Pikku lintujen laulua

//Täältä tulemme, eikä haittaa //

Surma matkasi tasaisen rivakkaan tahtiin. Suuri susi otti isoja harppauksia helpossa maastossa ja matkan teko oli kevään myötä muuttunut vaivattomammaksi. Se oli ollut tutkimassa laakson tilannetta ja nyt se oli jälleen kotona. Tutut maisemat ympäröivät valkoturkin ja rentouttivat sen olemuksen. Muiden mailla oli oltava alituiseen tarkkana ja valppaana, mutta nyt matka suijui rennon huolettomasti pitkään aikaan. Enää ei tarvinut varoa jokaista askelta toivoen, ettei vain astuisi toisen lauman rajoille. 
Surman matka oli aavistuksen venähtänyt, koska tutkittavaa oli paljon. Tai näin Surma asian itselleen selitti. Matka oli ollut mieltä helpottava ja avartava. Aarnimetsä oli turvassa ja varsin vahvoilla ja vaikka naapuri Nuormetsä oli myös vahva ja terve, ei siitä olisi uhkaa Aarnimetsälle. Surma muussa tapauksessa olisi ollut muuten hyvin epäileväinen lauman suhteen, mutta se oli Kaataja, joka oli vakuuttanut, ettei heillä ole tarvetta laajentaa Aarnimetsän suuntaan. Narttu luotti Kaatajan sanaan. Jopa epäileväinen narttu oli saanut aavistuksen mielenrauhaa. Tietenkään täysin luottavaiseksi se ei heittäytynyt ikinä, mutta nyt oltiin melko vakaalla pohjalla Surmankin mielestä.

Surman suunnitelmana oli suunnata putoukselle, juoda ja ottaa ensimmäisenä suunta pesäkoloille, jossa kaikki luultavasti olisivat helpoiten löydettävissä. Pian valkoturkki haistoi kuitenkin toisen suden ja suunnitelma taisi sada pari käännettä. Surma tunnisti hajun lähes välittömästi. Kas kas, itse Ruusu. Tämä teki asioista helpompaa. Nyt tieto sekä Surman saapumisesta, että kerätystä tiedosta voisi levitä lauman keskuudessa nopeammin.
Näkökenttään ilmestyi tuttu näky varsin pian ja Surma hidasti vauhtiaan, antaen toiselle mahdollisuuden nähdä Surma helposti ja ajan kanssa. Valkoisessa turkissa kun ei tällaisen ajan jälkeen lauman ominaishajua enää juurikaan ollut. Surma laski päätään ja häntäänsä aavistuksen, merkiksi että oli edelleen tietoinen omasta ja alfansa asemasta. Häntä teki pari ystävällistä heilautusta. "Iltaa arvon Ruusu." Se aloitti. "Olen tullut takaisin matkaltani. Pyydän ensimmäisenä anteeksi viivytystäni." Se katsoi miten Ruusu reagoisi.

Vaikka Surma ei sitä ikinä ääneen sanoisikaan, oli mukava kuulla, että joku tai jotkut olivat huolestuneet Surman puolesta. Vaikka Surma pystyi hyvin pitämään puoliaan ja selvitymään itsekseen, oli mukava tietää että joku välitti nartusta ja sen hyvinvoinnista tai arvosti edes sen panosta laumalle niin paljon. Kummin vain, Surma oli hyvillään. Kovin monessa kolkassa missä sekin oli matkaillut, ei arvostettu Surman terävää kieltä ja asenteita. Aarnimetsä taisi olla ainoa paikka. "Kyllä, vointini on mainio ja matkani onnistunut"
Se laushati Ruusun ensimmäiseen kommenttiin.

Toinen kommentti puolestaan lievästi yllätti Surman. "Tietenkin kävin tarkistamassa Nuormetsän tilanteen. Minä en jätä tehtävääni puolitiehen tai huolimattomuuttani saati laiskuuttani jättäisi laumallemme niin elintärkeää osaa tarkistamatta." Surma selitti oitis ja arveli, että Ruusu oli halunnut varmistaa, että Surma oli tehnyt tehtävänsä huolella. Jos vähänkään Surmaa tunsi, se ennemmin heittäisi henkensä kuin tekisi jotain huolimattomasti.
"Voin kohtuullisen rauhallisin mielin todeta, että laumaamme ei uhkaa välittömästi kukaan tai mikään." Se aloitti 'rapottinsa'. "Rinnemetsä on yllättävän heikoilla, heistä ei ole haastamaan ketään, kun juuri ja juuri pystyvät omia alueitaan puolustamaan. Sysimetsän rajat olivat vahvat ja sitten viime käynnin uudet hajut olivat peittäneet aikaisemmat joten oletan, että laumassa on tapahtunut kenties merkittäviäkin sisäisiä muutoksia. Harmikseni en osaa sanoa millaisia. Jos laumalla on uusi alfa, mitä oletan, en osaa sanoa mitä hän suunnittelee, mutta lauma ei ole niin suuri, että tarvitsisi lisää elintilaa. Nuormetsä on varsin hyvinvoiva myös, mutta heillä ei ole aikeita myöskään vallata lisää tilaa. Niin suuri lauma ei ole kyseessä. Ainoa asia, mistä eniten huolestuisin, ovat ryhmittyneet laumattomat, mutta luultavasti kohdistavat mielenkiintonsa heikkoon Rinnemetsään. Tällä hetkellä heistä ei pitäisi olla uhkaksi asti, mutta tulevaisuudesta en osaa sanoa." Surma lausui yhteen putkeen ja sitten hiljeni ja katsoi tyydyttikö vastaus Ruusua. "Jos jokin on epäselvä niin voin tarkentaa kyllä." Valkoturkki lisäsi vielä.

Surma nyökkäsi ymmärryksen merkiksi ensimmäisille sanoille. Se oli hyvillään, ettei Ruusu ollut epäillyt Surman kykyä hoitaa hommaansa.
Ruusun esittäessä lisäkysymyksiä, tai ehkäpä ne olivat ääneen lausuttuja ajatuksia, Surma silti vastasi oman arvionsa mukaan. "Verta en haistanut rajoilla ollenkaan. Voi olla, että talvi on vaatinut veronsa tai sitten hän on vain häipynyt. Sen sijaan Korpin haistoin." Surma totesi omat tietonsa ja arvelunsa ääneen. "Mitä tulee Ovelaan, uskon vahvasti näin juuri käyneen." Valkoturkki jatkoi varsin neutraalilla äänensävyllä. Toisten, täysin tuntemattomien kuolema ja/tai katoaminen ei tuntunut valkoturkilla missään. Eikä Surma voinut sanoa ymmärtävänsä Ruusun ajattelua toisten laumojen hyvinvoinnista, varsinkin kun alfa ei varsinaisesti sydänystäviä laumoista löytänyt.
Tai no mistä Surma voisi tietää.
Ehkä toisella oli ystäviä toisista laumoista. Surma ei toivonut samalla tavalla onnea ja onnellisuutta Nuormetsälle, vaikka Kaataja siellä olikin. Valkoturkki toivoi onnea ja onnellisuutta pelkästään Kaatajalle, ei kaikille Nuormetsäläisille. Mutta Ruusu olikin aina näyttäytynyt Surman silmissä ehkä turhankin lempeänä. Sitä valkoturkki ei tietenkään sanoisi ikinä ääneen. Surma ei kuitenkaan ikinä kyseenalaistaisi Vallan päätöksiä ja kunnioitti Ruusua. Se ei ehkä täysin luottanut alfa narttuun, sillä toisella ei ollut ikinä ollut tilaisuutta todistaa olevansa luottamuksen arvoinen kuten Vallalla oli ollut mahdollisuus ja alfa olikin käyttänyt tilaisuutensa oikein. Surma muisteli hetkeä pieni pilke silmäkulmassa. Kun Ruusu sanoi, että sillä oli myös kerrottavaa, ei voinut Surma muuta kuin tuhahtaa osittain huvittuneena. Lauma oli ollut vakaa ja päivät olivat kuluneet rutiininomaisesti monen kuukauden ajan. Tietenkin laumassa tapahtui jotain, kun Surma oli poissa. Sitten se tajusi, että laumalle oli saattanut käydä jotain pahaa. "Älä vain sano, että jotain vakavaa on tapahtunut juuri silloin kun olin poissa?" Surma sanoi vakavana. "Jos laumalla on uhka josta en tiedä, voin lähteä ilomielin neutralisoimaan tämän." Se lisäsi heti perään. Tietenkin oli Surman tapaista olettaa jotain pahaa tai negatiivistä. "Vai onko jollekin käynyt jotain? Onko Valta kunnossa?" Surma jatkoi jatkamistaan, kunnes se tajusi, ettei ollut antanut toiselle puheenvuoroa. Ajatuksen voimasta valkoturkki hiljeni kuin seinään, antaen vihdoin Ruusulle mahdollisuuden kertoa, mitä asia koski.


//Tulipas jaarinjaarin teksti. Koita kestää. //

Surma jäi katsomaan hämmentyneenä, kun mitään negatiivista ei ollut tapahtunut, mutta jotakin kuitenkin oli tapahtunut. Valta oli kunnossa, lauma oli kunnossa. Surma seurasi Ruusua tarkkana, sanomatta mitään, ennenkuin toinen kertoisi mistä oli kysymys.
Kun vastaus sitten tuli, pieni yllättynyt pilke vilahti nartun silmissä, kunnes se nopeasti osasi yhdistää osat yhteen ja nyökkäsi. "Ainakin hyvä aika kasvattaa penikoita. Varsin rauhallinen tilanne laaksossa." Surma puhui vakaalla ja varmalla äänellä. "Siitä onkin jo jonkin aikaa, kun laumassa on penikoita ollut" Surma totesi ehkä jopa aavistuksen mielissään tilanteesta. Kaisla oli jo aikuinen, eikä Surman ollut tarvinut enää ojentaa toista pitkään aikaan. Pääskynen ja Varpunen olivat myös muistona Surman mielessä. Valkoturkki oli aina ajatellut, että pentukaksikosta kasvaisi oikein lupaavia aikuisia. Surullista kyllä veljekset eivät olleet nähneet elämästä montaa vuotta. Kaksikolle Surma oli varannut erityisen paikan muistoissaan juuri sen takia.
Surma odotti jälkikasvua varsin mielenkiinnolla ja innolla. Ruusu näytti selvästi ylpeältä, eikä Surma ihmetellyt miksi. "Toivottavasti syntyvät terveinä." Surma totesi. 

Surma vilkaisi pesäkoloille, mutta siirsi katseensa nopeasti Ruusun suuntaan. "Olin ajatellut suunnata pesäkoloille sillä oletuksella, että löytäisin Vallan sieltä nopeimmin ja helpoiten." Surma vastasi toisen kysymykseen. "Toisaalta pieni metsälenkki ei olisi pahitteeksi, voisi samalla napata jotakin tuomista pesille." Narttu järkeili ääneen. "Mitä minuun tulee, niin minä en kieltäydy ikinä ateriasta. Tätä kroppaa ei pelkällä vedellä liikuteta" Surma virnisti ja heitti pienellä huumorilla. Susi kuitenkin vakavoitui nopeasti.

"Osaatko sanoa suurten elukoiden liikkeistä mitään? Haluan päästä taas vauhtiin mukaan mahdollisimman pian." Narttu kysyi. Ruusu oli kuitenkin jäljittänyt saalista koko sen ajan, kun Surma oli ollut muualla. Nyt Surma oli sen harmiksi tietämätön kyseisestä asiasta ja se harmitti sutta paljon. "Ovatko karibut alkaneet liikehtiä enemmän?" Tietämättömyys ei ollut Surman juttu. Piti myös osata seurata saaliin liikkeitä, että osattaisiin varautua kesään ja siihen, kuinka runsaasti saalista tulisi.

Surma nyökkäsi Ruusun sanoille. Asiat voisivat olla huonommin taikka paremminkin, mutta Surma uskalsi olla toiveikas kesän suhteen. "Kyllä karibujen määrä vielä tästä kasvaa." Valkoturkki jopa vakuutteli samalla kun seurasi toista rusakkojahtiin. Valkoturkki silmäili alfaa sivusilmällä ja mietti puhuakko asiansa ääneen vai antaa olla. Pienen hetken jälkeen Surma päätti puhua. Mikä muka voisi olla pahinta itä voisi tapahtua? Narttu päästi pienen rykäyksen kaltaisen äänen, luoden pienen hetken aikaa miettiä ennenkuin puhui. "Jos tarvetta on, niin minäkin voin katsoa penikoiden perään." Surma tokaisi, äänessään pieni jäykkyys. Valkoturkki oli varma, että moni olisi valmis samaan hommaan, mutta susi ei luottanut kaikkien kykyihin. Osa olisi taatusti liian leppoisia ja lepsuja. Tietenkin Ruusun mielipide Surman omista kyvyistä oli sitten aivan eri asia. Kenties alfa voisi loukkaantua moisesta ehdotuksesta ja kokea ettei Surma olisi pätevä moiseen. Sitä valkoturkki ei halunnut kuulla, mutta oli osittain valmistautunut siihen.
Ajatukset laukkasivat nartun päässä kun sen kuonoon tulvi ruoan haju ja valkoturkki alkoi kumartui ja hiipi lähemmäs. Päivällinen näkyvissään Surma ponkaisi liikkeelle niin nopeasti kuin sen ruumis kykeni liikkumaan ja sai kuin saikin rusakon yllätettyä. Suuri kita sai hyvän otteen otuksen niskasta ja yksi kovempi puraisu rasahduksen kera ja rusakko oli entinen. Surma kääntyi alfansa puoleen, antaen toiselle mahdollisuuden kenties vastata tai olla vastaamatta, miten vain. "Laumattomien alue kyllä karaistaa, pakko myöntää." Se totesi lyhyesti.

Surma hymähti ja nyökkäsi toisen ehdotukselle pesille palaamisesta. Valkoturkki oli myös mielissään siitä, että apu otettiin vastaan. Surma otti suunnakseen pesäkolot ja kävelisi Ruusun mukana, mikäli toinen sen sallisi, eikä mitään akuuttia tulisi tielle ennen pesiä.

//Joo, kiitos pelistä! //