|
|
Post by Silkki on Feb 21, 2014 12:49:56 GMT 2
// Harine & Hohto //
Ilta oli laskeutumassa laaksoon, kun pohjaväriltään punertava susiuros kiisi kevyesti hangen halki, joka ei ollut onneksi kovinkaan syvä näin tiheässä metsässä. Uros väisteli puunrunkoja ja oksia ketterästi, vailla huolta huomisesta. Kotkankynnen kevyt askel kiidätti tuota tarkasti jäniksen jäljissä, kun susi jahtasi pientä eläintä. Viimeinen loikka, voimanponnistus takajaloilla ja suden hampaat sulkeutuivat jäniksen niskan ympärille. Yhdellä pään ravistuksella ja kovemmalla puraisulla jänis valahti veltoksi suden hampaissa. Uros tiputti saaliinsa maahan, tyytyväisenä itseensä. Kotkankynsi kumartui haukkaamaan lunta, sillä janontunteesta kannatti hankkiutua eroon. Sen jälkeen susi nuolaisi huuliaan, nosti saaliinsa kevyesti maasta ja lähti jolkottelemaan pesäkoloja kohti.
Sulava askellus kuljetti aikuiseksi kasvaneen Kotkankynnen nopeasti pesäkoloille, jotka eivät olleet autiot, mutta eivät yhtä täynnä elämääkään kuin niihin aikoihin, kun susi oli tähän laumaan liittynyt. Siitäkin oli jo useampi talvi, mutta tilanne muuttui. Ilmeisesti ne muutamat sudet, jotka pesäkoloilla olivat oleskelleet, olivat joko poistuneet metsästämään tai sitten nukkuivat tyytyväisinä koloissaan. Uros pudotti kantamansa jäniksen lumihankeen, kohottaen kuononsa ulvontaan. Uros ulvoi kirkkaalla äänellään, kutsuen ketä tahansa Sysimetsäläistä paikalle. Ei jäniksellä vatsaa täytettäisi usealta sudelta, mutta kyllä siitä yhdelle tai kahdelle kelpo aterian saisi. Uros oli itse syönyt jo aiemmin saatuaan kiinni kaksi oravaa, joten susi ei ollut nälkäinen. Joku muu laumalainen varmasti olisi, sillä talvi oli ollut ankara ja raskas itse kullekin.
Ulvottuaan Kotkankynsi astui muutaman askeleen kauemmas jäniksestä, asettuen maahan makaamaan. Susi nuoli verisiä huuliaan odottaessaan, että joku laumalaisista saapuisi. Kyllä jonkun oli oltava lähettyvillä. Hetken ikävä ja suru sai Kotkankynnen painamaan päätään alemmas ja roikottamaan korviaan surkeasti pään molemmin puolin. Ovela oli aina ollut lähellä. Päätään ravistellen susi karkoitti mokomat ajatukset ja keskittyi muistamaan, että oli itse selvinnyt, kuten myös moni muu laumalainen. Kyllä tämä perhe tästä vielä nousisi, vahvempana kuin koskaan.
|
|
|
|
Post by Harine on Feb 21, 2014 15:45:49 GMT 2
Hohto liikuskeli Sysimetsän reviirin sydämessä lähellä pesäkoloja, pitäen kuitenkin yksityisyytensä. Lauma oli muuttunut valtavasti siitä, mitä se oli ollut. Tuntuva osa laumalaisista oli menehtynyt tai lähtenyt vuosien aikana. Eniten sen mieltä painoi sen veljen Muiston ja Ovela alfan kuolema. Joskus yön pimeydessä Hohto kutsui veljeään, vaikka tiesi, ettei hän tulisi takaisin. Hohto muisti vielä kirkkaasti, ku sisarukset olivat tulleet rajoille ja törmänneet Ovelaan, joka oli ilmeisesti nähnyt heissä potentiaalia ja ottanut heidät laumaan. Hohto ei aikonut tuottaa pettymystä, vaikka Ovelaa ei enää ollutkaan. Ajatukset katkaisi tuttu kutsuhuuto pesiltä ja narttu sysäisi moiset ajatukset sivuun ja lähti jolkottelemaan ääntä kohti, joka oli vain parin sadan metrin päässä.
Harmaaturkki saapui aavistuksen aavalle alueelle, jossa näkikin pian punertavan turkin ja jäniksen. Hohto näki myös hetkittäisen surullisen ilmeen uroksen kasvoilla. "Miksi niin synkkänä, Kotkankynsi?" Hohto kysyi heiluttaen häntäänsä, pitäen päänsä alhaalla kuin tarkistaakseen, ettei mikään hätä toisella ollut. "Onko jokin hätänä?" Hohto kysyi heti perään ja vilkuili ympärilleen ja sitten Kotkankynttä.
|
|
|
|
Post by Silkki on Feb 21, 2014 16:31:38 GMT 2
Kotkankynsi nousi nopeasti jaloilleen, kun Hohto lähestyi huolestuneen oloisena. Vahvaksi sudeksi kasvanut uros seisoi tasapainoisesti kaikilla neljällä jalallaan, pitäen päänsä korkealla ja häntänsä selkälinjan jatkona. Uros oli lauman suojissa kasvanut tasapainoiseksi ja terveellä tavalla itsevarmaksi sudeksi, joka ei vähästä hätkähtänyt. Susiuros heilautti häntäänsä tervehdykseksi yhdelle niistä harvoista laumalaisista, joista Kotkankynsi todella piti.
"Ei, kaikki on ihan hyvin", uros vakuutti voimakkaalla äänellään. Suden häntä heilahteli edelleen puolelta toiselle, kun meripihkan sävyiset silmät katselivat Hohtoa mielenkiinnolla ja tietyllä kunnioituksella. "En voi olla surematta alfaamme aina silloin tällöin", susi kuitenkin myönsi aavistuksen hiljaisemmalla äänellä. Ovela oli ollut Kotkankynnen avain onneen, ja vanha alfa oli ansainnut punaturkin kunnioituksen.
"Hän otti minut laumaan huolimatta siitä, mistä tulin", uros muisteli haikeasti. Ovela ei ollut tuominnut punaturkkista pentua, joka oli pyytänyt lauman suojaa, vaikka varmasti vanhalle alfalle oli pian selvinnyt, mistä pentu oli tiensä Sysimetsään löytänyt. Vaan kertaakaan vanha alfa ei ollut antanut sen häiritä, vaan oli kohdellut Kotkankynttä asiallisesti. Punaturkki ei koskaan unohtaisi sitä.
"Syö, Hohto, ennen kuin jänis jäätyy", Kotkankynsi vaihtoi puheenaihetta pirteämpään suuntaan, tönäisten kuonollaan kuollutta jänistä Hohtoa kohti. "Minä olen syönyt vatsani täyteen, eikä täällä muitakaan ole", uros jatkoi lähes lempeästi. Susi oli hetken mielijohteesta pinkonut jäniksen perään, muistettuaan laumansa. Kun punaturkki oli ollut nuorempi, oli lauma kantanut sille ruokaa. Oli vain oikein, jos uros saattoi edes silloin tällöin tuoda jäniksen laumalle. Eihän se koko laumaa elättäisi, mutta se täyttäisi kyllä yhden laumalaisen vatsan.
|
|
|
|
Post by Harine on Feb 21, 2014 17:26:57 GMT 2
Hohdon asento muuttui heti rennommaksi, kun Kotkankynsi sanoi kaiken olevan kunnossa. Alfan poismeno oli selvästi vaikuttanut jokaiseen. "Hän on ollut myös ajatuksissani" Hohto myönsi. "Ovela otti myös minut ja Muiston Sysimetsään, vaikka kumpikin oli varsin kokematon ja luultavasti alussa enemmän riippakivenä kuin hyötynä. Moni ei olisi silloisessa tilanteessa ottanut edes yhtä suojiinsa, sillä lauma oli suuri ja alfa pystyivät valikoimaan laumattomista hyödyllisimmät." Hohto sanoi ja muisteli hetkeä lämmöllä. Se olisi kiitollinen koko ikänsä. Puhuessaan ääneen veljestään, sen olemus kuitenkin hieman synkkeni, mutta narttu karisti synkät ajatukset nopeasti mielestään. Menetys ei ollut erikoista. Sitä tapahtui jatkuvasti. Ovelakin oli nähnyt monta kesää ja alfa taatusti oli tuntenut jo luissaan, että aika oli loppumassa. Talven tapahtumat olivat kasvattaneet Hohdon luontoa kypsempään suuntaan, mikä näkyi myös suden koko olemuksena tietynlaisena rauhallisuutena. Turha hätiköinti ja ryntäily oli jäänyt jo pois. "Kevään tullen asiat helpottavat kyllä"
Hohto katsoi jänistä ja lipaisi suupieliään. "Mikäs ettei. Talvi on ollu hieman nihkeä. Ei tarvitse kyllä kahdesti pyytää." Hohto sanoi myös pirteämmin ja nappasi jäniksen jykeviin leukoihinsa ja alkoi repimään ensin parhaimpia paloja sisuksiinsa. "Ilmeisesti hyvä metsäreissu takana? Olet kehittynyt saalistuksessa." Hohto totesi samalla kun se jyrsi rustoa ja nahkaa. "Mutta kieltämättä outoa, ettei muita näy pesäkoloilla. Toivottavasti eivät ole vaikeuksissa..." Ei Hohto piruja halunnut maalata seinille. Se oli vain tullut suojelevaisemmaksi viimeisen vuoden aikana muita laumalaisia kohtaan.
|
|
|
|
Post by Silkki on Feb 21, 2014 20:52:30 GMT 2
Kotkankynsi kuunteli hiljaa mutta valppaana, kun Hohto muisteli omaa laumaan pääsyään. Uroksen oli myönnettävä, että Ovela oli alfa, joka oli jättänyt jälkeensä niin suuren tyhjän paikan, että sen täyttäminen vaatisi paljon. Ovela oli ollut viisas ja kunnioitettu alfa, joka oli osannut pitää huolta laumastaan missä tahansa tilanteessa. Uros oli samaa mieltä Hohdon kanssa, kun toinen puhui keväästä. Kevät oli lähestymässä, ja se helpottaisi elämää kummasti. Olisi enemmän saalista, säät lämpenisivät ja liikkuminen helpottuisi. Reviirin avoimilla osilla lunta oli paikoitellen niin paksusti, että täysikokoinen susikin katosi hankeen helposti.
Hohdon hyväksyessä jäniksen, Kotkankynsi heilautti häntäänsä tyytyväisenä, asettuen lumihankeen makuulteen. Uros luotti Hohtoon, joten uskalsi rentoutua ja maata maassa, sillä narttu tuskin hyökkäisi punaturkin kimppuun ilman sen suurempaa provosointia.
"Niin ja näin. Aiemmin olisin sanonut, että parin jäniksen kiinnijuokseminen on laiha tulos metsästysreissulle, mutta tämän talven jälkeen... No, se saa nyt riittää", Kotkankynsi vastasi vahvalla äänellään. Uroksen äänessä oli ystävällisyyttä, tiettyä pehmeyttä, joka ilmeni vain silloin, kun susi oli rentoutunut, kuten nyt. Hohdon seurassa oli hyvä olla.
"Kiitos Hohto", uros vielä kiitti, sillä olihan toinen kiltisti kehunut punaturkkia. Susikin muisti, kuinka oli laumaan liityttyään ollut vaikeuksissa useammin kuin kerran metsästyksen suhteen. Mutta lauma oli opettanut kärsivällisesti, kunnes Kotkankynsi oli oppinut kaiken tarvittavan. Nyt susi pärjäsi itsekseen, mutta suosi lauman seuraa.
"Näin muutamia aiemmin, he ovat kyllä kunnossa. Hieman nälkäisiä ja kylmissään, mutta kukapa ei tämän talven pahimpina päivinä olisi kokenut molempia", Kotkankynsi vastasi toisen huolestuneen oloiseen pohdintaan. "Luulisin, että he lähtivät katsomaan, vieläkö muutama päivä sitten kaadetusta peurasta irtoaisi jotakin syötävää", uros jatkoi. Se oli kuullut ohimennen, kuinka joku oli maininnut haaskan ja olettikin, että lauman pesillä viihtyneet jäsenet olivat lähteneet tilannetta tarkistamaan. Susi oli miettinyt seuraavansa, mutta päättänyt lopulta sitä vastaan. Parempi pysytellä pesillä, sitä paitsi Kotkankynsi ei ollut tuntenut oloaan järin nälkäiseksi. Turha siis taivaltaa lähes puolen päivän matkaa lumihangen halki vain siinä toivossa, että haaskasta irtoaisi vielä jokin lihankimpale.
|
|
|
|
Post by Harine on Feb 21, 2014 22:34:29 GMT 2
"Tämän talven jälkeen sen on melkeinpä riitettävä" Hohto hymähti. Saaliseläimiä oli muutenkin kiven alla, puhumattakaan ilveksistä, karhuista tai ahmoista, joiden kanssa se oli jaettava. Mutta kuten se itse juuri sanoi, kevään tullessa asiat helpottuivat.
Hohto katsoi tyytyväisenä kuinka Kotkankynsi pystyi ottamaan rennommin sen seurassa. Tunne oli molemminpuolinen. Hohto sai jäniksen syötyä varsin nopeasti ja pyyhki etukäpälillään kuonoaan ja lipaisi sen jälkeen käpälät puhtaaksi.
"Aivan." Hohto totesi lyhyesti hieman nolona. "Jos totta puhutaan, niin tämä laumansisäinen epävarmuus on hieman... noh, epävarmaa. Viime aikoina olen ollut aavistuksen enemmän omissa oloissani... Viime talven tapahtumat ja noh... niin" Harmaaturkki huomasi olevan eksyssissä sanojensa kanssa. Hohto kuitenkin tunsi olonsa varmaksi, että pystyi purkamaan ajatuksiaan toiselle. Siitä oli pitkä aika, kun se viimeksi tunsi olonsa yhtä luottavaiseksi puhua toiselle todelliset tunteet. "Jos totta puhutaan, niin en tiedä miten tämä lauma jatkaa ilman alfaa, betakin on hakusessa. Lauma laumallisia. Epävarmuus lisää levottomuuksia." Hohto pohti ääneen sen mieltä vaivaavia asioita ja vilkaisi Kotkankynttä nopeasti. Hohto luotti toiseen niin paljon, että uskalsi ottaa puheeksi lauman sen hetkiset heikkoudet. Hohto ei ikinä puhuisi näistä aiheista sellaisen kanssa, joka voisi käyttää tietoa laumaa vastaan. Negatiiviset asiat heikensivät moraalia ja ryhmän ryhmähenkeä. Nyt Hohto toivoi, että Kotkankynsi osoittautuisi sen ajatusten kuulijana luotettavaksi.
|
|
|
|
Post by Silkki on Feb 22, 2014 1:09:47 GMT 2
Kotkankynsi ei voinut olla katsomatta Hohtoa tyytyväisenä, kun narttu söi jäniksen reippaasti mutta varsin tyytyväisen oloisesti. Uroksen häntä heilahteli kevyesti puolelta toiselle. Susi tunsi olonsa hyväksi ja rennoksi, jollakin tavalla hyödylliseksi. Olihan Kotkankynsi ollut mukana kaatamassa peuraa, osallistunut talven mittaan rajojen vahvistamiseen ja niillä kiertelyyn, mutta jollakin tavalla se kaikki tuntui katoavan ilmaan. Kukaan ei suoraan hyötynyt uroksen teoista, mutta nyt oli toisin, sillä tulos oli heti nähtävissä. Hohto oli saanut suupalaa, koska Kotkankynsi oli päättänyt hetken mielijohteesta pinkoa jäniksen kiinni. Toki narttu olisi löytänyt ruokaa itsekin, mutta punaturkista tuntui hyvältä auttaa. Se nyt oli vähintä, mitä susi saattoi laumansa eteen tehdä.
Narttu tuntui hapuilevan sanoissaan, mikä sai Kotkankynnen nostamaan päätään aavistuksen korkeammalle korvat valppaasti pystyssä. Meripihkan sävyisten silmien katse oli liimautunut Hohtoon, vaikka eipä uros sillä mitään sen ihmeellisempään tarkoittanut. Susi vain kuunteli tarkkaavaisesti, ymmärtäen hetkessä, miksi Hohdon sanat tuntuivat katoavan. Niin, narttu oli miettinyt samaa kuin punaturkki. Lauman tilanne ei näyttänyt turhan lupaavalta. Susiuros sulki hetkeksi silmänsä kuin kerätäkseen ajatuksensa. Kieli lipoi huulia ja kirsua muutaman kerran, kun Kotkankynsi rauhoitti mieltään.
"Alfan menetys oli kova paikka", punaturkki sanoi vakaalla äänellään vailla epäröintiä. Toisin kuin Hohto, Kotkankynsi oli miettinyt näitä asioita jo pitkään ja pohtinut samalla, miten muotoilisi kaiken sanoiksi. Kenties asiaa helpotti myös punaturkin luontainen kyky reagoida tilanteeseen kuin tilanteeseen nopeilla sanankäänteillä. Pentuna Kotkankynsi oli ollut ilkeä ja teräväsanainen, käyttäen kykyään lähinnä loukatakseen muita, mutta vuodet olivat hioneet pahimmat särmät pois punaturkista.
"Minä olen itse miettinyt samaa. Meillä ei ole alfaa, ei betaa, ei yhtään ketään. Olemme lähes laumattomia, mitä keskinäisiin suhteisiimme tulee. Tänään minä syön ensimmäisenä haaskasta, huomenna minua ei päästetä sen lähellekään. Emme voi jatkaa näin", uros kertoi nartulle rehellisesti oman mielipiteensä. Nyt ei ollut kauniiden sanojen ja tyhjien lupausten aika. Nyt oli aika kertoa, mikä tilanne oli, eikä se ollut hyvä. Uros oli todistanut laumalaisten keskinäisiä nahisteluja liikaa, eikä halunnut enää kertaakaan nähdä kahden laumalaisen repivän toisiaan kappaleiksi. Ruuan puute oli kiristänyt ennestäänkin epävakaita välejä, aiheuttaen pahoja, vaarallisia tilanteita. Kohta kukaan ei enää luottaisi kehenkään.
"Kaksi talvea sitten olisin jättänyt tämän lauman taakseni silmääkään räpäyttämättä ja palannut Rinnemetsään, mikäli tilanne olisi ollut tällainen. Jätin aikoinaan synnyinlaumani taakse, koska se hajosi, kuten meille on nyt käymässä. Vannoin silloin, etten enää koskaan suostuisi vaihtamaan kotiani ja etsimään uutta perhettä", Kotkankynsi kertoi avoimesti, yllättäen itsensäkin tunnustuksellaan. Ei suden ollut tarkoitus kertoa elämästään tai liittymisestään tähän laumaan, mutta jotenkin sanat olivat karanneet punaturkin huulilta. Ei niitä voinut takaisinkaan vetää, joten uros päätti jatkaa tarinansa loppuun asti.
"Enkä aio rikkoa lupaustani nyt. En halua nähdä tämän lauman kaatuvan omiin sisäisiin ongelmiinsa, heikkouksiin, jotka tämä talvi on tuonut esille. Me pystymme parempaan. Me olemme perhe, eikä perhe hylkää jäseniään ongelmienkaan keskellä. Me voimme käydä kevääseen rikkirevittynä laumana, joka tappelee keskenään yhtä paljon kuin muidenkin kanssa, tai me voimme jatkaa polulla, jolle Ovela meidät johti, olla perhe, joka pitää yhtä", punaturkki jatkoi vahvalla äänellä, vailla epäröintiä tai pelkoa. Susi tiesi, ettei lauma ollut vahvimmillaan, mutta uskoi sen kykyyn nousta jälleen kerran jaloilleen ja ulvoa yhtenä kuorona. Mikäli Kotkankynsi ei olisi uskonut siihen, ei uros olisi edes ehdottanut sitä, mitä aikoi nyt ehdottaa.
"Minä olen valmis taistelemaan viimeiseen hengenvetooni asti. Olen sen velkaa Ovelalle ja laumallemme. Mutta minä en aio taistella laumaamme vastaan, vaan laumamme puolesta, jotta voimme jälleen kerran ulvoa yhteen ääneen, yhtenä vahvana laumana. Minä en tarvitse mitään muuta kuin yhden suden tuekseni, yhden suden, johon voin luottaa. Laumamme on jo niin rikkinäinen, että sinun tuellasi muut hyväksyvät minut alfana ja sinut betana, Hohto. Me voimme päättää tämän epävarmuuden ja palauttaa sen vahvuuden, joka oli laumamme tunnusmerkki Ovelan aikoihin", uros sanoi, edelleen maassa maaten. Punaturkki tiesi tarkalleen, että voisi joutua höykytetyksi rohkeiden sanojensa takia, mutta päätti ottaa riskin ja säilyttää rennon asentonsa lumihangessa maaten. Kirkkaat silmät tuijottivat tiiviisti Hohtoa, odottaen, mitä sanottavaa harmaaturkkisella nartulla olisi. Kotkankynsi tiesi puhuneensa rohkeasti, jonkun mielestä ehkä jopa röyhkeästi, mutta kaiken takana oli tahto auttaa laumaa. Uros vain toivoi, että Hohtokin ymmärsi, mikä punaturkin syvin toive oli. Uros olisi paljon mieluummin pitänyt Ovelan alfana vielä vuoden päivät, mutta vanhaa alfaa ei enää saisi takaisin, joten oli etsittävä uusia ratkaisuja. Susi ei halunnut antaa perheensä kohtaloa tuntemattomalle lajitoverille, johon ei voinut luottaa. Kotkankynnelle tämä lauma oli kaikki kaikessa ja se oli valmis tekemään mitä tahansa puolustaakseen sitä. Jopa nousemaan asemaan, joka vaatisi sudelta paljon, mutta antaisi enemmän, mikäli lauma vain pysyisi yhdessä. Sillä mikään ei ollut punaturkille tärkeämpää kuin tämä lauma ja sen hyvinvointi.
|
|
|
|
Post by Harine on Feb 22, 2014 11:33:43 GMT 2
Hohto oli helpottunut, että joku muukin oli ajatellut asiaa. Narttu istahti maahan ja rapsutti muutaman kerran korvan taustaansa, mutta kuunteli tarkkana, mitä Kotkankynsi sanoi. Se tarkkaili sutta samalla kun se puhui. Susi tuntui itsevarmalta ja päättäväiseltä. Toisella oli siis suunnitelma.
Alussa Kotkankynnen sanat olivat suoraan ne, mitä se itse oli yrittänyt sanoa, mutta oli epäonnistunut sanojen muodostamisessa. Eikä se olisi osannut muotoilla noin ytimekkäästi asiaa. Hohto olisi voinut hymähtää, toisella kun oli selvästi lahjoja sanailuun. Pakkohan se oli, kun voimalla toinen ei saisi asiaansa ikinä läpi kenellekkään. Hohto ei pahalla ajatellut niin, se oli vain sen mielestä fakta. Hohdolla puolestaan ei sana ollut kovin hyvin hallussa, mutta se voisi aina hieman jykevämmällä olemuksellaan saada asioita paremmin perille, jos se niin vain haluaisi. Rajoilla oikein hyödyllinen taito. 'Antaa tekojen puhua puolestaan', se oli joskus Muistollekin sanonut.
Minä en tarvitse mitään muuta kuin yhden suden tuekseni kaikui Hohdon päässä heti kun Kotkankynsi oli sen sanonut. Hohto tuntui arvaavan mihin tämä oli menossa, mutta ei meinannut uskoa sitä. Hohto tunsi kuinka sen keho jännittyi ja se katsoi nyt lähes pistävästi Kotkankynttä. Toinen pyrki alfaksi ja ikäänkuin tarjosi sille betan paikkaa. Hetkeen Hohto ei liikahtanut mihinkään, vaan yritti sisäistää koko pitkän pätkän, mitä Kotkankynsi oli juuri kertonut. Hohto ei ollut tyhmä, se kyllä tajusi kaiken mitä sille oli sanottu, mutta silti oli vaikea sulattaa kaikkea kuulemaansa. Yhtäkkiä se nousi seisomaan ja kulki ripein askelin pientä ympyrää ja haukotteli lähinnä rauhoitellakseen itseään. Narttu ei sanonut sanaakaan pitkään aikaan. "Ymmärräthän sinä, ettei tämä ole leikin asia?" Hohto lähes tiuskaisi yhtäkkiä ja katui äänensävyään heti sen sanottuaan. Se hetken koitti miettiä miten se tämän sanoisi, mutta melkein kirosi, kun pää löi tyhjää. "Anteeksi... Minä... Minä kyllä luotan sinuun ja minun silmissäni olet Sysimetsäläinen henkeen ja vereen, mutta en olisi niin varma siitä, että tämä suunnitelmasi toimii noin vaivattomasti. Monen silmissä voit hyvinkin olla vielä tulokas, joka nyt pyrkyrinä pyrkii alfaksi ja ymmärrän että juuri siksi pyydät minulta apua, mutta... Tämä voi lisätä erimielisyyksiä. Oletko ottanut sen huomioon?" Hohto sanoi aavistuksen rauhallisemmin. Kun se pääsi vauhtiin, niin puheelle ei ollut loppua ja puhe vain kiihtyi loppua kohden. "En halua että tämä lauma hajaantuu kuten Rinnemetsä Varpun tulon takia... En tarkoita ettetkö sinä olisi kunnollinen, mutta Rinnemetsä oli silloin kaikista suurin ja vahvin... Äh, tämä ei tule nyt yhtään niinkuin sen pitäisi!" Hohto jupisi ja käveli edelleen pientä ympyrää. Sen häntä roikkui alhaalla ja korvat olivat aavistuksen sivulla. Hohto katsoi nyt Kotkankynttä selvästi huolestuneena, mutta hieman rauhoittuneena. "Mitä sitten, jos muu lauma kääntyy sinua ja siten myös minua vastaan? Olet täysin oikeassa, kun sanoit että olemme kuin laumattomia. Jos joku tuntee oikeudekseen myös ryhtyä havittelemaan alfan paikkaa, koska kenenkään sana ei paina toista enempää?" Ajatuskin puistatti. "Tämä lauma on minulle myös rakas..." Hohto sanoi ja katsoi Kotkankynttä silmiin. Narttua pelotti, muttei itsensä puolesta, vaan lauman puolesta.
|
|
|
|
Post by Silkki on Feb 22, 2014 12:28:59 GMT 2
Kotkankynnen silmät seurasivat ripeästi liikkuvaa Hohtoa tarkkaavaisesti, kiinnittäen huomiota jokaiseen pieneenkin eleeseen. Hohto oli selkeästi yllättynyt, ehkä jopa kauhistunut, muttei ainakaan vihainen tai valmis repimään punaturkkia kappaleiksi. Se on jo hyvä merkki, Kotkankynsi ajatteli, seuraten rauhallisesti katseellaan kuinka narttu kiersi pientä ympyrää, ennen kuin lopulta löysi sanat, jotka halusi sanoa. Terävä äänensävy sai Kotkankynnen jännittämään hetkeksi lihaksiaan, mutta Hohdon pahoitellessa sanojaan, Kotkankynsi rentoutui jälleen. Uros ei keskeyttänyt toisen puhetta, vaan antoi Hohdon puhua loppuun asti. Hohdon myöntäessä, että lauma oli myös nartulle äärimmäisen rakas, punaturkki nyökkäsi kevyesti, ennen kuin hitaan rauhallisesti nousi istumaan.
"Minä olen kysynyt samat kysymykset itseltäni moneen kertaan, mutten ole löytänyt yhtä oikeaa vastausta", Kotkankynsi aloitti rauhallisesti vakaalla äänellään. "On mahdollista, että joku laumalaisista nousee havittelemaan alfan paikkaa, mutta miksei hän olisi tehnyt sitä jo? Kuka tahansa, joka vain pyrkisi alfan asemaan olisi hakeutunut siihen heti Ovelan kuoltua. Se olisi ollut helpointa. Kukaan ei kuitenkaan tehnyt niin, mikä saa minut uskomaan, ettei laumassamme ole yhtäkään pyrkyriä. Toki minua saatetaan sellaisena pitää, mutta olen valmis ottamaan sen riskin. Jonkun on otettava lauma johdettavakseen, tai meitä ei kohta enää ole", punaturkki jatkoi selkeällä äänellään, katsoen Hohtoa tarkkaavaisesti. Narttu ei ollut suoraan kieltänyt Kotkankynttä edes yrittämästä, vaan sen sijaan ilmaissut huolensa lauman tilanteesta. Kotkankynsi vilkaisi ympärilleen pesäkoloilla, antaen katseensa kiertää rauhallisesti kodin halki.
"Tiedän tarkalleen, ettei tämä ole leikin asia. Minä en koskaan leikkisi laumamme tulevaisuudella. Mitä erimielisyyksiin tulee, en usko, että tilanne voi tästä enää kovasti huonontua. Pahimmillaan lauma löytää yhteisen sävelen ja höykyttää minut yhdessä tuumin, mutta silloinkin on jo saavutettu jotakin. Se on jo yhteinen tavoite, joka vahvistaisi laumaa", punaturkki sanoi vailla pelkoa tai epävarmuutta. Uros oli jo kauan sitten hyväksynyt mahdollisuuden, että lauman jäljellejääneet jäsenet eivät hyväksyisi urosta alfakseen, vaan ajaisivat toisen pois.
"En voi varmasti luvata, etteikö lauma kääntyisi minua vastaan, mutta minä olen valmis yrittämään. Minulla ei ole enää mitään hävittävää, joten voin ottaa riskin ja yrittää viimeistä, uhkarohkeaa tapaa pelastaa laumamme. Tilanne ei voi jatkua tällaisena, joten jonkun on löydettävä rohkeutta astua eteenpäin ja puututtava tähän. Sen takia en vaadi sinulta mitään Hohto, mutta pyydän tukeasi. Yhtä vastaan on helppo kääntyä, mutta harva nousee vastustamaan kahta", Kotkankynsi selitti, vastaten rehellisesti toisen huoliin siitä, miten lauma reagoisi. "Mutta minä ymmärrän, jos haluat jäädä tämän ulkopuolelle."
|
|
|
|
Post by Harine on Feb 22, 2014 14:00:21 GMT 2
Hohto kuunteli mitä toinen vastasi sen epäselviin kysymyksiin. Narttu rentoutui ja punnitsi vaihtoehtoja mielessään, nyt kun alku järkytys alkoi hiljalleen väistyä. Kotkankynsi oli kyllä kieltämättä oikeassa. Hohto tiesi, että lauman kohtalo olisi sinetöity, jos kukaan ei tekisi mitään asialle. Hohto huokaisi. Narttua veti kahteen suuntaan sen luonto seikkailuille ja sen huoli mitä-jos -tilanteista. Ikinä ei tainnut olla helppoa vastausta ongelmiin. Mitä tässä tosiaan oli enää hävittävää? Ehkä pahin mahdollinen tilanne olisi, että kaksikko häädettäisiin laumasta, mutta muuten.... Susi ei keksinyt mitään.
Kun Kotkankynsi kohteliaasti antoi Hohdolle mahdollisuuden perääntyä koko touhusta Hohto pudisti päätään. "Vaikka olet rohkea, kun olet valmis toteuttamaan suunnitelmasi vaikka yksin, niin totuus on, että yksin sinä tuskin onnistut, kuten vähän sinnepäin jo vihjasit." Hohto totesi. Se pystyi jo näkemään miten kaikki voisi kääntyä niin monella tavalla päälaelleen, jos toinen lähtisi toteuttamaan suunnitelmiaan yksikseen. "Jos sinusta todella tuntuu siltä, että olet valmis sellaiseen haasteeseen, niin en minä sinua pulaan jätä. Mutta muista tämä; jos päädymme häädetyiksi, niin joudut sitten myös jatkossa kestämään minua myös laumattomana, sillä tulen roikkumaan perässäsi sitten vaikka väkisin." Hohto sanoi ja hymähti. Harmaaturkki tiesi, että Kotkankynsi olisi enemmän kuin valmis omasta mielestään, mutta silti narttu oli huolissaan toisen puolesta. Ei tämä mitään joka päiväistä ollut, mitä tässä tulevaisuuden suunnitelmissa oli.
"Joten, mitä kaikkea olet jo kerennyt suunnitella tuossa pienessä päässäsi?" Hohto kysyi jo rennommin ja heitti jopa pienen virneen ja heilautti häntäänsä.
|
|
|
|
Post by Silkki on Feb 22, 2014 17:02:16 GMT 2
Kotkankynsi heilautti häntäänsä iloisena ja tyytyväisenä, kun Hohto pudisti päätään ja kieltäytyi perääntymästä. Uroksen tyytyväisyys vain vahvistui, kun Hohto lupautui tukemaan punaturkkia. Hohdon huvittuneet sanat kaksikon häätämisestä saivat Kotkankynnen aukaisemaan kitansa susimaiseen nauruun kielen roikkuessa suupielestä. Uros olisi enemmän kuin tyytyväinen, jos Hohto seuraisi mukana. Tosin parempi, jos sellaiseen tilanteeseen ei päädyttäisi, vaan lauma hyväksyisi uuden alfansa kaikessa rauhassa.
"Jos päädymme laumattomiksi, olet enemmän kuin tervetullut roikkumaan mukanani", uros virnisti vastaukseksi, ennen kuin vakavoitui ja palasi todellisen asian pariin. Niin, mitä Kotkankynsi aikoi seuraavaksi tehdä? Luonnollisesti lauma pitäisi saada yhteen ja Kotkankynnen pitäisi omalla varmalla käytöksellään saada viesti perille. Monet voisivat tyytyä alistumaan uuden alfan alle jo pelkästään siksi, että se tarjoaisi turvaa ja vakautta juuri nyt, kun talvi oli edelleen kylmä ja ankara. Enemmän kapinointia voisi herätä keväällä, kun elämä helpottuisi. Silloin olisi helppo kyseenalaistaa uuden alfan asema.
"Aion kutsua lauman koolle ja kertoa kaikille, mikä tilanteemme on. Voi olla, että joku on vielä välttynyt kuulemasta uutisia Ovelasta, mikäli on pysytellyt kaukana pesäkoloilta", Kotkankynsi aloitti. Punaturkki vilkaisi autioituneita pesäkoloja, joilla vain harvat olivat viettäneet talvea. Susi todella toivoi, että laumalaisia oli jäljellä enemmän, sillä muutoin ennen niin suuri ja voimakas Sysimetsä olisi kutistunut vain murto-osaan siitä vahvuudesta, mitä se oli vielä Kotkankynnen liittymisen aikoihin edustanut.
"Mikäli kukaan ei avoimesti nouse vastustamaan minua, en usko, että lauma vaatii sen enempää vakuutteluja. Mutta mikäli toisin käy, minä olen valmis kuuntelemaan ja joustamaan lauman toiveiden mukaisesti", punaturkki jatkoi. Se tiesi, ettei taipuisi yhden rääväsuun edessä, vaan pitäisi häntänsä korkealla ja asenteensa kovana. Jos lauma kuitenkin päättäisi, ettei punaturkista ollut kantamaan vastuuta, susi väistyisi sivummalle. Uros oli kuitenkin päättänyt, ettei koettaisi mitään kikkailuja lauman kanssa. Kotkankynsi lähestyisi asiaa avoimesti ja rehellisesti, mutta tehden kehonkielellään selväksi, että oli jo ottanut oman paikkansa lauman johdossa. Jos joku nousisi uhmaamaan, susi toimisi, kuten parhaaksi näkisi. Tappeluun ei Kotkankynsi halunnut ehdoin tahdoin joutua, mutta joskus se oli ainoa, mikä sai lauman ymmärtämään, että alfa oli valmis tekemään mitä täytyi, jotta lauma selviäisi. Loppujen lopuksi, vain vahvat sudet saattoivat johtaa laumaa. Punaturkin onneksi vahvuutta ei mitattu vain fyysisesti, kuten Ovela oli opettanut. Vahvuutta olivat myös voimakas mieli, terävä äly ja reipas asenne.
|
|
|
|
Post by Harine on Feb 23, 2014 10:43:19 GMT 2
Hohto heilutti häntäänsä pari kertaa iloisena siitä, että se saisi kukea toisen mukana ilomielin, mikäli tämä suunnitelma menisi pieleen. Vaikka toinen ei olisi halunnut hukkaa mukaansa, olisi Hohto silti roikkunut mukana. Se piti nimittäin sanansa. Susi hymähti huvittaville ajatuksilleen, mutta havahtui Kotkankynnen seuraaviin sanoihin. Harmaaturkki kuunteli tarkkana mitä toinen oli suunnitellut. "Kuulostaa hyvältä" Hohto totesi lyhyesti. Se oli hyvin tyytyväinen, että Kotkankynsi olisi valmis myös joustamaan. Se vähensi koko homman riskejä ja jos lauma alkaisi väittään vastaan ja Kotkankynsi osoittaisi joustavuutta, voisi vastarinta kuihtua myös siihen. "Lupaan seisoa vierelläsi ja puhua asiamme puolesta ajasta ja paikasta riippumatta." Hohto sanoi ja tunsi jo pienen jännityksen sisällään ja susi jälleen haukoitteli. "Tosiaan, milloin ajattelit julistuksesi tehdä?" Se kysyi melkein heti perään.
Tässä sitten nähtiin kuinka luotettavina kaksikko nähtiin toisten laumalaisten silmissä. Aikaisemmin Hohto oli tuntenut kuuluvansa joukkoon, mutta nämä ajat pitivät taatusti monet laumalaiset varpaillaan. "Ehkä vain murehdin turhaan" Hohto mumisi ajatustensa päätteeksi ja tajusi sanoneensa sen ääneen. "Olo on jo varmempi, kerran tämä on melkeinpä ainoa keino parantaa tilanne, mutta jokaisessa seikkailussa pitää olla aavistuksen jännitystä tai se ei olisi enää seikkailu." Hohto sanoi hymyillen susimaista hymyään.
|
|
|
|
Post by Silkki on Feb 23, 2014 11:10:20 GMT 2
Hohdon todetessa, että suunnitelma kuulosti hyvältä, Kotkankynsi heilautti häntäänsä. Hohto vielä lupasi, että seisoisi uroksen rinnalla nyt ja jatkossa, mikä sai Kotkankynnen tuntemaan kiitollisuutta. Hohto oli hyvä susi, se Kotkankynnen oli myönnettävä. Sääli, että narttu oli menettänyt läheisensä. Punaturkki ei olisi toivonut sitä kenellekään, mutta kaikista vähiten lojaalille nartulle.
"Niin pian kuin mahdollista. Odotan kenties päivän tai pari, jotta haaskalle lähteneet ehtivät helposti takaisin", uros järkeili. Haaska ei tosiasiassa ollut kuin puolen päivän matkan päässä rauhallisella tahdilla kuljettaessa, mutta uros epäili, että muutaman suden joukko palaisi suorinta tietä pesille. Todennäköisesti ne kiertäisivät rajoja pitkin tai seuraisivat muiden eläinten jälkiä toiveissaan uusi saalis. Parempi siis antaa heille aikaa tehdä, mitä mielivät.
"Ja mitäpä elämä olisi ilman seikkailua?" Kotkankynsi virnisti vastaukseksi. Tämä oli todennäköisesti suden koko elämän suurin seikkailu ja haaste, mutta uros oli valmis koettamaan ja tekemään parhaansa. Hohdon tuki merkitsi paljon, sillä se tarkoitti, ettei Kotkankynnen idea ollut aivan huono. Tästä laumasta löytyi siis ainakin yksi susi, joka oli valmis kunnioittamaan punaturkkia alfanaan. Joskus se oli kaikki, mitä tarvittiin.
|
|
|
|
Post by Harine on Feb 23, 2014 11:39:27 GMT 2
Hohto hymähti hyväksyvästi Kotkankynnen aikataululle. "Ehkä jopa minä saan siihen mennessä koottua ajatukseni ja kerättyä sanani. Saan ainakin kerrottua asiani oikein, mikäli sille on tarvetta." Susi sanoi leikillään. Ei Hohto hommaa tyrisi sen takia, mutta kommentissa oli pieni totuus. Hohto toivoi, että sen varma olemus veisi jo pitkälle. Kotkankynsi oli taitava sanoissaan ja susi oli kiitollinen siitä. Mikäli Hohdon sanoja tarvittiin, susi sanoisi vain mitä mieltä se on. Kotkankynsi oli luotettava, omalla tavallaan vahva ja määrätietoinen ja lauma tarvitsi johtajaa... Hohto ei keksinyt syytä miksi muut eivät näkisi samaa mitä se näki, mutta ei sitä ikinä tiennyt...
"Tyhjäähän se olisi" Hohto vastasi virneellä. Tämä oli harmaaturkin toinen suurempi seikkailu. Ensimmäinen oli sen lähtö Muiston kanssa etsimään suuremman lauman turvaa, epävarmana mitä kaksikko tieltään löytäisi. Tilanne vastasi jollain tavalla aikaisempaa kokemusta. Edellisestä seikkailusta oli päättynyt hyvin suurempaan perheeseen aavistuksen suuremmalla vastuulla. Jos tämä menisi oikein olisi loppu tulos luultavasti melko samankaltainen. Jälleen Hohto toimi jonkun kanssa ikään kuin parina ja se nostatti suden mielialaa. Kuin ennen vanhaan...
|
|
|
|
Post by Silkki on Feb 23, 2014 11:48:55 GMT 2
Mikäli uros olisi osannut nauraa ääneen, se olisi todennäköisesti nauranut suoraan sydämestään iloista, pulppuavaa naurua, kun Hohto vitsaili ajatustensa keräämisestä. Nyt uros tyytyi vain aukaisemaan kitansa ja roikottamaan kieltään suupielestä. Niin, ei Hohto hommaa voisi tyriä puhumalla. Ei sitten millään. Jo pelkkä fyysinen olemus veisi pitkälle. Kun yksikin susi asettuisi punaturkin rinnalle, vaikka täydessä hiljaisuudessakin, se puhuisi jo paljon.
"Teot puhuvat puolestaan, ja yleensä vielä vahvemmin kuin sanat koskaan voisivatkaan", Kotkankynsi vastasi yhtä iloisesti ja lähes huolettomasti leikitellen. Punaturkki oli tyytyväinen siihen, että Hohto oli päättänyt asettua Kotkankynnen kannalle. Kyllä tämä tästä... Jollakin tavalla.
"Tylsyydestä puhumattakaan", uros vastasi kirkkaalla äänellään. Elämästä katoaisi kaikki hohto, jos vain jatkaisi päivästä toiseen samalla tavalla, kertaakaan rutiineja muuttamatta tai mitään uutta koettamatta. Aina oli etsittävä jotakin uutta, jotakin parempaa. Tai vaihtoehtoisesti haastettava itsensä tekemään jotakin parempaa. Uros ainakin toivoi, että kaksikon pieni suunnitelma oli merkki paremmasta huomisesta. Vaan kuten susi oli itsekin sanonut, ei sillä ollut enää mitään menetettävää. Mikäli tilanteeseen ei puututtaisi, olisi Kotkankynsi pian laumaton joka tapauksessa ja tämän lauman hyvät alueet päätyisivät jonkun toisen tassuihin. Joten parempi koettaa onneaan. Ehkä Sysimetsän saattoi vielä pelastaa.
|
|
