|
|
Post by §usipoika on Sept 14, 2014 18:45:23 GMT 2
//Elikkäs koko Aarnimetsän lauma tai ne sudet jotka jäävät tähän laumaan  Mieluiten toivoisin Kuuran ensimmäiseksi paikalle, jotta kaksikko voisi vaihtaa muutaman sanan ennen lauman saapumista, mutta tulkaa mukaan kunhan ehditte. Ja paikkana on Aarnimetsän vanhan reviirin koillis nurkka aivan vuorten rinteen tuntumassa ja vuorokauden aika on varhainen ilta.// Ruusu istui palaneen reviirin pohjoispäässä minne tuli ei ollut yltänyt, se oli löytänyt hieman suojaa tuovan kolon vuoren rinteestä läheltä Ruusu oli peloissaan, hämillään ja epävarma. Se ei tiennyt mihin olisi mennyt tai mitä tehnyt, sen pennut olivat hiljaiset ja selvästi astivat emonsa levottomuuden. Ruusu oli juuri joutunut evakuoimaan pentunsa ja menettänyt vanhan, mutta sitäkin rakkaamman puolison, narttu oli aivan sekaisin. Juuri nyt Ruusu olisi antanut mitä tahansa saadakseen oman valkean nallekarhunsa rinnalleen ja auttamaan pentujen kanssa, sekä lauman, mutta Ruusu tiesi ettei Valta ollut tulossa takaisin. Ruusu säpsähti ajatuksistaan kun tummin sen kolmesta pennusta pukkasi emoaan kuonollaan ja kysyi "missä isä? tai entä ne muut?" Ruusu katsoi nuorinta poikaansa hellästi ja nuolaisi tämän päätä vastaten "Isä on nyt matkalla ja meidän täytyy kutsua muut paikalle" Ruusu sanoi ja yllättyi siitä kuinka tyyneltä pystyi kuulostamaan. Ruusu tiesi, että lauma pitäisi kasata, sillä se uskoi muidenkin olevan hieman hukassa koska vanha Valta oli poissa ja samoin oli reviiri. Ruusun täytyisi olla nyt vahva ja viisas kuten Valta. Ruusu kohotti kuononsa kohti pikku hiljaa hämärtyvää taivasta kohti ja antoi ulvontansa kaikua kohti entistä reviiriä ja muuta maailmaa, jotta Aarnimetsän sudet osaisivat tulla sen luokse. Ruusu ulvoi pitkään ja kuuluvasti, sekä yrittäen kuulostaa voimakkaalta. |
|
|
|
Post by Rat ki Rani on Sept 15, 2014 15:40:53 GMT 2
#Kuura saapuu#
Autettuaan Ruusua pentujen kuljettamisessa pesiltä Kuura kulki nyt etsimässä laumansa jäseniä Aarnimetsän reviiriltä - tai siis niiltä rippeiltä, jotka reviiristä yhä olivat jäljellä. Pahaa aavistellen uros tunkeutui kerta toisensa jälkeen niin lähelle tulta kuin uskalsi, ja joutui kerta toisensa jälkeen muristen ja hampaitaan liekeille väläytellen perääntymään. Kuinka moni oli jäänyt saarroksiin väärälle puolelle liekkirintamaa oli yhä arvoitus, jonka ratkaisusta uros ei liiemmin nauttinut. Se oli onnistunut poimimaan joitakin hajujälkiä, mutta ei läheskään kaikkia.
Sitten kuului ulvontaa, ja Kuura höristi korviaan. Oliko se Surma? Käpy? Kaisla? Kyy? Ei, se oli Ruusu. Susi pysähtyi, nosti kuononsa ja ulvoi vastaukseksi - se oli lyhyt mutta voimakas ja määrätietoinen, alfasuden ulvonta. Ruusun oli tiedettävä, että ainakin Kuura oli tulossa. Ja lauman oli tiedettävä, että sillä yhä oli alfa, vaikka mitä tahansa olisi tapahtunut. Tuskin kukaan oli odottanut tällaista koetusta, kun Valta oli siirtänyt johtajanvastuun Kuuralle, mutta tässä se nyt vain oli. Uroksen isä oli aikoinaan sanonut, että hyvinä aikoina kuka tahansa tomppeli saattoi johtaa laumaa, alfa mitattiin kun ajat olivat huonot. Ja vaikka Kuura olikin ottanut tämän tehtävän vastaan vastahakoisesti, oli se silti päättänyt olla hyvä alfa.
Susi lähti jolkottamaan sinne, mihin Ruusu ja pennut olivat viimenäkemältä jääneet. Kohta Kuura jo saapuikin paikalle, turkki savulta haisten ja kuonokarvat kärventyneinä, mutta yhtä elossa ja vahvana kuin ennenkin. Se tervehti lyhyesti Ruusua, pukkasi pentuja ja katsoi sitten ympärilleen. "Onko kaikki kunnossa?"
|
|
|
|
Post by Harine on Sept 15, 2014 16:39:34 GMT 2
Surma juoksi käristyneellä reviirillä, etsien laumalaisia ketään kuitenkaan löytämättä. Narttu ei tiennyt, oliko se todella hyvä vai todella huono merkki. Valkoinen turkki oli tassuista vatsanauseen mustana noesta, puhumattakaan kuonosta, mutta Surmalla ei ollut aikaa taikka mielenkiintoa huomioida asiaa sen enempää. Nyt susi halusi löytää laumansa, tai sen, mitä siitä oli jäljellä. Tähän mennessä ei näyttänyt hyvältä. Susi kulki kuono maassa ja yritti saada jotakin hajujälkeä, mutta ne viimeisimmätkin hajujäljet jäivät pahasti tuhkan ja paenneiden riistaeläinten hajujen alle. Toisinsanoen suden hajuaisti todella petti sen ensimmäistä kertaa sen elämän aikana. Se kuuli Ruusun vaimean kutsun ja hetkeä myöhemmin Kuuran vastauksen aavistuksen lähempää. Äänet olivat vastaus ongelmaan, jonka kanssa Surma oli hetki sitten paininut. Valkoturkki kohotti kuononsa ja ilmoitti lyhyellä ja ytimekkäällä ulvonnalle kahdelle että oli kuullut molemmat ja että oli tulossa. Susi nosti tahtinsa nopeaan laukkaan ja pyrki paikalle mahdollisimman nopeasti. Surma oli pimennossa kaikesta tiedosta, mitä oli sattunut, eikä se pitänyt siitä tippaakaan. Tulipalon se tietenkin itsekin huomasi, mutta sitä kiinnosti se, ketkä olivat selvinneet ja ketkä kadoksissa, ketkä jo paikalla... Jos se ei saisi pian vastauksia vapaaehtoisesti, se tenttaisi niin kauan että se saisi mitä haluaisi. Se tuskin olisi tarpeellista, mutta sen tiedonhalu on niin voimakas sillä hetkellä, että se voisi tehdä mitä vain tiedon eteen.
Jonkin ajan päästä Surma sai kahdesta sudesta hajujäljen ja kiristi tahtinsa vielä yhden pykälän verran. Nyt se tiesi tarkkaan mitä reittiä kulkea, joten matka sujui jouhevasti. Pian näkökenttäänkin ilmestyi tutut hahmot. "Hei, eikö paikalla ole vielä tämän enempää?" Narttu kysyi oitis ja katsoi Kuuraa ja sen jälkeen Ruusua, äänessä kuulsi ehkä jopa kärsimättömyys. Adrenaliinin virratessa suonissa se ei myöskään erityisemmin muistanut nöyristellä korkea-arvoisemmille. Nyt oli kuitenkin melkoisen katastrofin ainekset lauman tassuissa, joten Surmalla oli muutakin ajateltavaa. Miksi paikalla muuten ei ollut vielä tämän enempää laumalaisia? Mikä pidätteli muita? Toki Ruusun kutsusta ei ollut kauaakaan, mutta Surma oli kuvitellut, että lauma ei olisi ollut yhtä hajanainen tällasen palon aikana, tai sitten se oli juurikin se syy miksi lauma oli näin hajallaan. "Missä Valta?" Surma kysyi Ruusulta. Voisi kuvitella, että Valta olisi puolisonsa lähellä tällaisella hetkellä. Ehkä entinen alfa oli etsimässä muita? Surma ei tiennyt, mutta yritti vilkuilla ympärilleen nähdäkseen vilauksen valkoisesta turkista, joka kohta tulisi puun raatojen takaa.
//Surma ei siis tiedä Vallan kohtalosta vielä mitään. Ymmärsin, että Valta on tässä vaiheessa jo kuollut?//
|
|
|
|
Post by Het on Sept 15, 2014 17:43:37 GMT 2
// täältä tullaan, Kyylläkään ei siis ole aavistusta alfan kuolemasta //
Kyy seisahtui suuren kivenlohkareen vierelle huohottamaan. Suuret punertavat liekit olivat aivan yhtäkkiä vallanneet suuren osan Aarnimetsää, sen uuden lauman reviiriä. Laumalaisjoukko oli hajonnut kohtalaisen nopeasti ympäri tuhoutuvat reviiriä, joten tummaturkki oli saman tien kadottanut muut. Nuori uros oli hyvin hämmentynyt tästä kaikesta kaaoksesta. Paetakseen tulta se oli hermostuneena suunnannut mahdollisimman kauas palon alkuperästä. Sitä ei huvittanut kärventyä. Uros oli vaeltanut jo muutaman tunnin itsekseen. Itseasiassa se ei edes tiennyt oliko se enää edes lauman rajojen sisäpuolella. Kyyn kuono oli niin täynnä savun löyhkää, ettei se tuntenut kunnossaan laumalaisten jättämiä hajumerkkejä. Tuhahtaen turhautuneena nuorukainen nuolaisi nokista kuonoaan, olipas laumaelämä varsin hupaisaa!
Helpotuksekseen Kyyn korviin kantautui suden ulvonta. Se kohotti yllättyneenä katseensa ja samassa ilmoille kantautui seuraava ulvahdus. Uros ei vielä tunnistanut ulvojia, mutta tällä hetkellä se ei välittänyt siitä pätkän vertaa. Se halusi vain löytää jonkun toisen suden. Ja mitä luultavammin ulvojat olivat aarnimetsäläisiä, kuka hullu muuten majailisi vapaaehtoisesti tuhoutuneella reviirillä. Kyy nosti kuononsa kohti illassa tummenevaa taivasta ja päästi ilmoille karhean ulvontansa. Sitten se otti jalat alleen suunnaten toiveikkaana äänien suuntaan.
Melko nopeasti Kyy saapuikin Ruusun ja muiden olinpaikkaan lähellä vuorenrinnettä. Lähemmäksi jolkotellessaan uros tunnisti lievästi nokeentuneen Surman sekä tuoreen Kuura - alfan. Lisäksi ahtaassa näkyi pientä liikettä ja nuorukainen arveli Ruusun pentujen majailevan siellä. Kyy painoi korvansa alas ja heilautti vaisusti häntäänsä muille. Surman kysyessä Vallasta sekin käänsi katseensa kysyvästi Ruusuun.
|
|
|
|
Post by §usipoika on Sept 15, 2014 21:53:01 GMT 2
//Selvä ja kyllä Valta on jo kuollut tässä vaiheessa, Kaisla on saanut nyt sitten jonkin tasoista osumaa. Ei kuitenkaan mitään kovin vakavaa, että älkää säikähtäkö ^^//
Alfanarttun helpotus kasvoi joka kerta kun se kuuli laumalaistensa vastaavan sen kutsuun ja entistä helpottuneempi se oli nähdessään jokaisen heistä. Kuuralle narttu loi kiitollisen katseen ja vastasi toisen kysymykseen "Kaikki on kunnossa mutta lauma on helpompi kasata yhteen kutsumalla heitä luokse, meidän on myös keskusteltava tulevaisuudesta." Ruusu kuulosti päättäväiseltä, mutta hieman vaimealta tosin ihan syystä. Ruusu heilautteli häntäänsä helpottuneena jokaisen saapuessa ja vastasi Surman kysymykseen siitä eikö muita ollut vielä paikalla lyhyesti "Ei vielä" ääni oli vakaa ja ilme samoin. Surman kysellessä vanhasta alfasta Ruusun silmät sumenivat ja se käänsi katseensa maahan hiljaa vinkaisten, toivoen tämän kertovan tarpeeksi, sillä parempaa vastausta ei Ruusu pystyisi nyt antamaan.
Hetken Ruusu seisoi hiljaa paikallaan, kunnes sen silmät rävähtivät auki ja sen silmiin syttyi kauhu. "Missä Kaisla!? Onko kukaan nähnyt häntä?!" Ruusu suorastaan kiljahti ja sen emon huolen saattoi sokeakin nähdä. Ruusu alkoi hamuilla katseellaan ympäristöä ja samalla kuunnellen tarkkaavaisesti ympäristöä toivoen kuulevansa nuoren nartun äänen. Se katsahti nopeasti jokaista laumalaista siltä varalta, että joku tietäisi jotain Kaislasta.
|
|
|
|
Post by Rat ki Rani on Sept 16, 2014 10:15:23 GMT 2
"Tiedän sen, mutta ei se tarkoita etteikö jotain olisi voinut sattua sillä aikaa kun olin muualla", Kuura vastasi Ruusun toteamukseen lauman kasaamisesta. "Senkin riiviöt", se sitten lisäsi pennuille hellällä äänellä. Kukaan ei voinut kiistää, etteikö valkoturkki olisi pitänyt pennuista. Siis yleisesti ottaen pennuista, vaikka tietysti se piti myös näistä nimenomaisista pennuista.
Vastausulvontoja kantautui suden korviin, ja uros höristi korviaan tunnistaakseen niiden alkuperän. Surman ilmaantuessa näköpiiriin susi näytti melkoisen helpottuneelta. Narttu tenttasi heti Vallan sijaintia, mikä tietysti oli odotettavissa, ja Ruusu antoi jokseenkin välttelevän vastauksen, mikä tietysti oli sekin odotettavissa. Kuura avasi suunsa, mutta ennen kuin se ehti sanoa mitään, paikalle ilmaantui vielä Kyy. Uros tervehti kumpaakin lyhyesti. "Valta on..." Kuura oli ollut aikeissa tokaista harvasanaiseen tapaansa yksinkertaisesti kuollut, mutta pikainen vilkaisu pentuihin muutti aatokset. Karvakerien pitäisi tottua kuolemaan, mutta ehkä ei sentään ihan vielä. "...poissa", se sen sijaan vastasi, tietäen täysikasvuisten susien kyllä tietävän mitä tämä tarkoitti.
Sitten Ruusu hätääntyi, mikä ei ollut hyvä asia. Kuura kääntyi katsomaan narttua. "Ruusu, rauhoitu. Pennut hermostuvat. Ehkä Kaisla ei vain kuullut. Ehkä se on Kävyn kanssa. Ehkä ne ovat jo matkalla tänne. Jos ulvomme laumana, ne löytävät ehkä perille." Uros seisoi järkähtämättömänä ja häntä koholla, vaikka tunsikin samaa kauhua kateissa olevia laumanjäseniä kohtaan kuin Ruusu. Mutta se oli alfa, ja sen piti käyttäytyä kuin alfa. Valkoturkki veti syvään henkeä ja päästi sitten ilmoille pitkän ja kaikuvan kutsu-ulvonnan, toivoen toisten liittyvän siihen.
|
|
|
|
Post by Harine on Sept 16, 2014 16:02:19 GMT 2
Ruusun "vastaus" Surman kysymykseen hieman hämmensi. Kuuran vastaus kertoi kuitenkin kaiken, liikaakin. Valkoturkkinen susi jäätyi niille sijoilleen, työstäen saamaansa informaatiota. Surman korvat valahtivat sivuille surusta ja se pystyi hädin tuskin piilottamaan ylitsevuotavaa järkytystä. Narttu kuitenkin hyvin nopeasti korjasi ryhtinsä ja korjasi viileää ulkokuortaan. Silti, ei näin pitänyt käydä, saati näin nopeasti.
Edes Ruusun paniikkikohtaus ei hetkauttanut sutta. Surma katseli ympärilleen aavistuksen poissaolevana, josko Kaislaa näkyisi. Onneksi Kuura pysyi rauhallisena ja laati nopean toimintasuunnitelman.
Kun Kuura kutsui muita laumalaisia paikalle ja muu lauma sai, ja mielellään saikin, osallistua kutsuun. Surma kohotti kuononsa ja päästi myös ilmoille matalan ulvonnan, jossa se sai purkaa osan pahasta olostaan. Se oli edelleen kutsuhuuto, mutta kutsu oli osoitettu myös entiselle alfalle. Sävy oli synkkä, mutta narttu ei välittänyt.
Kutsun jälkeen susi toimisi, miten parhaaksi lauman kannalta nähtiin ja sillä selvä. Hommansa se hoitaisi kyllä, surra voisi sitten omassa rauhassa. Susi pysyisi hiljaa, ellei siltä kysyttäisi mitään.
|
|
|
|
Post by Het on Sept 18, 2014 14:47:05 GMT 2
Kyy siristi kummastuneena silmiään. Ruusu näytti todella olevan poissa tolaltaan, vaikka saattoi hyvin olla että tämä Kaisla ei vain ollut kuullut kutsua, niinkuin Kuura vakuutteli. Nuori uros ei aivan ollut tilanteesta selvillä, kunnes alfa selvensi asiaa varsin lyhyesti ja ytimekkäästi. Vai niin. Vanha alfa oli siis heittänyt henkensä. Kyyssä se ei herättänyt minkäänlaista tunnepurkausta. Ei vaikka se kuinka yritti. Ehkä kyse oli siitä, ettei tummaturkki ollut ehtinyt tuntea Valtaa käytännössä ollenkaan. Sitä paitsi se oli elämää se. Uros silmäili hiljaisena järkyttyneen oloista Surmaa, itseään kokoavaa alfanarttua sekä Kuuraa, joka pian heittikin ilmoille suunnitelman. Kyy nyökkäsi hitaasti, ulvotaanpa sitten Kaislalle, vaikkei sillä ollut mitään hajua kuka Kaisla edes oli. 'Mutta laumatovereina pidämme yhtä!' nuorukainen ajatteli, sitä puistatti edelleen tämänkaltainen lässytys.
Kyy liittyi muiden ulvontaan karhealla äänellään. Alfan vaihtuminen, reviirin tuho ja nyt vanhan alfan kuolema saivat sen entistä enemmän epäilemään oliko laumaan liittyminen sittenkään niin hyvä idea..
|
|
|
|
Post by §usipoika on Jan 9, 2015 21:21:04 GMT 2
//ääh anteeksi kesto...//
Ruusu
Ruusu tajusi Kuuran puhuvan asiaa ja kokosi itsensä vaivoin. Sitä paitsi lauma tarvitsi nyt kahta vahvaa johtajaa ja pennut tietenkin emoaan. Toisaalta Ruusu tajusi kuinka typerältäkin oli näyttänyt, eikä halunnut sen toistuvan. Hänen täytyisi voittaa lauman luottamus siinä missä kenentahansa muunkin suden. Alfanartulla ei ollut nyt aikaa surra, sille löytyisi kyllä aikansa ja paikkansa. Ruusu yhtyi lauman kutsuun toivoen toden teolla Kaislan kuulevansen. Pennut painautuivat emoonsa turvaa hakien ja ulvahtelivat välillä lauman mukana muiden ulvontaa matkien.
Ulvonnan loputtua Ruusu oli vielä hetken hiljaa, mutta avasi sitten kitansa puhuakseen. "Meidän täytyy keksiä yhdessä minne menemme, reviiri on tuhoutunut liian pahoin että siellä voisi elää tänä talvena." Ruskeaturkki piti pienen tauon ennen kuin jatkoi mahdollisimman rauhalliseen sävyyn "Minusta meidän tulisi suunnata laaksoon ja yrittää saada sieltä jonkin tasoinen reviiri." Ruusu puhui rauhalliseen sävyyn ja kuulosteli samalla jos jostakin kuuluisi askelia. Lopulta Ruusu kuuli suhteellisen kaukaisen, mutta tutun ulvonnan Kaisla oli matkalla paikalla. Helpotus alfanartun sisällä oli suunnaton ja se valoi samalla uutta voimaa siihen.
Kaisla
Nuori narttu oli hengittänyt paljon savua ja oli hoiperrellut vaivoin pois liekkien keskeltä. Se oli nukahtanut uupuneena lähelle jokea ja herännyt lauman yhteiseen kuoroon. Hetken sillä kesti tajuta missä se oli ja mitä oli tapahtunut, mutta lopulta tokkurainen narttu vastasi kutsuun ja lähti jolkottomaan kohti laumaa.
|
|
|
|
Post by Rat ki Rani on Mar 17, 2015 15:34:15 GMT 2
#Pahoittelut, Ratkie on päästään ihan sekaisin.#
Lauma yhtyi ulvontaan, mikä oli hyvä asia. Laskettuaan kuononsa takaisin normaaliasentoon Kuura höristi tarkkaavaisesti korviaan kuullakseen vastauksen, mutta moista ei kuulunut, ja uros katsahti hiukan pettyneenä ympärilleen. Lauma ei totisesti kaipaisi enää yhdenkään suden menettämistä. Toivottavasti Kaisla olisi kuitenkin tulossa. Asian murehtiminen ei ainakaan auttaisi yhtään mitään; valkoturkki katsahti Ruusuun, joka esitti asiansa tuokion vaitonaisen odottelun jälkeen.
"Olet oikeassa", uros totesi hitaasti. "Laakso on luultavasti ainoa mahdollisuus löytää elinpaikkaa nyt, ellemme sitten päätä lähteä kokonaan jonnekin muualle. Pentujen kanssa se ei kuitenkaan ole mikään mahdollisuus..."
Uros mietti hetken, oli kuulevinaan jotakin ja höristi sitten korviaan. Jotakin kuului; jotakin ulvonnan kaltaista. Kuura terästi kuuloaan, tunnisti Kaislan äänen, ja ulvahti lyhyesti vahvistuksen aiempaan kutsu-ulvontaansa siltä varalta, että Kaisla olisi seonnut suunnasta. Ainakin tämä oli elossa, mutta missä kunnossa, se olisi toinen asia. Mutta laumassa oli muitakin kuin Kaisla, ja toisen mahdollinen saapuminen paikalle ei saanut liiaksi keskeyttää niitä tärkeitä asioita joita nyt oltiin päättämässä...
"Varma asia kuitenkin on, että emme ole ainoita tavoittelemassa samoja alueita... tiedämmehän kaikki, että laakso on täyteen ahdettu reviirejä. Surma, sinä olet meistä viimeksi käynyt tiedustelemassa. Miltä tilanne näytti?"
|
|
Mieluiten toivoisin Kuuran ensimmäiseksi paikalle, jotta kaksikko voisi vaihtaa muutaman sanan ennen lauman saapumista, mutta tulkaa mukaan kunhan ehditte. Ja paikkana on Aarnimetsän vanhan reviirin koillis nurkka aivan vuorten rinteen tuntumassa ja vuorokauden aika on varhainen ilta.//
