataja kysyi lähes huolestuneena, sillä muisti keskustelun, jota kaksikko oli käynyt viimetapaamisellaan. Silloin suuri susiuros oli luvannut, että Nuormetsästä löytyisi paikka Surmalle, jos narttu sitä joskus tarvitsisi. Kaataja toivoi, ettei niin ollut, sillä Surma oli näyttänyt viihtyvän laumassaan. Ei olisi mukavaa, jos toisen laumalle olisi käynyt jotakin, joka pakottaisi suuren nartun hakeutumaan Nuormetsän suojiin.
|
|
|
|
Post by Harine on Mar 4, 2014 13:55:21 GMT 2
Ei mennyt kovinkaan kauaa kun näköpiiriin ilmestyi juoksujalkaa kulkeva susi. Surman kuono kertoi kauan ennen kuin silmät tunnistivat suden, että toinen oli myös tuttu. Tämähän alkoi hyvin. Valkoturkki ei nähnyt tilannetta uhkaavana, vaikka toinen rynnisti sitä kohti, tuttuja kun oltiin. Eikä Kaataja päättäisi yhtäkkiä vaihtaa mielipidettäkään. Iloinen hännän heilutus kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Surma päätti nousta seisomaan ja heilautti häntäänsä, kun Kaataja pääsi lähemmäs. "Tervehdys sinullekin, Kaataja"
Ja heti oltiin huolestuneena. Surma hymähti huvittuneena. "Enkö voi nähdä vanhaa ystävää ilman, että jokin on vialla?" Valkoturkki härnäsi ennenkuin jatkoi vakavammalla äänellä. "Minulla menee hyvin, niin myös Aarnimetsällä. Talvi oli osalle kova ja se näkyy aavistuksen laumassamme. Siksi sain lähteä tarkastamaan, onko muista laumoista liiaksi uhkaksi." Se päätti olla rehellinen Kaatajalle, sillä se luotti tähän. Kaataja tuskin kääntäisi tietoa Surmaa vastaan. "On varsin virkistävää päästä tutkimaan laaksoa jälleen, mutta tämä menee vain paremmaksi, kun sinä saavuit! Siitä on liian kauan kun viimeksi näimme." Surma totesi hyvillään. "Näyttää siltä ettei talvi tehnyt liian tiukkaa sinullekaan." Surma katsoi Kaatajaa, joka näytti terveeltä ja hyvinvoivalta päästä varpaisiin.
|
|
|
|
Post by Silkki on Mar 4, 2014 14:18:49 GMT 2
Surmaa selkeästi huvitti suuren suden huoli, mutta Kaataja ei välittänyt. Uros vain virnisti vastaukseksi, kun toinen härnäsi ennen vakavoitumistaan. Kaataja oli luonnoltaan lempeä ja se näkyi eritoten ystävien seurassa. Surma oli ollut Kaatajan ystävä kenties kaikista pisimpään, sillä monet muut ystävät niiltä ajoilta olivat jo kuolleet tai vaeltaneet pois. Surma oli yhä täällä, suuren suden ystävänä.
"Olen iloinen, että olet kunnossa", Kaataja vastasi, kun toinen kertoi olevansa hyvissä voimissa. Surma myös näytti siltä, joten Kaatajalla ei ollut mitään syytä epäillä toisen sanoja. "Hyvä että laumasi on myös kunnossa", susi vielä lausahti. Surman todetessa, että kaksikon viimeisimmästä tapaamisesta oli liian kauan, uros heilautti häntäänsä ja virnisti.
"Niin on, mutta sellaista se laumaelämä välillä on. Meillä molemmilla on varmasti ollut paljon tehtävää", Kaataja vastasi hyväntuulisesti. Uros virnisti, kun Surma totesi, ettei talvi ollut saanut niskaotetta Kaatajasta. "Minä kasvoin pohjoisessa, jossa kesä kesti vain muutaman kuunkierron ja lopun aikaa vietimme lumista talvea. Ei yksi talvi minua kaada", susi vastasi lähes kiusoitellen. Kyllä Kaataja yhdestä talvesta aina selviäisi. Se olisi sitten eri asia, miten paljon ikä alkaisi painaa jossakin vaiheessa. Nyt se tuntui vain kankeampina nivelinä ja aavistuksen kömpelömpänä liikkumisena kylmimpinä talvipäivinä.
"Nuormetsäkin koki talven ankaruuden, mutta olemme edelleen jaloillamme. Se riittänee, kunnes kesä saapuu ja vahvistaa jokaista laumaa", Kaataja kertoi omalta osaltaan Nuormetsästä. Reviirin rajat olivat vahvat, lauman sisäiset suhteet tasapainoiset ja kestävät, eikä suuria muutoksia ollut tullut hierarkiaankaan. Kaiken kaikkiaan, Nuormetsä oli selvinnyt vähällä.
"Aiot kierrellä laaksossa?" Kaataja kysäisi kenties hieman yllättyneenä siitä, että Valta oli päästänyt betansa vapaalle jalalle niinkin kauas. Joko lauma oli niin pieni, ettei betaa tarvittu sen koossapitämiseen tai sitten lauma oli niin vahva, ettei betan poissaolo aiheuttaisi minkäänlaista hämminkiä. Niin tai näin, Kaataja oli iloinen siitä, että Surma sai verrytellä jalkojaan ja tutkia laaksoa mielensä mukaan.
"Minä olen kuullut ristiriitaisia viestejä laaksosta. Mikäli saat tietoosi jotakin merkittävää, toivon, että kerrot minullekin", suuri uros sanoi pää aavistuksen kallellaan. Susi oli kuullut huhua, että Ovela oli kuollut. Jäkälä, uroksen vanha tuttava laumattomien vuosien ajalta, taas oli väittänyt, että Sysimetsällä oli alfa. Uros ei aivan tiennyt, mikä piti paikkaansa ja sulkiko nämä kaksi väitettä edes toisiaan pois. Niin tai näin, Kaataja janosi tietoa ja toivoikin, että Surma toisi uutiset myös lopulta Kaatajan korviin, mikäli sellaisia olisi. Suuri uros kun tiesi, ettei voisi lähteä itse tutkimusretkille juuri nyt. Lauma tarvitsi Kaatajaa kenties yhtä paljon kuin susiuros laumaansa.
|
|
|
|
Post by Harine on Mar 4, 2014 15:36:18 GMT 2
Kaatajan todetessa laumaelämän teettävän hommia ja vievän aikaa, Surma ei voinut olla kuin samaa mieltä. "Sanos muuta. Betana olo vie paljon aikaani, mutta en pistä pahakseni." Surma lausahti. Se oli ollut tyytyväinen elämäänsä laumassaan, mutta tilaisuuden tullen ei se voisi kieltäytyä houkutukseltaan lähteä tutkimaan laaksoa jälleen pitkän ajan jälkeen. "Tämä talvihan oli sitten vain pentujen peliä sinulle. Itse olen etelästä, joten menestykseni salaisuus on mahtava turkkini ja oivaltava mieleni." Se naurahti. Vastaavista talvista Surmalla ei niinkään kokemusta ollut, mutta se paikkasi puutteensa vahvuuksillaan, niin kuin kuka tahansa muukin teki.
Surma oli tyytyväinen, että oli tavannut nyt Kaatajan. Se luotti tasan kahteen suteen ja toinen niistä oli nyt sen edessä. Oli jollain tavalla helpottavaa olla Kaatajan seurassa. Betana täytyi pystyä olemaan jykevä ja horjumaton, jotta muu lauma pystyisi luottamaan Surmaan ja sen kykyihin saada tehtävät hoidettua kunnialla loppuun, ongelmat ratkaistua ja turvattua muiden selusta. Valkoturkki ei ollut aikaisemmin tietoinen, kuinka paljon oli kaivannut luotettavaa sutta, jonka kanssa voisi puhua huoletta vaikka sen omista heikkouksista ja jonka kanssa vaikka huolettomasti naurahdella ja härnätä. Vallalle kanssa se ei voisi todellakaan edellä mainittuja asioita tehdä, vaikka luotti alfaansa täysin.
Surma kuunteli Kaatajan kertomusta oman laumansa tilanteesta. "Hyvä että Nuormetsä pärjää." Surma totesi. Sanat tuntuivat oudolta, sillä joskus valkoturkki oli toivonut vain pahaa kyseiselle laumalle. "Kesä tässä juuri huolettaakin. Jos jokin lauma on jo nyt vahvoilla ja kesän mittaa vahvistuu lisää, en halua että he yrittävät laajentaa Aarnimetsän suunnalta." Surma selitti matkansa tarkoitusta. Kaataja kun oli varsin yllättyneen oloinen Surman seikkailusta. "Mikäli näin on, tiedämme sitten mitä aluetta vahtia tarkemmin. Minua kun tällä hetkellä niin palavasti tarvita, Valta ja Ruusu kyllä pärjäävät" Surma selitti. Alfan sijaan Aarnimetsässä oli alfapari, mikä teki Surman lähdöstä helpompaa. Surma ei ikinä kääntäisi velvollisuuksilleen selkäänsä.
"Kerron toki myös sinulle, mitä saan tietää tältä matkalta." Se lupasi siltä seisomalta ja heilutti häntäänsä. Jos Surmalle olisi aikoinaan kerrottu, että joku kaunis päivä se jakaisi tietonsa toisen lauman jäsenen kanssa, olisi se nauranut räkäisesti väitteelle. Tässä se silti seisoi.
|
|
|
|
Post by Silkki on Mar 4, 2014 16:21:32 GMT 2
Vaikka asiasta ei ollut koskaan tehty minkäänlaista suurempaa numeroa, Kaataja oli jo pitkään toiminut Nuormetsässä kuin monien muiden laumojen betat tekivät. Uros ei edes itse ajatellut, etteivät kaikki sen vastuut kuuluneet vain metsästysryhmän johtajalle, mutta heti alfan jälkeen hierarkiasta itsensä löydettyään oli suuri uros alkanut pitää enemmän huolta niin laumasta kuin reviiristäkin. Silti, jos Kaatajalta kysyttiin, se oli edelleen vain vanha metsästyksen johtaja, ei mitään muuta.
"Olisikin ollut!" Kaataja haukahti pirteästi. "Mutta jouduin surukseni huomaamaan, etten enää pärjää samalla tavoin kuin nuorempana", uros totesi häntäänsä laiskasti heilutellen. Uros oli jo vanha, ja se oli tehnyt oman sopunsa asian kanssa. Elämää olisi edessä niin paljon kuin sitä olisi, joten turha murehtia sen kummempaa. Niin kauan kuin Kaataja pystyisi liikkumaan vapaasti ja hankkimaan ruokaa niin itselleen kuin laumalleenkin, uros olisi tyytyväinen.
Kaataja kuunteli toisen huolen mahdollisuudesta, jonka kesä voisi tuoda mukanaan. Tummanharmaa susi ei itse uskonut siihen, eikä nähnyt syytä huoleen. Kenties Kaataja oli liian luottavainen, mutta uros ei uskonut, että kukaan nousisi Nuormetsää vastaan. Tai Aarnimetsää, jos niikseen tuli.
"No, me olemme lähimmät naapurinne, eikä meillä ainakaan ole suunnitelmissa ylittää jokea. Pitäisikö minun olla huolissani teidän suunnitelmistanne?" Kaataja totesi, heittäen loppuun kiusoittelevan kysymyksen. Susiuros oli varma, ettei Surman lauma laajentaisi Nuormetsää kohden, sillä jos Aarnimetsä olisi sitä aikonut, ei Surma olisi myöntänyt lauman heikentyneen talven aikana. Sitä paitsi, ystäviä piti aina välillä härnätä. Se piti tunnelman sopivan kevyenä ja luottavaisena.
"Vuorilla oli aikoinaan kaksikin laumattomien ryhmäytymää", Kaataja pohti ääneen. "Toinen asettui lähelle rajojamme, mutta he ovat pysytelleet poissa tieltämme, joten annoimme heidän olla. En usko, että he olisivat uhka kummallekaan meistä, sillä vaikuttaa siltä, että laakson laumoilla menee huonommin. Toivottavasti saat tarkempaa tietoa, sillä tällä hetkellä laumattomien keskuudessa kierrelleet jutut ovat olleet vähän sitä sun tätä."
"Kiitos", Kaataja vielä lisäsi, kun Surma lupasi kertoa, mitä saisi tietoonsa. Se rauhottaisi Kaatajankin mieltä, jos susi saisi tietää, mitä laaksossa todella oli meneillään. Susi oli kuullut laumattomien suusta suuhun kiertäneitä juttuja, mutta ei suostunut uskomaan niitä suoralta kädeltä. Kun tarina kulki kolmen eri suden kautta, se tuppasi muuttumaan merkittävästikin.
|
|
|
|
Post by Harine on Mar 5, 2014 10:43:57 GMT 2
Kaatajan todetessa, ettei talvet sujuneet enää samalla tavalla kuin ennen, oli Surma täysin samaa mieltä. "Tiedän mistä puhut!" Se sanoi kepeästi ja pudisti päätään. Valkoturkki oli nähnyt, ettei ikääntyminen tullut yksin. Ei se vielä vanhus ollut, tai siltä ei vielä tuntunut, mutta sinnepäin alettiin menemään enemmän ja enemmän jokaisen päivän myötä.
"Älä huoli, teidän ei tarvitse olla huolissanne Aarnimetsästä" Se sanoi ja virnisti toisen härnäykseen.
Surma kuunteli toisen varsin epämääräiset huhut. "On tuokin tyhjää parempi tieto. Laumattomien ryhmittymät ovat huolestuttavia. Niistä pitää myös ottaa selvää. Luulen, että ne voivat kasvaa kevään mittaan jos niihin pystyy liittymään helpommin kuin laumoihin. Ennen kuin huomaammekaan, ne voivat olla meidänkin rajoillamme." Surma pohti ääneen. Kaataja tuntui varsin huolettomalta lähes kaiken suhteen. Joko Nuormetsä todella oli vahvoilla, tai sitten se kuului vain uroksen luonteeseen. Mene ja tiedä. Surma ei ottanut mitään enää itsestäänselvyytenä. Helpompaa epäillä kaikkea, niin ikäviä yllätyksiä ei enää tulisi. Lisäksi tämä kuului sen hommaan; sen piti huolehtia laumansa turvallisuudesta parhaansa mukaan. Jos se tapaisi jonkun, joka osottautuisi vähääkään uhkaksi sen laumalle, voisi pieni "juttu tuokio" päättyä toiselle hassusti, kun niskat "vahingossa" menisivät nurin. Laaksossa oli kokemuksen mukaan niin jääräpäistä sakkia, ettei puhe luultavasti auttaisi, eikä Surmalla ollut kärsivällisyyttä jankuttaa asioita uudelleen ja uudelleen. "Jos laakson laumat ovat heikommilla, niin he tehostavat taatusti rajoilla liikkumistaan ja ovat ärhäköitä rajarikkureille." Valkoturkki päätteli. Ei saisi siis tuudittautua turvallisuuden tunteeseen, jos joku huomaisi, vain yksi laumaton riittäisi, että laakson ulkopuoliset laumat olivat veltostuneet, tulisi siitä melkonen show.
|
|
|
|
Post by Silkki on Mar 6, 2014 16:22:18 GMT 2
Surman vakuuttaessa, ettei Nuormetsän tarvinnut huolehtia Aarnimetsästä, uros virnisti. Totta kai susi oli tiennyt vastauksen kysymykseensä jo ennen kuin oli sen edes leikillään sanonut ääneen. Aarnimetsällä ei olisi mitään syytä levittäytyä Nuormetsän puolelle tai toisin päin. Molemmilla laumoilla oli omat reviirinsä, joita voisi tarpeen vaatiessa laajentaa etelään päin. Vaan juuri nyt, reviirit olivat lähes liian suuret laumoille, sillä halusivatpa sudet sitä myöntää tai eivät, kulunut talvi oli vienyt mukanaan monia susia, niin laumoista kuin laumattomistakin.
"Se on totta, mutta en huolehtisi liikaa. Tällä hetkellä ryhmittymät ovat liikkuneet enemmän laakson puolella. Eivät ne hetkessä muuta mieltään ja siirry vuorien toiselle puolelle", Kaataja totesi vastaukseksi. Uros ei uskonut, että laumattomat suuntaisivat laakson ulkopuolelle. Se ei vain käynyt järkeen, kun otti huomioon, missä ryhmät olivat tähän asti pyörineet. Sitä paitsi, laakson reviirit olivat ainakin talvisin suojaisammat kuin laakson ulkopuoliset. Ympäröivät, korkeat vuoret vähensivät viiman purevuutta ja helpottivat rajojen vartioimista. Lisäksi oli selvää, ettei niille reviireille yllättäen ilmestyisi muita laumoja kauempaa. Aarnimetsän ja Nuormetsän reviirit toimivat tietynlaisina puskureina laaksolle, suojaten ainoan helpon väylän laaksosta sisään ja ulos. Talvisin ei hulluinkaan susi lähtisi ylittämään vuoristoa.
"Vaikka he miten tehostaisivat rajoilla liikkumistaan, ei lauman heikkoutta voi loppuun asti peitellä. Pieni lauma on aina pieni lauma, eikä se vaadi kuin muutamaa tarkasti harkittua vierailua, että lauman heikkoudet voi saada selville", Kaataja vastasi, kenties rauhoitellakseen valkeaa ystäväänsä. Kaataja ei nähnyt syytä suureen huoleen. Varuillaan olisi toki oltava, mutta se ei eronnut normaalista elämäntilanteesta lainkaan. Aina oli pysyttävä tilanteen tasalla, sen tummanharmaa susiuros tiesi tarkalleen. Uros oli elänyt täällä laumattomana ja selvittänyt kaiken mahdollisen laumoista sillä aikaa. Samalla susi oli huomannut, miten vähällä vaivalla saattoi paljastaa paljon laumoista. Kaataja lähes toivoi, että voisi itse käydä katsastamassa laakson laumojen tilanteen. Siinä olisi seikkailua uroksen vanhoille päiville.
|
|
|
|
Post by Harine on May 4, 2014 21:15:09 GMT 2
Surma kuunteli toisen vakuuttelua siitä, kuinka liika huolestuminen olisi turhaa. Ehkä Kaataja oli oikeassa tai sitten ehkä kokeneinkin erehtyisi joskus. Mitään ei voinut olettaa ennenkuin itse näki ja koki, sen Surma oli painanut selkärankaansa saakka. Yksi petos liikaa menneisyydessä oli vaurioittanut nartun kykyä luottaa kehenkään, saati tuntea varmuutta siitä että joku toinen huolehtisi asioista Surman vaatimalla laadulla. Aarnimetsä oli pysynyt hyvänä ja lauma samana, joten pikkuhiljaa Surma luotti Vallan lisäksi muihinkin laumalaisiin pennun askelin kerrallaan. Mitä tuli laumattomiin, se ei antanut itselleen sellaista nautintoa kuin varmuus. Ehkä se johtui epävarmasta asenteesta osaa laumalaisia kohtaan tai sitten vain siitä itsestä, mutta tähän hätään valkoturkki ei ollut muuttumassa. Kenties joskus tai sitten ei ikinä. Kaikki se oli samantekevää nartulle.
Nyt se vain halusi matkata ja tutkia, mikä oli sen luonto.
Surma kuunteli Kaatajan viimeisimpiä sanoja ja virnisti ilkeänä. "Näin on." Se lausui jäätävän rauhallisesti. Rivien välistä pystyi tyhmempikin lukemaan nartun ajatuksen juoksun. Surma taatusti hyödyntäisi laumojen huonoa tilannetta, mikäli siihen vain tilaisuus koittaisi. "Saat toki aina tulla mukaan, jos vain siltä tuntuu." Se tokaisi kevyesti hetken päästä ja suuntasi ruskeat silmänsä Kaatajaan, ovela pilke silmäkulmassa.
|
|
//
